PuuhaTarhan haastattelussa

Lämpenen ilmeisesti vähän hitaasti uusille some-alustoille. Viimeisin uuden kanavan haltuunotto taitaa olla kahden vuoden takaa, jolloin löysin Instagramin inspiroivan maailman. Nyt on yksi uusi kanava otettu haltuun. Puutarhurin Majan maailmassa uusi kanava ei tarkoita TikTokia, podcast-lähetyksiä, snapchatia  tai mitään vielä uudempaa, josta en ole todennäköisesti edes kuullut! Nyt on kyseessä jotain vähän vanhempaa. Ei sentään lankapuhelin, vaan oma Youtube-kanava!

Kanavalle on jo ladattu ensimmäinen videokin. PuuhaTarhan Mari Linnainsaari kävi helmikuussa piipahtamassa Tampereella Puutarhurin Majan varastopuodilla videokameransa kanssa. Mari kirjoittaa puutarhablogia ja julkaisee Youtubessa puutarha-aiheisia “TiistaiTallenne”-videoita. Mari haastatteli minua TiistaiTallenteeseen ja teki haastattelusta lisäksi lyhyen tiivistelmän. Tämä tiivistelmä on nähtävissä  Puutarhurin Majan Youtube-kanavalla. Varsinaiset TiistaiTallenteet voi tilata itselleen PuuhaTarhan verkkosivuilta pientä vuosittaista kannustusmaksua vastaan.

Vielä pieni paljastus, ennen kuin pääset katsomaan videon. Minusta on tallennuttu vain valokuvia ja ääni.  En yksinkertaisesti uskaltanut esiintyä videolla! Olen tainnut aiemminkin kertoa, että olen kova jännittämään. Monille ihan tavallisetkin jutut, kuten uusien ihmisten tapaaminen tai tapahtumiin osallistuminen saattavat pelottaa minua etukäteen tosi paljon. Joten jo ajatuskin jostain normaalistikin jännittävästä, esimerkiksi suorasta radiohaastattelusta saa vatsani kääntymään nurin. Niinpä kerroin Marille jo etukäteen, että hän on tervetullut puodille kuvaamaan, mutta itse en halua esiintyä videolla. Tulimme Marin kanssa mukavasti juttuun ja vähän itselleni yllätyksenä huomasin suostuneeni pieneen äänihaastatteluun.

Olen töissä ja harrastuksissa joutunut / saanut moneen kertaan astua mukavuusalueeni ulkopuolelle jännittäviin tilanteisiin. Kun jotain pelottavaa tekee tarpeeksi monta kertaa, eikä käykään niinkuin pahimmissa kuvitelmissa, alkavat tilanteet pelottaa yhä vähemmän. Näin minulle kävi esimerkiksi puhelimessa puhumisen kanssa! Vielä parikymppisenä pystyin hädin tuskin hoitamaan kaikkein pakollisimpiakaan asioita puhelimella. Sitten pääsin työpaikkaan, jossa oli pakko käyttää paljon puhelinta. Alun kauhun jälkeen puhelimessa puhumisesta tulikin ihan normaalia. Toki vieläkin hoidan asioita puhelimen sijaan mieluummin sähköpostitse. Ehkäpä joku päivä uskaltaudun sinne videokamerankin eteen.

2 vastausta artikkeliin “PuuhaTarhan haastattelussa”

  1. Ihana traileri! Voi miten tuli kesää ja kukkaloistoa ikävä noissa kuvissa. Ihania tuotteita vilahteli myös, vähän jäi se punavalkoinen peite kummittelemaan takaraivoon. Ja oli kiva kuulla ääntäsi ja ajatuksiasi unelmien puutarhasta.

  2. Kiva kuulla, että tykkäsit haastattelusta. 🙂 Nuo puuvillatäkit on ihania. Niissä on kivalla tavalla mummola- ja mökkitunnelmaa. Ajattelin omalle mökillenikin hankkia pari. Onneksi pian taas päästään rakentamaan unelmien puutarhoja! Vaikka onhan tämä unelmointi ja suunnittelukin mukavaa.

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *