Saunajakkaran syksy

Mökkikaupan mukana sain monenlaista tarpeellista ja tarpeetontakin tavaraa. Käydessäni läpi uutta omaisuuttani hutera saunajakkara meinasi jo lentää kaatopaikkakuormaan. Siirtolapuutarhamökilläni ei ole saunaa ja keikkuvalle jakkaralle tuskin uskaltaisi edes astua. Jostain syystä jakkara sai kuitenkin jäädä. Onneksi, sillä siitä tuli hauska alusta vuodenaikojen mukaan vaihtuville asetelmille. Jakkara on mukavan kulahtanut ja sopivan kokoinenkin.

Syksyiseen asetelmaan toin kaksi lyhtyä parvekkeeltamme. Alumiinikattilan pelargoni teki tilaa marjakanervalle ja kynttilälyhtyyn laitoin kivan vihreän callunan. Vähän sammalta, havuja ja muutama käpy. Aika yksinkertaisistakin materiaaleista saa aikaan syksyistä tunnelmaa.

Havujen astioina on muovilaatikot, joiden päälle kietaisin juuttikangasta. Kangasta myydään varjostuskankaan nimellä puutarhamyymälöissä.
Syysistutus.
Harmaantunut jakkara antaa kivan taustan monenlaisille asetelmille.
Marjakanerva kattilassa.
Mielestäni marjakanervan marjat ovat nätin väriset.
Pentikin kynttilälyhdyt.
Pentikin monikäyttöiset lyhdyt ovat kulkeneet mukanani jo vuosia. Sain isomman lyhdyn läksiäislahjaksi työkavereiltani ja hankin sille pikkuisen kaverin.
Ruosteinen pläkkilyhty.
Pläkkilyhty on suomalaista perinteistä käsityötä. Se on saanut aikojen saatossa pintaansa kauniin ruosteen.
Syksyistä tunnelmaa lyhdyillä ja havuilla.
Saunajakkara on joutunut totuttelemaan viileämpiin oloihin saunauransa jälkeen. Onneksi sentään tunnelma on lämmin.

Tunnelmallista Lokakuuta!

18 vastausta artikkeliin “Saunajakkaran syksy”

  1. Kaunis asetelma. Tykkään kaikesta vanhasta kodin tavarasta puutarhassa. Löytyy myös kattiloita,lusikoita,ämpäreitä,maitotonkkia,ikivanhat tikapuut,erikokoisia patoja ym

    1. Voi, ruosteinen pata olisikin ihana puutarhassa. Nytpä muistin myös, että minultakin löytyy vanhat tikapuut varaston takaa. Taidanpa kaivaa ne esille. Kiitos vinkistä!

  2. Oi miten ihanan näköistä, niin kaunista ja syksyistä!! Onneksi et tosiaan heittänyt tuota saunajakkaraa pois, sopii täydellisesti noiden asetelmien kantajaksi:) Lyhdyt on myös aivan ihania, kiva kun saa poltella kynttilöitä ja tunnelmoida! Mukavaa piristystä syksyyn:) Ihanaa syksyistä viikkoa sinne♥

  3. Onneksi jakkara saa uutta käyttöä. Jännä, miten vanhasta ja vähän kiikkerästäkin jakkarasta voi saada noin kaunista. Pläkkilyhty on myös aivan ihana.

  4. Saunajakkaran uusi elämä näyttää kerrassaan laadukkalta 🙂 Ja aivan ihana asetelma, hiukan vei ajatusta jo joulunkin suuntaan.

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuvan suurin sallittu koko: 1 Mt. Sallitut liitetyypit: kuvatiedosto. Drop files here