Iris-kissan syntymäpäivä ja arvonta (päättynyt)

Tänään kuului aamulla jo kello 7 tuttu ääni ”ä-ä”. Tai oikeastaan kello oli 6, koska yöllä palattiin kesäajasta normaaliaikaan, mutta tätähän äänen lähde ei tiennyt. Äänen lähde oli nimittäin nuorempi kissamme Iippa-Liina joka tapansa mukaisesti tuli herättelemään meitä. Tänään onkin suuri juhlapäivä, sillä Iippa täyttää kaksi vuotta!

Iris on rodultaan venäjänsininen. Iris syntyi Habeebas kissalaan 29.10.2015 ja sai viralliseksi nimekseen Habeebas Joyous Josephine. Ihana Iippa muutti meille tämän vuoden tammikuussa yhdessä hurmaavan Helinä-äitinsä kanssa.

Kuva: Habeebas cattery
Helinä-äiti pentueensa kanssa. Kuva: Habeebas cattery

Kissan syntymäpäivä on tärkeysjärjestyksessä heti toisena kissanristiäisten jälkeen. Ristiäisissä kuuluu käyvän paljon porukkaa, mutta ainakin tänä vuonna Iriksen syntymäpäiviä vietetään ihan perhepiirissä.

Iippa juhlii synttäreitään kuten kaikkia muitakin päiviä – kissanleluilla leikkimällä, pientä punaista pistettä jahtaamalla, nokosia ottamalla, Helski-äitiään härnäämällä sekä tietysti herkuttelemalla. Iipan suurinta herkkua on Thriven kuivattu kana. Meille omistajille on käsittämätöntä että kuiva, käsissä mureneva kana voi olla niin suurta herkkua.

Juhannusjuhlat pahvilaatikossa.
Kesän herkutteluhetki parvekkeella.

Märkäruuat eivät Iipalle maistu, tuoreesta lihasta Iippa tykkää eniten possun sydämestä. Palvelusväen puheille Iipalla tuntuu olevan varsin valikoiva kuulo, mutta jos Thrive-purkki vähänkin rapisee, Iippa on paikalla salamana. Ja voi sitä kehräyksen määrää kun on Thriveä tarjolla.

Kauranversot maistuvat välipalana.
Parvekkeen kurkkujen hallaharso sopii peitoksi syksyllä.
Kävitkö hiekkalaatikolla? Ai mistäkö arvasin?
Prinsessa Iippa-Liinan ystäväkirja.

Iippa tekaisi synttäreiden kunniaksi myös ystäväkirjan ja täytti itse ensimmäisen sivun. Iippa haluaisi uusia ystäviä ja toivoisi, että myös muut kissat ympäri Suomen esittelisivät itsensä kommenteissa.

Iippa arpoo kommentoijien kesken kissamaisen paketin. Paketissa on Iipan lemppariherkkua, Thrive-kanaa, kissanminttulelu, sekä jalkapallopeli jota on kiva pelata varsinkin öisin kun ihmiset yrittävät nukkua :).

Iippa itse ei säännöistä piittaa, mutta talon ihmiset laativat arvonnalle seuraavat säännöt:

  1. Esittele kommenteissa kissa, joka saisi iloita palkinnosta jos voitat.
  2. Arvonta aika päättyy sunnuntaina 5.11.2017 klo 23.59.
  3. Palkinto toimitetaan voittajalle postitse EU:n alueelle.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Kiitos kaikille osallistuneille kissakavereille.

Välillä pääsee äipän viekkuunkin nokosille.

42 vastausta artikkeliin “Iris-kissan syntymäpäivä ja arvonta (päättynyt)”

  1. Lämpimät synttärionnittelut ihanan silkkiselle Iris-kissalle!

    Onnittelut lähettää piikansa toimesta komea seniorikolli Juuso, jolla on ikää 16½ vuotta. Maatiaiskissa Juuson vanhemmat ovat jo edesmenneitä taitavia tallikissoja ja hyvä myyräkissa on Juusokin aina ollut. Juuso elää tiiviisti rakennetussa pientalotaajamassa ja ulkoilee 8 metrin flexissä talutettuna. Ikääntyminen Juusossa alkaa jo näkyä, mutta edelleen mm. kengännauhat ja piian villalangat saavat kyytiä.

