Oleskelualueet ja vaja – Puutarhasuunnitelma

Cottage Garden tunnelmaa Nekalan siirtolapuutarhassa viime kesän avoimet puutarhat päivänä.

Viime viikolla kerroin suunnitelmistani varjopuutarhan ja sivupihan suhteen. Nyt on vuorossa mökin edustan puutarhasuunnitelma. Tämä alue on tällä hetkellä kaikkein sekavin ja vaatii eniten työtä. Alueelta täytyy poistaa mm. ruusupensaan ja piiskun juuria. Myös oleskelualueelle pitää tehdä kunnolliset pohjatyöt. Urakka saattaa olla liian kova hartiavoimin tehtäväksi, joten harkinnassa on minikaivurin vuokraaminen. Uudelle vajalle perustuksia ei onneksi tarvitse tehdä, sillä vaja nousee olemassa olevalle betonilaatalle.

Pihasuunnittelukurssin viimeinen kerta oli eilen. Sain piirrettyä lopullisen suunnitelmankin, mutta tässä vielä kuva luonnoksesta. Majan edustan alue on jaettu selkeisiin tiloihin puutarhasuunnitelmassa. Pienen nurmialueen ja liuskekivetetyn oleskelualueen väliin jää rehevä istutusalue.

Tähän kohtaan olen kaikkein tyytyväisin suunnitelmassani. Suunnittelin selkeän nurmialueen ja suojaisen huonemaisen oleskelualueen. Oleskelualue sijoittuu mökin sisäänkäynnin yhteyteen. Sen kaikissa sisääntuloissa on köynnösportit. Köynnöksiä on tulossa muutenkin runsaasti ympäri puutarhaa. Luulen, että liuskekivetetystä “olohuoneesta” tulee yksi puutarhani ihanimpia paikkoja.

Oleskelualueen reunalle ajattelin terassia betonilaatan jatkoksi. Terassille en tosin ole vielä rakennuslupaa, joten suunnitelma on vielä alustava. Terassin päälle olisi kiva saada köynnöksin verhoiltu pergola tai siitä voisi tehdä myös kevyen katetun kesäkeittiön. Palstalle saa rakentaa vain kaksi rakennusta mökin lisäksi. Koska palstalleni on tulossa jo vaja, joudun valitettavasti luopumaan kasvihuonehaaveestani, jos rakennan pergolan tai kesäkeittiön. Täytynee pohtia mikä olisi minulle tärkein. Varmaa on, että luvassa on vaikeita valintoja.

Viehättävä bonsai-henkinen rungollinen syyshortensia on tietenkin mukana suunnitelmassani.
Kuvan taka-alalla näkyvälle betonilaatalle tulee uusi kaunis vaja ensi kesänä.
Näkymä palstan rajalta köynnösritilän läpi puutarhaan. Tämän ritilän toiselle puolelle olen suunnitellut terassia betonilaatan ja vajan jatkoksi.
Näin kaunis sininen metallinen pöytäryhmä oli yhdessä Nekalan siirtolapuutarhan avoimet puutarhat päivän puutarhassa. Tämän tyylinen sopisi hienosti myös oman puutarhani oleskelualueelle.

Jokin pieni vesiaihe olisi myös ihana. Tämä kaunis yksityiskohta löytyi Nekalan siirtolapuutarhan avoimet puutarhat tapahtuman puutarhasta.

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

6 vastausta artikkeliin “Oleskelualueet ja vaja – Puutarhasuunnitelma”

  1. Oi että kun ihania suunnitelmia taas. <3 Meillä on niin iso piha, että tuntuu vaikealta saada siihen mitään järkeä, mutta pala kerrallaan. 🙂

  2. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin se menee. Jos vaikka jotain muuttuu on hyvä olla hyvä pohja suunnitelma. Hyvää joulunaikaa.

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuvan suurin sallittu koko: 1 Mt. Sallitut liitetyypit: kuvatiedosto. Drop files here