Joskus kaksi samaan aikaan ajankohtaista asiaa yhdistyvät hauskalla tavalla. Sopivien sattumien kautta grillikin voi alkaa kukkimaan!
Kun sisääntuloa ilostuttamaan hankittu pikkupetunia-amppeli kopsahti noin kymmenettä kertaa päähän, oli aika miettiä kukkasille uutta paikkaa. Uuden kaasungrillin tieltä oli juuri jäänyt toimettomaksi sympaattinen hiiligrilli. Mökkikaupan mukana tullut grilli on mielestäni tosi mielenkiintoinen ja hauska. Se on selvästikkin itse tehty ja aivan liian kiva laitettavaksi metallinkeräykseen. Niinpä grillin uudeksi uljaaksi tehtäväksi muodostui kesäkukkien istutusastiana toimiminen.
Pikkupetuniaa (petunia calibracho) kutsutaan myös miljoonakelloksi ja japaninkelloksi. Se sietää tavallista petuniaa paremmin kuivahtamista, sadetta ja paahdetta. Sen kuivia kukkia ei myöskään tarvitse poistaa kuten isompikukkaisten petunioiden. Se kestää myös jonkin verran kylmää ja viihtyessään kukkii ylenpalttisesti pitkälle syksyyn.
Upea monivärinen kerrottukukkainen miljoonakelloamppelini on ostettu Honkasen puutarhalta. Turtolan myymälässä oli myynnissä vaikka minkälaisia tosi kauniita ja isoja amppeleita. Kesäkukka-amppelit ovat puutarhan omaa tuotantoa. Laittaessani parkkipaikalla amppelia autoon pysähtyi viereemme auto, jonka kuski tiedusteli mistä kaunis amppelini on hankittu.
Kukkivasta grillistä tuli mielestäni tosi soma. Värikkäät ylisöpöt reunojen yli suorastaan pursuavat kukkaset ja koruton grilli ovat oikein sopiva pari.
Kevät on suurien tunteiden aikaa. Ilmassa on tulppaanirakkautta! Darwin hybridi ‘Pink Impression’ on huikea näky kukkiessaan jättikokoisin tumman roosan värisin kukin. Vieressä kukkivat kauniin violetit tulppaanit saavat laittaa peliin koko viehätysvoimansa tullakseen huomatuksi.
Darwin hybridit ovat kestävimpiä tulppaaneja. Istutin nämä Pink Impressionit viime syksynä. Jos hyvin käy saan nauttia niiden kauneudesta vielä monena tulevana vuonna. Edellissyksynä istuttamani Angelique, Curly Sue ja Shirley’s Dream tulppaaneista sen sijaan ei ole jäljellä kuin muutama vaatimaton yksilö.
Sisäpihalla ei hempeillä. Köynnössäleikköaidan päähän istutetut Viherpeukaloiden “Auringon hehku” lajitelman tulppaanit piristävät väreillään remontissa olevan sekaisen pihan yleisilmettä! Darwineita ovat nämäkin. Lajitelmassa hehkuvat ‘Beuty of Apeldoorn’, ‘Red Impression’ ja ‘Apricot Impression’.
Syksyinen sipulien istutus ei mennyt tietenkään kokonaan niin kuin Strömsössä. Keväällä löysin mökin sisältä laatikollisen istuttamattomia sipuleita. Sipulit olivat ihme kyllä säilyneet elossa kylmillään olleessa mökissä ja pukkasivat jo vihreää kasvua. Istutin sipulit pihalle ruukkuihin, katsotaan kuinka niille käy.
Ja eikä siinä vielä kaikki! Muutamia istuttamattomia sipuleita löytyi myös pihalta kukkapenkkien vierestä. Ajatus jakaa sipulit valmiiksi istutuspaikoittain ennen istutuspuuhaan ryhtymistä ei ehkä ollutkaan niin hyvä. Pari paikkaa unohtui kokonaan ja sipulit jäivät maanpinnalle talveksi.
Puutarhasuunnitelmani ensimmäiset työt ovat nyt toteutusvaiheessa! Jippii! Homma aloitettiin pienen puutarhavajan rakentamisella. Vaja tulee köynnössäleikköseinämän jatkoksi, lähelle siirtolapuutarhamökkiä. Suunnitelmasta voit lukea lisää Oleskelualueet ja vaja- puutarhasuunnitelma -postauksestani. Aluksi ajatuksenamme oli korjata olemassa oleva varasto. Siirtolapuutarhapalstani nurkassa sijaitseva vanha varasto kuitenkin todettiin korjauskelvottomaksi. Varasto oli vajonnut maahan ja lattiarakenteet sekä seinien alaosat olivat täysin lahonneet. Viime kesänä varaston sisällä kasvoi vadelman versoja ja sieniä!
Pienelle tontille pienen mökin kaveriksi täytyy tietenkin olla pieni varasto. Löysimme sopivan siirtolapuutarhayhdistyksen sääntöjen mukaisen valmisvaraston Luoman Lillevilla mallistosta. Valitsemamme Lillevilla 285 varasto on myynnissä ainoastaan Kodin Terroissa ja Prismoissa. Lillevilla 285 varasto on hyvin kevytrakenteinen. Ulkoseinämateriaali on 14 mm panelia ja painoa koko paketilla on vain 160 kg. Materiaalivalintojen ja mallin yksinkertaisuuden ansiosta varastosta on saatu erittäin edullinen. Varasto maksoi Kodin Terrassa vain 429 €. Seinät ja ovet toimitetaan valmiiksi koottuina elementteinä, joten vajan kokoaminen on helppoa ja nopeaa.
Puutarhassa on tapahtunut muutenkin hurjasti viime päivinä. Tulppaanit ja hyasintit alkavat availla kukkiaan. Hyasintit tulivat sipulien värilajitelman mukana ja enkä ajatellut niitä sen kummemmin. Mutta nyt keväällä niiden auettua tajusin, että nehän ovat aivan valtavan ihania!
Vajan seinustalle on tulossa ruukutuspöytä ja hyllyjä. Pariovien sisäpuolelle ajattelin kiinnittää koukkuja käsityökaluja varten. Kirjoittelen myöhemmin lisää vajaprojektin etenemisestä.
Keijupuutarhat ja muut miniatyyripuutarhat ovat parin viime vuoden aikana olleet paljon esillä netissä ja lehdissä. Suloisten pikku asetelmien teko on tainnut lumota aika monta meistä puutarhaharrastajistakin. Minikokoisten esineiden ja sommitelmien teko on varsin rentouttavaa puuhaa. Pikkupuutarhojen tekemisessä luovuuden saa päästää täysin valloilleen!
Teimme Tampereen puutarhaseuran kerhoillassa maaliskuussa keijutuoleja, portteja ja hammastahnakoristeltuja lyhtyjä. Supermessuilla messuvieraat pääsivät tekemään niitä seuran DIY pajassa. Keijutuolit tehtiin shampanjapullon korkinsuojuksista. Ensimmäisen kuvan keijutuoli on Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä.
Keijutuolin perusperiaate on yksinkertainen. Lapsetkin voivat tehdä omat keijukaistuolit pienellä avustuksella.
Tekemiseen tarvitset mielikuvituksen ja leikkimielen lisäksi:
metallilankaa (paksumpaa tukirakenteisiin ja ohuempaa helmien pujotteluun)
helmiä ja muita koristeita mielesi mukaan
Keijutuolin tekeminen:
Katkaise korkinsuojan alaosassa oleva ympyränmuotoinen metallilanka. Tästä metallilangasta tehdään tuolin selkänoja.
Pujottele katkaistu metallilanka pois neljän metallijalan lenkeistä. Metallijaloista muodostuu tuolin jalat.
Kiinnitä poistamasi metallilangan toinen pää metallijalkaan. Kiinnittäminen onnistuu parhaiten kiertämällä lanka jalan ympärille pihtien avulla.
Jos haluat selkänojaan helmiä pujottele ne tässä vaiheessa ja kiinnitä sen jälkeen myös metallilangan toinen pää viereiseen jalkaan. Selkänojan korkeuden voit säätää tässä vaiheessa.
Koristele tuoli haluamallasi tavalla. Voit käyttää myös muita koristeita kuin helmiä. Myös luonnonmateriaalit sopivat tarkoitukseen loistavasti. Kokeile rohkeasti!
Jos haluat voit kääntää tuolin jalkoja haluamaasi muotoon, vaikka barokkimaiselle kippuralle.
Jos istuinosana toimiva korkki ei pysy kiinni, kiinnitä se viemällä metallilankaa istuinosan alta ristikkäisten jalkojen väliin (lanka istuinasan alle X-mallisesti).
Puutarhurin Majalla on ollut tosi kiva kevät! Keijupuutarhojen lisäksi on ollut monenlaista puutarhajuttua. Eilen Majan puodin popup käväisi Tampereella Kalkun koulun kevätriehassa. Tapahtumassa oli vaikka mitä kivaa ohjelmaa ja liikkeellä kaiken ikäisiä ihanan iloisia ihmisiä. Ja söpöjä koiriakin oli rapsuteltavana Suomen Karva-Kaverit ry:stä.
Tänään laitoimme siirtolapuutarhamökkiä kesäkuntoon. Kesävesi saadaan majalle ensi viikolla. Piha tulee olemaan koko kesän myllerryksen vallassa. Ruukkuistutukset ja kesäkukat paikkaavat onneksi perennapenkkien sekasortoa. Puutarhassa on kevätkukkia ja pikkuisia hiirenkorvia. Tulppaaninnuppujakin alkaa näkyä siellä täällä. Vadelmapensaat on leikattu ja varaston purku aloitettu. Pian päästään pystyttämään uutta vajaa!
Puutarhaharrastajat ovat päässeet messuilemaan jo ainakin Helsingissä, Turussa ja Seinäjoella. Nyt viikonloppuna olivat vuorossa Tampereen Supermessut. Supermessut kokoavat yhteen puutarhamessujen lisäksi kotimaanmatkailun, käsitöiden, keräilyn ja musiikkiaarteiden näytteilleasettajia.
Oma messupäiväni olikin vähän tavanomaista jännittävämpi, sillä lupauduin Tampereen Puutarhaseuran DIY Keijupuutarhapajan apuohjaajaksi. Ja voi että miten kivoja keijutuoleja, aitoja ja portteja näppärissä käsissä syntyikään! Puutarhaseura piti messuilla päivittäin maksuttomia DIY pajoja. Keijupuutarhan lisäksi messuvieraat pääsivät askartelemaan hammastahnakoristeltuja lyhtyjä ja koulimaan pikkuisia taimia. Kirjoittelen keijupuutarhapajasta vielä oman pienen postauksenkin.
Messujen puutarhanäytteilleasettajien tarjonta oli aika tavanomainen ja tuttu edellisiltä vuosilta: grillejä, puutarhakalusteita, puutarhakoneita, pelargoneja, pioneja ja puutarhahanskoja. Paljon oli melko löyhästi puutarhaan- ja pihaan liittyviä juttujakin taas esillä. Toki näitäkin mukaan mahtuu, kunhan pääpaino pysyy puutarhassa.
Harmi, että monella pienemmällä puutarha-alan yrittäjällä, oma puutarhaverkkopuotini mukaanlukien, ei ole resursseja lähteä mukaan näille suuremmille messuille. Tästä syystä olinkin tosi iloinen Tamperelaisen Omatarhurin Popup-kaupasta. Mielestäni oli mainio idea yhdistää useampi yrittäjä saman osaston alle. Messuvieras sai kerätä tuotteita osastolta ja maksaa ne yhdelle kassalle. Helppoa ja mukavaa sekä asiakkaalle, että näytteilleasettajille!
Erityisen ilahduttavaa oli nähdä omatarhurin Popupissa mukana kaksi NY yritystä. NY- Vuosi yrittäjänä ohjelmassa opiskelijat voivat perustaa ihan oikean toimivan yrityksen. Popupissa olivat mukana Sammalsoppi NY kokedamoja tekemässä sekä Luonnotar kosmetiikka NY esittelemässä käsintehtyä kehäkukkavoidetta.
messujen yleiskoristelut olivat tänä vuonna varsin onnistuneet. Keltainen kuubalaishenkinen puutarhahuone ihastutti pirtein värein ja hauskoin ideoin. Messuille oli myös rakennettu HAKI-telineiden tasoille parvekkeita. Jokaisella parvekkeella oli oma teemansa ja lattiatasossa oli tietenkin terassipihat. Rakennelma oli tosi näyttävä ja mielenkiintoinen, mutta ylemmät parvekkeet olivat vähän huonosti nähtävissä.
Ostin messuilta ainoastaan Luonnotar kehäkukkavoiteen ja käsityömessuosastolta Gepetton suloiset vanerikeijut. Gepetto on muuten Suomalainen yritys ja tekee tuotteet tässä ihan Tampereen kupeessa Kangasalla.
Herra Puutarhurin Maja löysi netistä kuvan tuollaisista myyrähanskoista jo jokin aika sitten. Messuilla ihmettelimme niitä Hanska Heikin osastolla. Palattuani kierrokselta Puutarhaseuran osastolle kuulin, että hanskakauppias oli tuonut muutaman parin myyräkäsineitä seuran jäsenille testattavaksi. Sain yhden parin hanskoja kokeiluun. Hauska nähdä ovatko nämä käytössä kuinka kätevät.
Ihan yhtä varmasti kuin lumikellot, krookukset ja idänsinililjat saapuvat kevään korvalla myös uudet puutarhakirjat meitä ilostuttamaan. Jos suhtaudun intohimoisesti puutarhanhoitoon ja nautin suunnattomasti hyvän kirjan maailmaan uppoamisesta ei voi olla yllätys, että suorastaan rakastan puutarhakirjoja!
Yksi kevään uutuuskirjoista on Heidi Haapalahden, Teija Tuiskun ja Gunilla Törnroosin kirja Kukkiva kasvimaa Potager. Kirja on valloittava yhdistelmä kauniita kuvia, kivoja vinkkejä ja tietoa. Kirjan sivuilla vieraillaan Gunillan Kemiönsaaressa sijaitsevassa kauniissa puutarhassa ja potagerissa. Kirjassa sivutaan potagerin historiaa, esitellään vaikuttavia potagereita ja kerrotaan miten jokainen voi perustaa oman potagerin. Vaikka unelmissa ei olisikaan suurenmoinen potageri, antaa kirja paljon myös pienemmän mittakaavan haaveilijalle. Kirjan ohjeita pystyy soveltamaan pieneen puutarhaan, parvekepuutarhaan tai viljelypalstalle.
Olen niin onnellinen, että tämä kirja julkaistiin juuri nyt kun olen itse suunnittelemassa pientä potager aluetta siirtolapuutarhapalstalleni. Suunnitelmien ja tekemisen edetessä tulen varmasti palaamaan kirjan pariin. Ensilukemalta suosikkijuttujani kirjassa olivat kukkivat reunukset ja syötävät kukat.
Aivan huikean ihana kirja! Jos kirjoittaisin itse puutarhakirjan toivoisin, että siitä tulisi juuri tällainen. Tämä on juuri niitä kirjoja joita ei malttaisi laskea käsistään ja joihin palataan kerta toisensa jälkeen. Kirja pääsee helposti suosikkipuutarhakirjojeni listalle. En ole tutustunut Haapalahden ja Tuiskun muihin kirjoihin (Kierrätyspuutarha 2013, Lavatarhuri 2015 ja Makutarhuri 2016), mutta tämän kirjan lukemisen jälkeen on ihan pakko hankkia myös nuo muut kirjat.
Keittiön pöydän valtasivat tänään ruukut, siemenet ja sammal! Olen tänä keväänä törmännyt useammassakin paikassa Biolanin kasvusammaleeseen. Olen mielenkiinnolla seurannut Puutarhuri Sannan Facebook sivujen kasvatuskokeilua, jossa Sanna kylvi samaan aikaan siemenet kasvusammaleeseen ja tavalliseen taimimultaan.
Minua on kutkuttanut jo jonkin aikaa ajatus kokeilla kasvusammalta, joten arvatkaapa olinko iloinen kun kuulin voittaneeni Biolanin Instagram arvonnasta tuotepaketin, jossa on kasvusammalta! Paketissa oli mukana myös ravinnenestettä sekä amppeli- ja yrttilannospuikkoja.
Haettuani paketin postista tutkin sitä ja tohkeissani selittelin suunnitelmiani ja sitä miten Maatiaiskanasen elämää blogin Hillevi oli käyttänyt yrttilannospuikkoja myös taimien lannoittamiseen! Herra Puutarhurin Maja katseli touhuani hymyillen ja totesi, että taidat olla vähän innostunut. No kyllä! Vähemmästäkin puutarhaihminen innostuu.
Kasvusammalkokeiluun pääsivät Cottage Garden henkiset kukkaset: tsinnia, tarhaleukoija ja laventeli.
Biolanin kasvusammal on kalkittua ja lannoitettua rahkasammalta. Kasvusammal on mukavan ilmavaa ja kuohkeaa märkänäkin. Se ei tiivisty tai kovetu helposti vaikka taimia kastelisikin epähuomiossa liikaa. Kasvusammal oli valmiiksi kivan kosteaa ja yllättävän tasaista. Sitä oli helppo ja siisti käsitellä. Siementen päälle sai mukavasti ripoteltua ohuen kerroksen sammalta. Kasvusammal ei ole tarkoitettu pelkästään kylvöihin, sitä voi käyttää myös kesäkukille ja huonekasveille.
Vertailutestejä tavalliseen taimimultaan en tällä kertaa tehnyt, vaan kylvin kaikki siemenet kasvusammaleeseen. Vähän jännittää nähdä miten siemenet itävät ja kasvavat kasvusammeleessa. Varsinkin laventelin itämistä odotan. Laventelia en saanut viime vuonna itämään lainkaan. Tällä kertaa lähdin liikkeelle Chili Tunarin ohjeilla. Toinen laventelikylvöksistäni nököttää nyt kylmäkäsittelyssä jääkaapissa!
Olen kevään aikana kokeillut muutamia verkkokauppani esikasvatustarvikkeita. Nelson Gardenin pienoiskasvihuone on aivan huippukätevä! Vähän harmittaa, etten ostanut itselleni toistakin ennen kuin ne loppuivat. Myös turvebriketeistä olen tykännyt.
Leukoijan siemenet kylvin tällä hetkellä miniversoista vapaana olleeseen Nelson Gardenin MicroLeaf laatikkoon (kuvassa oikealla), toimii varmaan hyvin tässäkin tarkoituksessa. Tsinnian siemenet kylvin kuituruukkuihin. Näistä kuituruukuista en oikein tykkää. Multa kuivahtaa niissä tosi nopsaan ja ruukut homehtuvat pinnastaan rumasti. Kuituruukut sopivat varmaan paremmin lyhyen esikasvatuksen vaativille taimille. Jos joku teistä tykkää kuituruukuista, niin niitäkin löytyy Puutarhurin Majan puodista edullisesti vielä muutama paketti. 🙂
Basilikat ovat vihdoinkin alkaneet kasvaa pitkän paikoillaan junnaamisvaiheen jälkeen! Illemmalla saavat vielä Biolanin yrttilannospuikosta lisäpotkua kasvulle.
Mukavaa alkanutta viikkoa. Toivotaan että lumisade jää tähän päivään ja kevät pääsee vihdoin alkamaan!
Puutarhurin Majan Facebook sivuilla on käynnissä kiva arvonta. Voit osallistua arvontaan kertomalla Facebook postauksen kommenteissa mikä on lempikevätkukkasi. Aika monta ihanaa kevätkukkaa onkin jo mainittu. Facebook postaukseen pääset tästä.
Tein viime syksynä Ahlmanin pihasuunnittelukurssilla suunnitelman siirtolapuutarhapalstalleni. Kirjoitin muutaman postauksen viime vuoden puolella puutarhasuunnitelmastani (Millainen on cottage garden, Puutarhan tilat alkavat hahmottua, Varjopuutarha ja sivupiha sekä Oleskelualueet ja vaja) Äskettäin muistin, että yksi osa suunnitelmasta on vielä kokonaan esittelemättä! Palstan perälle on nimittäin tulossa kaunis keittiöpuutarha, potageri.
Vanha huonokuntoinen puutarhavaja ja villiintynyt tatar sekä muu ryteikkö saavat tehdä tilaa kukkivalle hyötypuutarhalle. Potagerin pohjan aion tehdä peittämällä tasoitetun pohjamaan mustalla muovilla jonka päälle laitan pikkukiviä, hiekkaa tai kivituhkaa. Toivon, että tämä riittää estämään tatarin kasvun.
