Kivat omenalaatikot omalla tekstillä – DIY

Kauppojen lehtihyllyt alkavat täyttyä ihanista joululehdistä. Enpä olisi viime jouluna uskonut olevani vuoden kuluttua mukana yhdessä niistä!  Parhaat Kotiblogit lehden joulunumerossa on tekemäni juttu “Talven taikaa siirtolapuutarhassa”.

Koska pääsin tekemään juttua näin upeaan ajankohtaan halusin mukaan tietenkin hyppysellisen Suomen juhlavuotta.  Tuunasin jo viime kesänä hauskan omenalaatikon Ikean puuvalmiista varastolaatikosta Puutarhurin Maja -tekstillä. Majalla oli työkalulaatikoina kaksi pienempää laatikkoa ja keksin, että koristelen ne Suomen juhlavuoteen sopiviksi. Laatikoista tuli mielestäni oikein kivat ja niistä jää mukava muisto 100-vuotiaan Suomen juhlavuodesta.

Ikean Knagglig -laatikot ovat käsittelemätöntä mäntyä, joten ne on helppo käsitellä mieleisekseen vaikka vahalla, maalilla tai petsillä. Laatikot ovat mielestäni myös sopivan rouhean näköisiä ja vielä rouheampaa luukkia haluava voi käsitellä laatikkoa kovakouraisesti esimerkiksi vasaralla. Laatikoiden valmistukseen on käytetty höylättyä puuta, joten niitä voi oikeasti käyttää vaikka missä tarkoituksessa.  Tuunaukseen menee jonkin verran aikaa, mutta vaikeaa se ei ole. Pienet epätäydellisyydet kuuluvat tässä tapauksessa asiaan!

1. Tuunaukseen tarvitset puulaatikon, spray-maalia, läpinäkyvää muovia ja tussin sapluunaa varten, kirurgin veitsen, maalarinteippiä ja vahaa tai maalia laatikon pintakäsittelyyn sekä sanomalehtiä tai muovia suojaukseen.

2. Tee teksti tekstinkäsittelyohjelmalla ja printtaa tavalliselle paperille. Piirrä teksti tussilla vahvalle läpinäkyvälle muoville.
3. Leikkaa teksti pois sapluunasta terävällä kirurgin veitsellä.

4. Aseta sapluuna kohdilleen ja maalaa sen läpi spray-maalilla.
5. Maalin kuivuttua poista sapluuna ja käsittele laatikon osat vahalla. Jos maalaat laatikon tee se ennen tekstin maalaamista.

6. Kokoa.
7. Valmista tuli!

Yhdistin kahta eri väristä puuhavaa saadakseni laatikoihin vanhan oloisen pinnan. Kaunis sinivalkoinen Arabian voipytty on saatu Herra Puutarhurin Majan tädiltä.
Tonttujakin alkaa jo liikkua. 🙂

Mukavaa marraskuuta!

16 vastausta artikkeliin “Kivat omenalaatikot omalla tekstillä – DIY”

  1. Täytyypä taas poiketa lehtipisteisiiin ja napata matkaan uusi Kotiblogit.

    – Tuo Ikean laatikko on mahtava. Itse olen ostanut samoja. Maalannut mattamustalla ja laittanut päällekkäin kenkähyllyiksi. Varsin monikäyttöisiä. Sulla on jo ihana joulutunnelma.

    1. Lehdessä oli aivan ihania jouluisia kuvia ja ideoita. Ikean tuotteet on siitäkin hyviä, että ne jättävät tilaa mielikuvitukselle. Tuo kenkähyllyideakin on tosi kiva.

  2. Hyvä sinä!! Ja hienoa että pääsit esittelemään taitojasi lehteen. Suomessa on kivoja lehtiä, harmi kun tänne niin pirun kalliita tilailla, mutta ei voi mitään. Hyvä postaus !

    Mukavaa fiilistelyaikaa sinne! 🙂

  3. Enpä yhtään ihmettele, että pääsit lehteen. Kiva idea ja niin kauniita kuvia.

  4. Upeasti onnistuit tuon jutun kanssa!!

    Mä en kyllä ala tuon Bloggerin kanssa 🙁 Ei näytä sinun ja muutaman muunkaan uusia postauksia, vaikka olen tarkistanut asetukset tuhanteen kertaan. Onneksi tajusin käydä kurkkimassa ja Blogit.fi myös näyttää, niin en kokonaan jää paitsi näistä kivoista jutuista.

    Kissan ystäväkirjakin on ihana <3

    1. Kiitos! 🙂 Blogger on näyttänyt viime aikoina virheilmoitusta monissa blogeissa. Kiva kun löysit vierailulle blogit.fi:n kautta. Oli hauska juttu, että sain esimerkiksi sinun tekemäsi kauniin jutun lehden edellisestä numerosta! Siinä oltiinkin vähän syksyisemmissä tunnelmissa.

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuvan suurin sallittu koko: 1 Mt. Sallitut liitetyypit: kuvatiedosto. Drop files here