Pikkupionit piilosilla

Ai että olin onnellinen, kun huomasin tuoreena siirtolapuutarhamökin omistajana palstallani kasvavan pioneja! Pionin taimen tai juurakon istuttaja kun saa odotella komeaa kukintaa jopa vuosia. Palstallani kasvavat pionit ovat hyvin todennäköisesti Karl Rosenfield pioneja. Ja niinkuin tulppaaneja myös pioneja on saatava lisää.

Oikeassa reunassa vanha pioni. Pikkupionit piilottelevat keskellä.

Ostin Lidlistä viime vuonna kolme Sarah Bernhard pionin juurakkoa. Esikasvatin juurakkoja lyhyen aikaa sisällä ennen pihalle istuttamista. Istutin taimet yhden vanhan pionin kanssa samaan kukkapenkkiin. Tämän pionipenkin kasvit ovat kasvaneet nyt alkukesällä hurjasti ja pionintaimet olivat kadonneet muiden perennojen lehtien suojaan. Kaksi pientä pionia löytyi melko helposti. Raivasin niille vähän tilaa, jotta pääsevät nauttimaan auringonvalosta.

Ensimmäinen pionintaimi löytyi helposti.
Ja toinen. Tästäkin pikkuisesta kasvaa isona komeasti kukkiva Sarah Bernhard pioni.

Kolmatta pikkuista ei sen sijaan meinannut löytyä. Muistelin, että olin istuttanut taimet kutakuinkin kolmion muotoon. Tämän tiedon avulla vihdoin paikansin kolmannen pionin keskeltä tiheää jalopähkämökasvustoa. Oli tietenkin selvää, että molemmat eivät voisi jatkaa kasvuaan nykyisessä paikassa. Päätin siirtää pionipienokaisen uuteen paikkaan toisen vanhemman pionin seuraksi. Pionithan eivät tunnetusti tykkää siirtelystä, mutta uskon että näin pieni taimi vielä kestää siirron urheasti.

”Kukkuu! Täällä minä olen!”
Tässä on uusi kotisi pikku-Sarah. Vanhempi Karl Rosenfield näyttää mallia miten kasvetaan isoksi ja komeaksi.

Pikkupionien kukintaa joudumme odottamaan vielä tovin, mutta ihan pian saadaan nauttia isompien pionien kukinnasta!

Monta nuppua odottaa aukeamista.
Pionin nuputkin ovat kauniita.
Ihan pian!

Kiva katsella näitä maanantaina otettuja aurinkoisia kuvia, kun sää on tänään ollut jotain aivan muuta. Huomisellekin on luvassa sadetta. Koskahan sitä pääsisi viimeistelemään viime kesänä kesken jääneen majan julkisivun maalauksen?

Aurinkoisia ja puutarhatöiden täyteisiä päiviä!

4 vastausta artikkeliin “Pikkupionit piilosilla”

    1. Kiitos Satu kommentistasi.
      Kukkivat pionit eivät tosiaan olisi arvostaneet eilistä raekuuroa 🙂 Toivotaan, että päästään nauttimaan aurinkoisemmasta säästä juhannuksena.

      0
  1. Ihanaa lukea näitä juttuja.Itse haaveilen myös omasta pikku siirtolapuutarhamökistä☺Paljon on mietittävää mutta luulen että olen löytänyt oman pikku paratiisini.Kunhan hinnasta päästään yksimielisyyteen

    1+
    1. Kiitos viestistäsi! Voi, toivottavasti saatte sopivan hinnan sovittua ja pääset pian puuhailemaan omalle mökillesi 🙂 Itse olen niin onnellinen tästä omasta pikku puutarhasta ja mökistäni. Tulethan kertomaan miten kaupoissa kävi.

      0

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *