Huh hellettä! Puutarhan kaivuu ja purkutyöt on jätetty suosiolla myöhäisempään ajankohtaan, kun jo kesäkukkien ja vihannesten kastelukin tuntuu isolta ponnistukselta. Mökissäkin on sisällä 41 astetta lämmintä. Parvella varmaan vieläkin enemmän. Näin lämpimällä on parasta keskittyä vain kevyen kesäiseen puuhasteluun ja kesän fiilistelyyn.

Mansikat kuuluvat ihan olennaisena osana Suomen kesään. Meillä ei ole puutarhassa istutettuja mansikoita, mutta majan hiekkaisella seinustalla kasvaa muutamia metsämansikoita. Metsämansikka eli ahomansikka (Fragaria vesca) kasvaa luonnossakin kuivilla, aukeilla ja aurinkoisilla paikoilla. Nämä ovat aivan mahdottoman söpöjä! Aika monen muunkin kivoihin kesämuistoihin kuuluvat varmaan heinänkorteen pujotetut metsämansikat.
Mukavaa helleviikkoa!
Minä alan olla jo pulassa ahomansikoiden kanssa. Viihtyvät aivan liian hyvin ja joka paikassa…
Ai nekinkö voivat levitä riesaksi asti. Meillä viihtyvät lähinnä mökin seinustalla. Muualla maa on varmaan liian savinen niille.
Oi, miten muhkeita. Mulla ei ole kuin pikkiriikkisiä ja satokin niukanlainen. Ehkä mun savimaapohja on väärä niille…
Hih! Kuvat taitavat vähän hämätä, sillä pikkiriikkisiä ovat nämäkin. 🙂
Tulin pitkästä aikaa lueskelemaan tännä blogiisi kun kävin ihastelemassa puotisi tarjontaa. En taida osata valita ehdotusta arpajaispalkinnoksi kun siellä on vaikka mitä😍 Kesä oli selvästi monessakin blogissa näännyttävä ja vasta syksyn viileys on saanut väen heräilemään😊 Mukavaa joulun odotusta Puutarhurin majaan💚
Olipas kiva, kun pistäydyit blogissani! Ja miten mukava kuulla, että tykkäsit puodistani. 🙂 Blogini on ollut aika hiljainen nyt loppuvuodesta ja harmittavaa on, etten ole ehtinyt vierailulle muidenkaan blogeihin. Sinun mielenkiintoisen maakellariprojektin etenemistä olen onneksi saanut seurata Facebookista ja Instagramista. Kulunut kesä oli tosiaan aika erikoinen. Jännittävä nähdä millainen talvesta tulee. Mukavaa joulun odotusta myös Mamman puutarhaan. 🙂