Likaiset ikkunat ilahduttavat – Huhtikuu haaste

 

 Joko, joko pian! Malttamattomana sitä jo odottaa, kevättä. Päivät alkavat pidentyä ja yht’äkkiä sitä huomaa, että on vielä valoisaa kun pääsee töistä kotiin. Auringonpaisteen paljastamat kodin likaiset ikkunat ja pölykerrokset eivät tietenkään ole merkki siivoustarpeesta vaan puutarhaihmistä ilahduttava kevään merkki!

Sain Arjen Karusellissa blogin Hannalta kivan keväisen haasteen.

Tässä haasteen säännöt. 

1.  Tee postaus ja kerro mistä haasteen sait.
2.  Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaammin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3.  Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia mukaan.

Sielua sykähdyttävien kevään merkkien keksiminen ei ole kovin vaikea tehtävä kevätihmiselle. Merkkien rajaaminen viiteen onkin jo haastavampi homma.

1. Oikeastaan likaiset ikkunat ilahduttavat minua jo paljon ennen huhtikuuta, mutta en millään malta olla listaamatta sitä yhdeksi minulle tärkeimmäksi kevään merkiksi.

2. Itsestäänselvä ja ehdottamasti tärkein merkki ovat ensimmäiset maasta nousevat vihreät. En tiedä montaakaan yhtä kaunista asiaa kuin mustasta maasta läpi lehtikerroksen puskeva pieni vihreä piippa. Hentoa lumikelloa on ihan pakko kyykistyä katsomaan ihan läheltä, kuin pientä ihmettä. Keväällä rikkaruohotkin saavat osakseen ihastelua. Alkukeväällä mukulaleinikki ja kiurunkannuskin saavat olla hetken aikaa puutarhan kuningattaria.

3. Jossain vaiheessa kesää kärpäset alkavat ärsyttämään. Kevään ensimmäinen kärpänen on kuitenkin kuin kauan odotettu vieras, jolle tekisi mieli järjestää pienet juhlat tai pitää vähintäänkin iloinen tervetuliaispuhe. Voi miten ihanaa onkaan kun perhoset, mötiäiset, muurahaiset, hämähäkit, siirat ja muut pikkuötökät palaavat puutarhaan!

4. Teiden hiekkojen puhdistus ei ensi ajattelemalta ole kovin sielua sykähdyttävää, paitsi jos sitä pitää varmana merkkinä siitä, että kesä on jo tosi lähellä.

5. Keväällä taimimyymälöihin ja kauppoihin ilmestyvät pienet orvokit ovat vastustamattomia. Orvokkeja, narsisseja ja helmililjoja pitää saada ruukkuihin pihalle, vaikka yöt olisivat vielä reilusti pakkasen puolella.

Tällä kertaa haastan mukaan innostumaan kevään merkeistä kolme siirtolapuutarhuria:

Javis

Astiafriikki

Suvi mökillä

Kevät on pian täällä!

Puutarhurin Majan vuosi 2017

Puutarhurin Majan vuosi

Vuoden vaihtuessa on hyvä aika pitää pieni tilinpäätös ja katsoa menneeseen vuoteen ennen seuraavan vuoden uusiin seikkailuihin hyppäämistä. Kerrataanpa hieman mitä kuului Puutarhurin Majan huikeaan puutarhavuoteen 2017!

Alkuvuosi oli suunnittelun aikaa. Rakensimme Puutarhurin Maja-sivustoa, suunnittelimme ulkoasua ja mietimme väritystä ja logoa. Siinä ohessa opiskelimme ja opimme hurjasti uusia asioita.

Alkuvuoden tärkein asia oli tietenkin uudet perheenjäsenemme, venäjänsiniset kissat Iris ja Helinä. Nämä vihreäsilmäiset kissaneidit ovat ilmeisesti jollain kummalla tavalla lumonneet minut ja olen tullut koiraihmisen lisäksi myös ihan höperöksi kissaihmiseksi! Kissojen tulo on vaikuttanut myös puutarhaharrastukseeni. Valitsin parvekekasvatukseen kissaturvallisia kasveja, eikä turhaan, sillä kurkkuplantaasilleni hyökkäsikin hurja kissapeto! Kevään kylvötkin jäivät viime vuonna tekemättä, mutta tänä keväänä aion varustautua taimikasvatukseen kissankestävillä pienoiskasvihuoneilla.

Touko-kesäkuussa järjestimme nettikyselyn tulevan puutarhasivuston sisällöstä. Kysely oli verrattain pitkä ja olin valtavan ilahtunut siitä, miten moni käytti kallisarvoista aikaansa kyselyyn vastaamiseen. Kesäkuussa vietin kesälomaa ja kirjoitin ihkaensimmäisen blogikirjoitukseni! Tämän jälkeen bogissa on mm. koettu tulppaanihämmennystä, kasvatettu omaa ruokaa ja kokeiltu uusia reseptejä, pelastettu rikkaruohottunut vadelma, hamstrattu köynnöksiä ja haaveiltu puutarhayhteisöstä. Kesällä pääsin myös kokeilemaan siirtolapuutarhamme yhteisötöiden ohjausta.

Puutarhurin Majan Facebook sivu sai ensimmäiset 10 tykkääjää 14.6.2017. Nyt seuraajia on jo yli 300. Aivan uusille some-maille astuin hieman haparoivin askelin elokuussa Puutarhurin Majan Instagram tilin myötä. Ja kuinka ollakkaan innostuin siitäkin aivan täysillä!

Vuoteen mahtui myös useampi kiva blogihaaste. Parasta-aikaa -blogin Tarja haastoi minut kertomaan merkityksellisimmästä puusta ja Maatiaiskanasen elämää -blogin Hillevi pitämään Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirjaa. Laitoin myös itse liikkeelle Lapsuuden Puutarhamuistot haasteen. Instan puolella osallistuin Puutarhahetki -blogin Tiiun #sinivalkoista_haasteeseen.

Kahteen saamaani blogihaasteeseen en ole vielä ehtinyt vastata. Toisessa haasteessa ollaan aivan omalla alueellani, eli keväässä: Arjen Karusellissa -blogin Hanna haastoi minut kertomaan kevään merkeistä. Toisessa vielä vastaamattomassa haasteessa mennäänkin sitten hieman syvällisempiin aiheisiin. Maatiaiskananen nimittäin haastoi minut jo lokakuussa kirjoittamaan otsikolla ”Kuka minä olen”.  Aika mielenkiintoinen kysymys, vai mitä!

Syksylle onnistuinkin sitten hieman huomaamatta haalimaan liikaa tekemistä. Blogikin joutui jonkinverran kärsimään kiireisestä syksystä. Myös kuntosaliharrastus jäi tauolle. Viime perjantaina kun taas pitkästä aikaa menimme salille, kertoi salikortti karusti edellisen kerran olleen syyskuun lopulla!

Talven taikaa puutarha verkkokauppa

Onneksi kaikki jutut olivat varsin mukavia. Omin kätösin rakkaudella tehty Puutarhurin Majan verkkopuoti avautui sopivasti joulusesonkiin marraskuun lopulla. Syksyn puutarhailuun kuului verkkopuodin parissa ahertamisen lisäksi mm. sipulien istuttamista, puutarhasuunnittelukurssi Ahlmanin opistolla, kirjoittamani ja kuvaamani juttu Parhaat kotiblogit lehden joulunumerossa, Tampereen puutarhaseuran tapaamisia ja rakennusluvan hakeminen uudelle vajalle siirtolapuutarhapalstalleni. Puutarhan syystyöt jäivät hieman vaiheeseen. Keväällä puutarhuria odottelevat mm. hangen alta paljastuvat lehtiläjät sekä naapuritontille kaatuilevat piiskun- ja tatarinvarret. Onneksi keväälle on luvassa sipulikukkien ilotulitus, joka jättää varjoonsa vähän isommatkin lehtikasat.

Syksyn mahtaviin kokemuksiin kuului myös saamamme Tredean innovaatioseteli, jolla pääsimme kehittämään Puutarhurin Majaa yhdessä Empiros Oy:n kanssa. Oli mahtavaa huomata miten syvällisesti Empiroksen Heidi ja Eeva paneutuivat meidän pikkuriikkisen mikroyrityksen kehittämiseen. Työn tuloksena saimme hienoja eväitä tulevaan esimerkiksi puutarhaharrastajista kootun focusryhmähaastattelun ja yrityshaastatteluiden kautta. Voit käydä lukemassa Empiroksen sivuilta Tiina Makkosen kirjoittaman jutun kehitystyöstä.

Yksi vuoden mieleenpainuvimpia puutarhahetkiä oli vierailu Litukan siirtolapuutarhassa Eijan satumaisessa”Bajka” puutarhassa. Myös Nekalan siirtolapuutarhan avoimet puutarhat -tapahtuman puutarhakohteet jättivät mieleeni kauniin muiston ja monia kivoja ideoita toteutettavaksi.

Vuosi 2017 oli monellakin tapaa ainutlaatuinen ja mieleenpainuva, varsin onnistunut ja onnellinen vuosi. Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet mukana tekemässä tästä vuodesta juuri sellaisen kuin se oli!

Mumman puutarhassa – Lapsuuteni puutarhamuistot

Pieni tyttö istuu traktorin renkaalla.

Lapsuuden kesät viipotettiin ulkona. Vietimme paljon aikaa mökillämme Ala-Härmässä. Mökki oli isäni lapsuudenkoti. Metsän keskellä sijaitsevalla mökillä ei ollut sähköä ja vesikin kannettiin kaivosta. Mökin pihapiirissä oli säilynyt pieni osa puutarhaa ajalta jolloin talossa vielä asuttiin. Puutarhassa kasvoi ainakin syreeni, ruusuja ja kulleroita. Vanhan pellon umpeenkasvaneiden ojien reunoilta poimimme mesimarjoja ja aivan mökin seinustalta löytyi metsämansikoita.

Poika kerää metsästä sammalta.
Kuljimme pikkuveljeni kanssa paljon metsissä pieninä. Pitempiä reissuja tehtiin yhdessä vanhempien kanssa ja mökin lähimetsiä tutkittiin kahdestaan ja yksinkin.

Kuljimme vanhempiemme mukana marjametsällä lakkoja, puolukoita, mustikoita ja karpaloita keräten. Parasta oli kuitenkin kierrellä pikkuveljen kanssa lähimetsässä, rakennella majoja ja keräillä erilaisia kiviä. Kivet ovat olleet minulle tärkeitä ihan lapsuudesta lähtien. Hiekkakangasta kaivaessa saattoi käteen osua myös aito kivikautinen ruukun pala! Ne piti kuitenkin laittaa takaisin maahan, sillä alue on suojeltua kivikautista asuinaluetta. Mökki ja mökkipuutarha jatkavat tarinaansa nyt tätieni hellässä huomassa.

Pohjanmaan tulvat.
Tässä ollaan ihmettelemässä tulvivia peltoja yhdessä äidin kanssa.

Oma lapsuudenkotini puutarha oli tavallinen 1980-luvun lähiön omakotitalon puutarha. Oli huvittavaa paukutella korkean vaaleanpunakukkaisen kukan kauas lentäviä siemenkotia. Jälkeenpäin olen tajunnut kasvin olleen pahamaineinen vieraslaji jättipalsami! Eipä sitä ennen ymmärretty tuollaisia asioita ajatella. Kasvin taimia haettiin naapurista tai tutuilta ja useasti ne olivat juuri niitä kaikkein leviävimpiä. Monesti olin äidin mukana kaivamassa puutarhaamme jonkun metsään viemistä puutarhajätteistä kasvaneita kukkiakin. Toivottavasti kukaan ei enää vie puutarhajätteitä metsään. Onneksi nykyään tiedostetaan monia asioita paremmin ja haitallisiin vieraslajeihin osataan suhtautua oikein.

Mukulakivillä reunustettu kukkapenkki.
Teininä innostuin välillä tekemään pieniä puutarhaprojektejakin. Tykkäsin suunnitella ja toteuttaa, varsinainen puutarhanhoito ei silloin kiinnostanut. pikkukuvassa näkyy osa äidin kanssa tekemästäni kivikkopenkistä.

Lapsuuden kotini puutarhaan tein äitini kanssa teini-ikäisenä kivikkopenkin mäntyjen katveeseen. Penkkiin tuli pikkusydäntä, kurjenmiekkaa ja kuunliljoja. Kaikkia noita löytyy nytkin puutarhastani. Tontin nurkkaan suunnittelin ison istutuksen vuorenkilvistä ja vuorimännyistä. Etupihan jyrkälle ojanpientareelle rakensin alueet liuskekivistä ja sammalleimuista.

Tyttö ja lupiinit puutarhassa.
Pikku-Minnan mielestä puutarhassa on kivaa!

Elävimmät ja rakkaimmat puutarhamuistot liittyvät molempiin mummoloihini. Taisimme viettää kesäisin aika paljon aikaa isovanhempien luona kesäisin. Usein koolla oli kokonainen serkuslauma. Tuntui, että mummalla ja paapalla oli aina kiireetöntä aikaa meille lapsille. En osaa sanoa miten paljon nyt jo edesmenneet mummani pitivät puutarhanhoidosta. Luulisin, että se oli molemmille tärkeä harrastus.

Peikkolapset.
Peikonpoikaset mummolassa. Taka-alalta pilkistää mumman kukkapöytä, jolla oli ainakin saintpaulioita. Kommentoin tästä kuvasta Herra Puutarhurin Majalle, että miksi mulle on laitettu liian pieni paita päälle? Herra totesi, että ”onhan sulla nykyäänkin paidoissa liian lyhyet hihat.” Totta. Tykkään vajaamittaisista hihoista. 🙂

Härmän-mumman puutarha oli pieni rintamamiestalon puutarha. Puutarha oli jaettu kahteen osaan: varsinaiseen puutarhaan ja korkean pensasaidan rajaamaan hyötytarhaan. Kasvimaa oli ainakin lapsen silmissä valtavan kokoinen. Mieleen ovat jääneet säntillisissä riveissä kasvavat sipulit ja perunat. Muitakin vihanneksia kasvimaalla varmasti kasvoi. Talon porraspäässä kasvoi joka kesä köynnöskrasseja ja kuistilla kukkivat pelargoniat. Takapihalla oli vanha puoliksi kaatunut omenapuu. Kukkapenkki sijaitsi aurinkoisella paikalla talon kivijalan vieressä. Sitä vastapäätä kasvoi punalehtinen ruusu. Paraatipaikalla kasvoi valtavan kokoinen lehtikuusi. Puutarhassa oli myös tilaa harjoitella kärrynpyöriä ja keinua pihakeinussa. Pihapiirissä oleva vanha kanala oli valtavan jännittävä aarreaitta lapsuuden leikeille. Sinne järjesteltiin monenlaisia kauppa- ja kotileikkejä.

Paistoiko lapsuudessa aina aurinko? Ainakin tuntui siltä.
Mumman puutarha oli ihan pellon laidalla. Tässä on maltettu rauhoittua vähäksi aikaa pihakeinuun.

Lehmäjoen-mumman puutarha oli iso peltojen keskellä oleva maatilan puutarha. Sen puutarhasta mieleen ovat jääneet sikalan seinustalla kasvavat ihmeellisen kauniit tiikerinliljat varsien mustine palleroineen. Portaiden vieressä kasvoi kirsikkapensas, joka tuntui silloin kovin eksoottiselta kasvilta. Etupihalla kasvoi myös iso hopeapaju. Kuivaajalle johtavan hiekkatien varressa kasvoi lillukoita. Juhlahetki oli lähteä paapan kanssa Fiatilla kylälle kauppaan. En muista oliko mummalla kasvimaata, luultavasti kyllä, mutta iso mansikkamaa ja perunamaa ainakin. Ne olivat pihapiiristä hieman kauempana pellon laidassa. Mumma antoi minun aina halutessani kuoria perunat, vaikka puuhassa kestikin kauan ja lopputulos oli vähän hassu.

Opin tykkäämään luonnosta ja kunnioittamaan ja arvostamaan sitä ja eläimiä pienenä. Isäni ja mummani opettivat minulle paljon myös  kasvien ja eläinten nimiä. Marjojenpoimintakiintiö tosin on ollut täynnä näihin päiviin asti, mutta ehkä sitäkin voisi taas kokeilla.

Tämä kirjoitus on oma osallistumiseni aloittamaani ”Lapsuuden puutarhamuistot” haasteeseen. Blogeissa onkin ollut mukavia muistoja lapsuuden puutarhoista. Ajattelin, että voisin jossain vaiheessa kerätä kaikki kirjoitukset tänne Puutarhurin Majalle, niin niitä pääsisi myöhemminkin lueskelemaan. Mielessäni on sille jo hauska toteustustapakin: haastepuu. Kysytäänpä, jos Herra Puutarhurin Maja koodaisi minulle sellaisen.

Tärkeät puut

Sain Parasta Aikaa blogin Tarjalta mukavan blogihaasteen puunpäivänä. Haasteessa valitaan kaunein tai merkityksellisin puu ja kirjoitetaan siitä blogipostaus. Puun päivää vietetään vuosittain 27.9. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun.

Puut ja metsät ovat meille elintärkeitä. Ne tarjoavat elinpaikan monille eläimille ja kasveille sekä sitovat hiilidioksidia. Yksittäinen puukin voi olla hyvin tärkeä ja merkityksellinen. Perinteisesti lapsille on istutettu nimikkopuut ja myös syntymäpäiväsankari on saattanut saada oman puunsa. Ja onhan puu varmasti merkityksellinen, jos sen on itse istuttanut ja seurannut sen kasvua vuosia.

Männyn runko.
Monien puiden rungot ovat todella kauniita. Männyn ilmeikkään rungon värit vaihtelevat oranssinruskeasta harmaaseen.

Itselle merkityksellisimmäksi puuksi valitsin tavallisen männyn. Jos mietin millaisen puun lähellä tai millaisessa metsässä viihdyn, niin eniten olen kotona kangasmetsässä. Metsässä jossa on suuria punaruskearunkoisia mäntyjä, poronjäkälää, puolukoita, kalliota ja isoja sammaloituneita kiviä. Kotoisuus on varmaan perua lapsuudestani, jolloin vietimme aikaa perheen kanssa mökillä Etelä-Pohjanmaalla hiekkapohjaisissa kangasmetsissä kierrellen ja marjastaen.

Pihavaja.
Edellisen puutarhamme pihavaja, ensimmäinen puutarhurin maja, rakennettiin mäntyjen kainaloon. Siirtolapuutarhamökki maalattiin samalla hyväksi havaitulla ruskealla maalilla.

Kauneimmillaan männyt ovat metsässä, mutta ne sopivat mielestäni myös puutarhaan. Edellinen puutarhani rajautui mäntymetsään ja osa tontistakin oli jätetty metsäpuutarhaksi. Nykyisessä puutarhassani ei ole mäntyjä. Nekalan siirtolapuutarhapalstoille ei saa istuttaa kotimaisia luonnonvaraisia puita, eivätkä ne pienille palstoille mahtuisikaan. Männyt sopivat isomman puutarhan laidalle ja metsäpuutarhaan alppiruusujen kanssa.

Sumuinen lauantai Hervannan Suolijärvellä.

Mielestäni mänty on kauniin ja vahvan näköinen koko elinikänsä ja kaikkina vuodenaikoina. Männyt ovat meille suomalaisille merkityksellisiä paitsi maisemalliselta arvoltaan myös kansantaloudellisesti tärkeänä metsäteollisuuden raaka-aineena.

Kutsun mukaan haasteeseen kolme seuraamaani blogia:

Lappalainen etelässä
Puutarhurin tytär
Navettapiian puuhamaa

Myös muut saavat napata haasteen halutessaan.