    1+

  2. Onnittelut suloiselle Irikselle! 🙂 Jos arpa osuisi kohdalle, palkinnon saisivat jakaa siskoni kissat Melli ja Monni. Monni on scottish fold ja Melli perinteinen maatiaisneiti. Melli onkin vähän huono jakamaan, sillä hän omistaa koko maailman ja kaiken näkemänsä. Melli tykkää järjestellä tavaroita hyllyistä lattialle ja leikata verhot ja peitot uuteen muotoon. Se jahtaa myös Monnin häntää (pentumaista leikkiä) ja komentelee koiria. Melli tykkää myös kyläillä meillä maalla, se on syönyt melkein kaikki huonekasvini yhden kahvireissun aikana. Mielipuuhiin kuuluu myös pönttöuunin päällä istuskelu, niskaan hyppiminen ja nokisilla tassuilla paikkojen sotkeminen. Aktivointilelulle olisi taatusti Mellin arjessa käyttöä! 🙂 Monni on mukavuudenhaluinen ”harmaa karvinen” ja Mellin tultua harmaantuu entisestään. Nautiskelisi herkkuja mielellään.

    Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa!

    1+

  3. Onnea Iirikselle! Jos voitan palkinnosta iloitsee veljen Sakuherra. Ilon voi myös jakaa veljenpojan 5 kissaa jotka käyvät Sakua katsomassa.

    1+

  4. Onnittelut synttärisankarille! Täällä palkinnosta nauttisivat kissakolmikko, emokissa vuoden ikäinen Sylvi, jolla on myös tapana herättää minut aamulla ja vaatia ruokaa, sekä 5 kk ikäiset vanilja ja suklaa, jotka syntyivät juhannuspäivänä. Harrastavat jalkapalloa keskellä yötä joten voisi olla hyödyllistä jos pallo pysyisi paikallaan. Lisäksi vanilja eli vanttu saisi muuta puuhaa kun ryömiä kattiloihin….

    1+

  5. Heippa Iippa, mustatko sä vielä mut linsessa Sohwin Hanimaasta? Mä muistan sut kun sä muutit ja mulle tuli kamala sulu kun luulin, että nyt mä en näe sua ikipänä enää, mutta siinähän sää ootkin mun vanha kaveli Iippa (hyvä nimi kun mä en osaa sanoa Iilis ja kaikki aina naulaa). Taisit saala hienon uuden kodin kun siellä on niitä tlivejäkin ja aah noita salaatteja, älä niistä luovu,  kiljota jo joulupukille, että lisää pitää saala ja paljon, paljon. Oli kiva tölmätä sinuun ja mä toivotan sulle ihan huljan kivaa nimppalipäivää… noi läkänokka pojatkin toivottaa, siis Ossi-pappa ja toi Maukka vaan. Me ollaan sun kaveleita aina <3 Sanokko Iippa äitille ja telkkuja … telveisin Hamimaan polukka

    1+

  6. Onnea synttärisankarille! 🙂 Täällä palkinnosta nauttisivat äitini kolme kissaa 🙂

    1+

  7. En osallistu arvontaan kun ei ole kisua, mutta oli ihana katsella sinun kisusi kuvia. Ja onnea sankarille ja silitykset. Hyvää alkavaa viikkoa.

    1+

  8. Onnea synttärisankarille! Voi että hän on upeanvärinen. Jos voitan, annan palkinnon ystävän kissalle, kun minulla ei ole kissaa.

    1+

  9. Onnea Iris!

    Olli Suominen iloitsee aina, kun ruokaa on tarjolla, joten hän olisi hyvin onnellinen palkinnosta!

    1+

  10. Onnitteluja ja silityksiä Irikselle♥ Minä veisin terveisiä ystäväni suloisille Sulo ja Helmi kisuille:)  Mukavaa alkanutta marraskuuta!

    1+

  11. Lämpöiset onnittelut hiekkanenukille (aivan ihana tuo kuva).

    Meillä asustaa Pilli ja Pulla-aivan julmetun kokoiset kissanrötkylät, jotka kieltämättä kaipaisivat aktivointia. Pilli ja Pulla ovat oranssi-valkoisia veljeksiä ja ihan samanlaisia laiskamatoja molemmat.Ikää on 11vuotta ja he tulivat meille 6kk ikäisiä, kun edellinen omistaja pelkäsi heistä tarttuvan jonkin taudin siskonsa vauvaan :S. Pilli on hiukan pienempi ja hiljaisempi naukuja,mutta kehrää niin kovaa, että siihen herää.Pulla taas kehrää niin hiljaa,ettei sitä meinaa kuulla, mutta naukumiseen herää varmaan naapuritkin ja asutaan sentään maaseudulla:D.Molempien lempipuuhaa on köllöttely erinäisissä tarkoin valituissa paikoissa: Pillillä vessassa, jossa on lattialämmitys ja Pullalla sohvalla. Tai jos lattialle on unohtunut pahvilaatikko niin sieltä löytyy molemmat. Yöllä Pilli hiipii lasten huoneeseen nukkumaan ja aamulla sen löytää tyttärien välistä umpiunessa,pää sievästi tyynyllä. Pulla on suursyömäri, joka ei ole turhan ronkeli ruokansa suhteen. Pilli taas yleensä nuuhkaisee ruokaa tai närvii sitä vähäsen ja heti kun silmä välttää niin on varastamassa jääkaapista kurkkua. Myöskään sipsipusseja ei voi jättää pöydälle,varsinkaan nachoballseja.Että voikin veljekset olla erilaisia:D

    1+

    1. Kiva, että veljekset saivat teiltä uuden kodin. Poikien elämä kuulostaa varsin mukavalta. Meillä myös Iippa kehrää kovaäänisesti ja äitinsä ihan hiirenhiljaa. Kävin ihastelemassa blogissasi kasveilla värjäämiäsi lankoja. Olen jo pitkään halunnut kokeilla kasvivärjäystä. Ehkä ensi kesänä oikeasti kokeilen. 🙂

      0

  12. Parhaimmat onnittelut suloiselle prinsessalle!

     

    Nöpö ja Sulo arvonnassa mukana!

    1+

  13. Oi tämä paketti lähtisi työkaverini kahdelle kissalle. Ei ole enää omaa kissaa.

    1+

  14. Onnittelut! 🙂 kiva palkinto. Se menisi kissalleni, joka on tavattoman utelias ja kiinnostunut kaikesta uudesta, vaikka onkin melkoisen säikky. Tuollainen rata häneltä jo löytyy ja se on ahkerassa käytössä, mutta olisi mahtavaa saada toinen, niin siitä saisi pidemmän ja hauskemman!

    1+

  15. Kissani Pipsa olisi kovin iloinen, jos onnetar suosisi sitä arvonnassa! Pipsa on suloinen nuori musta kissa. Sen lempipuuhaa on leikkiminen. Se on innoissaan talvesta!

    1+

  16. Tämän hienon palkinnon saisi pieni aktivointia kaipaava kissa, jonka omistaja on jo pidemmän aikaa harkinnut tuollaisen pelin ostamista. ☺

    1+

  17. Olipa hauska lukea tämä juttu uudestaan nyt kun itsellänikin on kissoja 🙂 En vain millään meinannut löytää tätä kun en löytänyt sitä hakujuttua, tumpelo kun olen 🙁 Terveisiä kisumisuille  <3

    0

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *