Tee itse altakastelulaatikko kasvusäkille!

Parvekeviljely on mukavaa puuhaa ja parhaimmillaan parveke onkin kasvihuoneen veroinen kasvatuspaikka. Vaikka parvekkeen olosuhteet olisivatkin optimaaliset on parvekeviljelyssä omat haasteensa. Kaikki käytettävä kasvualusta täytyy tuoda sekä viedä pois parvekkeelta kerrostalon porraskäytävän ja sisätilojen kautta. Multaa ei voi tietenkään tuoda parvekkeelle määrättömästi, joten kasvien multatila jää pakostakin aika pieneksi. Jos ei ole niin onnellinen, että sattuu omistamaan kesäsateen tavoittaman kattoterassin, täytyy kaikki kasvien tarvitsema vesi kantaa sisältä. Ja koska kasvit kasvavat parvekkeella ruukuissa tai muissa pienhköissä astioissa joutuu kastelun eteen näkemään aika paljon vaivaa puhumattakaan lomamatkojen aikaisen kastelun järjestämisestä.

Valmiit kasvusäkit ovat osoittautuneet tosi käteviksi parvekeviljelyssä. Kasvusäkeissä on valmiina vihanneksille sopiva turvemulta ja lannoitteet. Erityisen mukavaa on se, että kasvukauden loputtua multa on helppo kantaa pois parvekkeelta samassa säkissä, eikä parveke sotkeennu mullan kanssa touhutessa. Käytetyn kasvusäkin sisällön käytän maanparannusaineena siirtolapuutarhamökilläni.

Minulla on ollut nyt jo kolme kesää käytössä itse tekemäni altakastelulaatikko kasvusäkille. Laatikko on todella kätevä, sillä kasvien juurruttua ne pärjäävät yksin useamman päivän ilman kastelua! Olen aiemminkin blogissa kertonut altakastelulaatikosta ja nyt ajattelin kirjoittaa teille seikkaperäisemmät ohjeet laatikon tekemiseen! Tekeminen ei ole vaikeaa, haastavin osa on laatikon kannen reikien tekeminen.

Kasvusäkki tulee sängynaluslaatikosta tehdyn vesisäiliön päälle. Laatikon kannen läpi tulee kaksi juomapullosta tehtyä mullalla täytettyä putkea, jotka kuljettavat veden kasvien juurille vesitilasta. Laatikon reunassa on veden täyttöä helpottava suppilo. Sängynaluslaatikoita saa usein muutamalla eurolla mm. tori.fi :stä. Kaupassa laatikot maksavat 10 – 20 €. Varmista, että laatikon kansi on tarpeeksi tukeva, kasvusäkki on melko painava!

Altakastelulaatikko kasvusäkille

Laatikon tekemiseen tarvitset:

  • n. 70 x 50 cm kokoisen sängynaluslaatikon (omani on tilavuudeltaan 46 litraa)
  • 2 kpl 1,5 litran juomapulloja
  • tyhjentyneen saumurilankarullan muovisen kartion tai muun suppiloksi sopivan esineen (esim. juomapullosta leikattu suuosa)
  • sakset /sahan (porakoneen)
  1. Leikkaa juomapulloista pois pohjat ja suuaukot. Ohut vesipullo on helpohko leikata ihan tavallisilla saksilla. Paksumpi pullo on tarkoitukseen parempi, mutta sen käsittely vaatii sahaa.
  2. Leikkaa lisäksi pullojen pohjapuolelta muutama kolmion mallinen alue pois. Näistä aukoista vesi pääsee imeytymään pulloihin laitettettavaan multaan.

 

  1. Tee sängynaluslaatikon kanteen sopivankokoiset reiät pulloille. Reikien tekeminen saattaa olla hieman haastavaa. Muovit ovat erilaisia, joten kokeile mikä väline sopii parhaiten sinun laatikollesi. Esimerkiksi kuviosaha tai pelkkä metallisahan terä saattavat olla sopivia.
    Itse tein reiät Dremelillä.  Muutaman apureiän poraaminen porakoneella saattaa auttaa reiän teossa. (Poraa reikiä tasaisin välein ympyrän kaarelle ja sahaa reikien välit.)  Ei haittaa vaikka rei’istä tulisi hieman liian isot tai epämääräisen muotoiset, sillä ne jäävät piiloon säkin alle.  Tärkeintä on, että pullot mahtuvat niistä läpi.
  2. Tee kannen yhteen kulmaan reikä suppiloa varten. Tämä on jo varmaan helpompi homma, kun olet löytänyt sopivan työmenetelmän isompien reikien kanssa. 🙂

No niin, nyt laatikko on valmis! Seuraavaksi on vuorossa kasvusäkin asettaminen laatikon päälle. Olen kokeillut monenlaisia tapoja ja seuraava on mielestäni siistein ja helpoin:

 

  1. Aseta kasvusäkki maahan päällipuoli maata vasten.
  2. Aseta kansi säkin päälle ja piirrä tussilla reikien paikat säkkiin. Tee X malliset viillot reikien kohtaan. Viillot ovat siistimmät ja multaa ei pääse valumaan niin helposti kannen päälle tai vesitilaan.
  3. Aseta pullot viiltoihin ja täytä ne tiiviisti kasvusäkin mullalla. LISÄYS 27.2.2019 Urban Farming antoi kommenteissa loistavan vinkin. Putkissa voi käyttää mullan sijasta imukangasta, joka imee veden säiliöstä johtaa veden multaan. Kangas haaroitetaan molemmista päistä ja rullaan pötköksi. Haarat leviävät hyvin vesialtaan pohjalla ja mullassa.
  4. Aseta laatikko kannen päälle. HUOM! Koko laatikko on yhä ylösalaisin siten, että kasvusäkki on alimmaisena.
  5.  Pyöräytä koko laatikko säkkeineen oikein päin. Tässä vaiheessa kaverista lisäkäsineen on apua.
  6. Aseta suppilo sille tehtyyn reikään
  7. Täytä laatikko vedellä
  8. Kastele istutettuja taimia reilun viikon ajan juurelle, jotta ne ehtivät juurtua kunnolla. Tämän jälkeen voit siirtyä kastelemaan taimia pelkästään altakastelutilan kautta.

 

Tykkään käyttää rakenteluissani kierrätettyjä tarvikkeita. Laatikkoa rakentaessa kannattaa käyttää mielikuvitusta ja katsoa mitä tarvikkeita itsellä olisi valmiina. Vastaavan laatikon voisi tehdä myös muunlaisesta muovilaatikosta ja kannen siihen vaikkapa vesivanerin palasta. Kasteluputket valmistuisivat esimerkiksi salaojaputken pätkistä. Altakastelulaatikko sopii mainiosti myös kasvihuoneeseen!

9 vastausta artikkeliin “Tee itse altakastelulaatikko kasvusäkille!”

  1. Loistava ohje! Itselläni on aiemmin hankitut valmiit laatikot ja joka vuosi tuskailen käyttöönotossa, miten saan säkistä multaa valuttamatta kaikki kuntoon. Mainio oivallus tuo nurinpäin laittaminen. Kiitos! Itse käytän muuten putkissa imukangasta, joka imee veden säiliöstä johtaa veden multaan. Haaroitan kankaan molemmista päistä ja rullaan pötköksi. haarat leviävät hyvin vesialtaan pohjalla ja mullassa. Silloin kun laitoin multaa putkiin, on ongelmana, että märkä multa on tiivimpää kuin kuiva multa ja herkästi tulee katkos multapatsaaseen putkilossa.

    1. Myös itse yritin aluksi saada säkkiä paikoilleen laatikon päälle. Putkia on tosi vaikea saada sovitettua pussin reikiin niinpäin ja saada homma edes jotenkin siististi hoidettua. Loistoidea tuo imukangas, menee kokeiluun! Lisäsin sen myös ohjeeseen. Imukangasta käytettäessä vältytään myös mullan sekoittumiselta veteen. Sopisikohan tarkoitukseen laatoituksen alla käytettävä maisemointikangas tai kasvuharso? Näitä löytyisi varastosta valmiiksi.

  2. Tämä altakastelulaatikko kasvusäkkeineen kuulostaa niin houkuttelevalta, että melkein tekisi mieli kokeilla sitä tuossa terassilla.

  3. hei. Mahtava idea ja meni heti kokeiluun mökillä. Tehtiin allas sängynaluslaatikkoon. Salaojaputkesta tehtiin töttöröt ja täytin ala-osan vanhasta vaahtokumipatjasta leikatulla palasella ja loput turvemullalla. Jos patjanpala estäisi mullan sekottumisen veden joukkoon. täytin altaan vedellä ja tänään kun mökille mennään nii näkee onko vesi imeytynyt vaahtomuovista turpeeseen.
    Tarkoitus olisi istuttaa tänä viikonloppuna tomaatit kasvuihuoneeseen.

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *