Oleskelualueet ja vaja – Puutarhasuunnitelma

Cottage Garden tunnelmaa Nekalan siirtolapuutarhassa viime kesän avoimet puutarhat päivänä.

Viime viikolla kerroin suunnitelmistani varjopuutarhan ja sivupihan suhteen. Nyt on vuorossa mökin edustan puutarhasuunnitelma. Tämä alue on tällä hetkellä kaikkein sekavin ja vaatii eniten työtä. Alueelta täytyy poistaa mm. ruusupensaan ja piiskun juuria. Myös oleskelualueelle pitää tehdä kunnolliset pohjatyöt. Urakka saattaa olla liian kova hartiavoimin tehtäväksi, joten harkinnassa on minikaivurin vuokraaminen. Uudelle vajalle perustuksia ei onneksi tarvitse tehdä, sillä vaja nousee olemassa olevalle betonilaatalle.

Pihasuunnittelukurssin viimeinen kerta oli eilen. Sain piirrettyä lopullisen suunnitelmankin, mutta tässä vielä kuva luonnoksesta. Majan edustan alue on jaettu selkeisiin tiloihin puutarhasuunnitelmassa. Pienen nurmialueen ja liuskekivetetyn oleskelualueen väliin jää rehevä istutusalue.

Tähän kohtaan olen kaikkein tyytyväisin suunnitelmassani. Suunnittelin selkeän nurmialueen ja suojaisen huonemaisen oleskelualueen. Oleskelualue sijoittuu mökin sisäänkäynnin yhteyteen. Sen kaikissa sisääntuloissa on köynnösportit. Köynnöksiä on tulossa muutenkin runsaasti ympäri puutarhaa. Luulen, että liuskekivetetystä “olohuoneesta” tulee yksi puutarhani ihanimpia paikkoja.

Oleskelualueen reunalle ajattelin terassia betonilaatan jatkoksi. Terassille en tosin ole vielä rakennuslupaa, joten suunnitelma on vielä alustava. Terassin päälle olisi kiva saada köynnöksin verhoiltu pergola tai siitä voisi tehdä myös kevyen katetun kesäkeittiön. Palstalle saa rakentaa vain kaksi rakennusta mökin lisäksi. Koska palstalleni on tulossa jo vaja, joudun valitettavasti luopumaan kasvihuonehaaveestani, jos rakennan pergolan tai kesäkeittiön. Täytynee pohtia mikä olisi minulle tärkein. Varmaa on, että luvassa on vaikeita valintoja.

Viehättävä bonsai-henkinen rungollinen syyshortensia on tietenkin mukana suunnitelmassani.
Kuvan taka-alalla näkyvälle betonilaatalle tulee uusi kaunis vaja ensi kesänä.
Näkymä palstan rajalta köynnösritilän läpi puutarhaan. Tämän ritilän toiselle puolelle olen suunnitellut terassia betonilaatan ja vajan jatkoksi.
Näin kaunis sininen metallinen pöytäryhmä oli yhdessä Nekalan siirtolapuutarhan avoimet puutarhat päivän puutarhassa. Tämän tyylinen sopisi hienosti myös oman puutarhani oleskelualueelle.

Jokin pieni vesiaihe olisi myös ihana. Tämä kaunis yksityiskohta löytyi Nekalan siirtolapuutarhan avoimet puutarhat tapahtuman puutarhasta.

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Tärkeät puut

Sain Parasta Aikaa blogin Tarjalta mukavan blogihaasteen puunpäivänä. Haasteessa valitaan kaunein tai merkityksellisin puu ja kirjoitetaan siitä blogipostaus. Puun päivää vietetään vuosittain 27.9. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun.

Puut ja metsät ovat meille elintärkeitä. Ne tarjoavat elinpaikan monille eläimille ja kasveille sekä sitovat hiilidioksidia. Yksittäinen puukin voi olla hyvin tärkeä ja merkityksellinen. Perinteisesti lapsille on istutettu nimikkopuut ja myös syntymäpäiväsankari on saattanut saada oman puunsa. Ja onhan puu varmasti merkityksellinen, jos sen on itse istuttanut ja seurannut sen kasvua vuosia.

Männyn runko.
Monien puiden rungot ovat todella kauniita. Männyn ilmeikkään rungon värit vaihtelevat oranssinruskeasta harmaaseen.

Itselle merkityksellisimmäksi puuksi valitsin tavallisen männyn. Jos mietin millaisen puun lähellä tai millaisessa metsässä viihdyn, niin eniten olen kotona kangasmetsässä. Metsässä jossa on suuria punaruskearunkoisia mäntyjä, poronjäkälää, puolukoita, kalliota ja isoja sammaloituneita kiviä. Kotoisuus on varmaan perua lapsuudestani, jolloin vietimme aikaa perheen kanssa mökillä Etelä-Pohjanmaalla hiekkapohjaisissa kangasmetsissä kierrellen ja marjastaen.

Pihavaja.
Edellisen puutarhamme pihavaja, ensimmäinen puutarhurin maja, rakennettiin mäntyjen kainaloon. Siirtolapuutarhamökki maalattiin samalla hyväksi havaitulla ruskealla maalilla.

Kauneimmillaan männyt ovat metsässä, mutta ne sopivat mielestäni myös puutarhaan. Edellinen puutarhani rajautui mäntymetsään ja osa tontistakin oli jätetty metsäpuutarhaksi. Nykyisessä puutarhassani ei ole mäntyjä. Nekalan siirtolapuutarhapalstoille ei saa istuttaa kotimaisia luonnonvaraisia puita, eivätkä ne pienille palstoille mahtuisikaan. Männyt sopivat isomman puutarhan laidalle ja metsäpuutarhaan alppiruusujen kanssa.

Sumuinen lauantai Hervannan Suolijärvellä.

Mielestäni mänty on kauniin ja vahvan näköinen koko elinikänsä ja kaikkina vuodenaikoina. Männyt ovat meille suomalaisille merkityksellisiä paitsi maisemalliselta arvoltaan myös kansantaloudellisesti tärkeänä metsäteollisuuden raaka-aineena.

Kutsun mukaan haasteeseen kolme seuraamaani blogia:

Lappalainen etelässä
Puutarhurin tytär
Navettapiian puuhamaa

Myös muut saavat napata haasteen halutessaan.