Sain Parasta Aikaa blogin Tarjalta mukavan blogihaasteen puunpäivänä. Haasteessa valitaan kaunein tai merkityksellisin puu ja kirjoitetaan siitä blogipostaus. Puun päivää vietetään vuosittain 27.9. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun.
Puut ja metsät ovat meille elintärkeitä. Ne tarjoavat elinpaikan monille eläimille ja kasveille sekä sitovat hiilidioksidia. Yksittäinen puukin voi olla hyvin tärkeä ja merkityksellinen. Perinteisesti lapsille on istutettu nimikkopuut ja myös syntymäpäiväsankari on saattanut saada oman puunsa. Ja onhan puu varmasti merkityksellinen, jos sen on itse istuttanut ja seurannut sen kasvua vuosia.

Itselle merkityksellisimmäksi puuksi valitsin tavallisen männyn. Jos mietin millaisen puun lähellä tai millaisessa metsässä viihdyn, niin eniten olen kotona kangasmetsässä. Metsässä jossa on suuria punaruskearunkoisia mäntyjä, poronjäkälää, puolukoita, kalliota ja isoja sammaloituneita kiviä. Kotoisuus on varmaan perua lapsuudestani, jolloin vietimme aikaa perheen kanssa mökillä Etelä-Pohjanmaalla hiekkapohjaisissa kangasmetsissä kierrellen ja marjastaen.

Kauneimmillaan männyt ovat metsässä, mutta ne sopivat mielestäni myös puutarhaan. Edellinen puutarhani rajautui mäntymetsään ja osa tontistakin oli jätetty metsäpuutarhaksi. Nykyisessä puutarhassani ei ole mäntyjä. Nekalan siirtolapuutarhapalstoille ei saa istuttaa kotimaisia luonnonvaraisia puita, eivätkä ne pienille palstoille mahtuisikaan. Männyt sopivat isomman puutarhan laidalle ja metsäpuutarhaan alppiruusujen kanssa.

Mielestäni mänty on kauniin ja vahvan näköinen koko elinikänsä ja kaikkina vuodenaikoina. Männyt ovat meille suomalaisille merkityksellisiä paitsi maisemalliselta arvoltaan myös kansantaloudellisesti tärkeänä metsäteollisuuden raaka-aineena.
Kutsun mukaan haasteeseen kolme seuraamaani blogia:
Lappalainen etelässä
Puutarhurin tytär
Navettapiian puuhamaa
Myös muut saavat napata haasteen halutessaan.
Kiitos haasteesta sinulla oli aivan ihanat mäntykuvat täytyy valita jokin toinen puu,onhan niitä muitakin ihania puita.
Ihan hyvin voit valita myös männyn, jos siltä tuntuu! Asioihin löytyy aina uusia näkökulmia. 🙂 Olisin halunnut kuviin sen sielunmaisemani kangasmetsän, mutta Suolijärven lenkkipolun varren männyt saivat kelvata tällä kertaa.
Kiitos sinulle haasteesta otan sen mielelläni vastaan. Kauniin ja tuoksuvan puun olit valinnut.
Kiva. 🙂 Enpäs muistanutkaan männyn ihanaa tuoksua!
Niin kauniita kuvia! Tuo mäntykin on aivan ihana puu..minusta kaikki puut ovat kauniita ja luonnossa retkeillessä on niin mukava metsäntuoksua tuoksutella:) Kaunista syksyistä viikkoa sinne♥
Totta, kaikki puut ovat omalla tavallaan kauniita. Mahtavaa, että meillä on täällä niin ihania metsiä joista voimme kaikki nauttia. Hyvää loppuviikkoa myös sinulle!
Ihania kuvia, mänty on aina yhtä kaunis niin kesällä kuin talvella.
Kiitos! 🙂 Havupuut ovat kivoja kun tuovat väriä meidän talveemmekin.
Kiitos haasteesta! Oon saanu tämän jo aikaasemminki, mutten oo viäläkää saanu vastattua.
Männyt on mulle tuttuja lapsuuren puutarhasta, eikä muistot oo nii kauhian kultaasia. Joka kerta, enne ruahonleikkuuta, piti kerätä monta sangoollista käpyjä. Silloon päätin, etten istuta nurmikolle ainuttakaa mäntyä. Mettän männyt onki sitte aiva eri juttu 🙂
No eihän täs ny nii kiirus oo, valamihis mailmas. 🙂 Kävyt on kaunihia, mutta ovat tosiaan aika ikäviä ruahua leikates. Varsinki jos joku rumaane pääsöö lentämähän leikkurin alta jalakahan. Teköö muute aika kipiää.
Kiva postaus ja upeat kuvat 🙂 Blogissani olisi meneillään muutama arvonta, tervetuloa osallistumaan 🙂 Mukavaa viikonjatkoa Sinulle!
Käväisin osallistumassa arvontoihin, kiitos vinkistä! Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!
Kiva kun osallistuit haasteeseen. Ihanaa kun olet kirjoittanut männyistä, ne ovat niin kauniita ja ylväitä puita. Pihallamme on kunttaa ja haluaisin että siinä kasvaisi mäntyjä. Ne ovat vaan niin hidaskasvuisia, että taitaa jäädä unelmaksi vain.
Kivan haasteen olit keksinyt, mukavaa että sain osallistua. 🙂 Havupuut kasvavat hitaasti, mutta mänty on kyllä kaunis ihan pikkutaimenakin.