Potagerin kasvit tulevat pääosin viljelylavoihin ja ruukkuihin. Haaveilen punatiilistä muuratusta kasvilavasta, jossa olisi vanhoista ikkunoista tehty kansi. Potagerin aidaksi aion kasvattaa iisoppiaidan. Puutarhasuunnittelukurssin vetäjä kertoi meille iisopista. Se muodostaa kauniita tuuheita pensasmaisia kasvustoja ja on kiva vaihtoehto meillä huonosti talvehtivalle laventelille. Iisoppi on syötävä ja sen kukat tuoksuvat voimakkaasti. Iisoppi sopii loistavasti cottage gardenin ja potagerin maailmaan. Iisoppiaidan rajaaman sisäänkäynnin molemmin puolin tulee köynnösobeliskit. Kärhöt sopisivat tähän paikkaan todella kauniisti.
Potageriin on varattu paikka myös kasvihuoneelle. Siirtolapuutarhapalstalleni saa rakentaa vain kaksi rakennelmaa mökin lisäksi. Koska palstalleni tulee varasto on paikka enää yhdelle rakennelmalle. Haluasin puutarhaani pihakeittiön, pergolan ja kasvihuoneen, mutta voin valita näistä vain yhden. Kasvihuone sopisi täydellisesti potageriini, mutta niin sopisi myös katettu kesäkeittiökin oleskelualueen yhteyteen. Luulen, että mietin valintaani vielä tulevan vuoden. Ensi kesänä en kuitenkaan vielä ehdi niitä toteuttaa.
Potageriin nurkassa on paikka komposteille. Yhteen kompostiin aion istuttaa tuttuun tapaan kesäkurpitsan. Potagerin vastakkaisessa nurkassa on paikka puulle. Tällä hetkellä suunnitelmani on istuttaa siihen mongolianvaahtera. Puun juurelle suunnittelin atsaleaa ja kahta pensasmustikkaa sekä muita happamen maan kasveja. Puu ja pensaat tulisivat muuta maan pintaa hieman korkeammalle turveharkkojen rajaamalle alueelle. Potagerin pitkälle sivulle, palstaa rajaamaan laitan luultavasti vadelma-aitaa.
En millään malttaisi odottaa, että pääsemme purkamaan vajaa ja aloittamaan palstan uudistustöitä. Ensi kesänä ei kaikki tule valmiiksi, se on selvää. Mutta uskon, että syksyllä ollaan iso askelel lähempänä unelmieni cottage garden puutarhaa!
Vihanneskrassi (Lepidium sativum) on mainio yrtti sisäkasvatukseen. Sen kirpeän makuisia ituja on helppo kasvattaa vaikka märän talouspaperin päällä. Vihanneskrassia voi kasvattaa myös mullassa tai erillisissä idätysastioissa. Kasvatus on helppoa, kunhan huolehtii että siemenet pysyvät tasaisen kosteina.
Siemenet itävät nopeasti. Jo vajaan viikon kuluttua pääsee maistelemaan tuoreita ituja. Vihanneskrassin tulinen maku sopii hyvin moniin ruokiin. Sen maku muistuttaa hieman piparjuuren makua. Nuoria versoja voi napsia vaikka sellaisenaan. Vihanneskrassin ituja voi laittaa esimerkiksi leivän päälle, keittoihin ja salaatteihin. Vihanneskrassia kannattaa kokeilla myös perinteisten sandwitchien täytteeseen, munakkaisiin ja perunamuusiin!
Vihanneskrassi kuuluu ristikukkaiskasvien heimoon ja se on sukua mm. kaaleille, sinapille (jonka siemeniä voi myös idättää syötäväksi) ja vesikrassille. Vihanneskrassi sisältää runsaasti A-, C- ja K-vitamiineja.
Kokeilin vihanneskrassin kasvatusta Nelson Gardenin valmiilla idätyspaketilla. Paketissa on neljä pussia krassin siemeniä ja idätysastia, jota voi käyttää myös muiden pienten siementen idätykseen.
Astia täytetään vedellä ja sen päälle asetetaan reiällinen kansi. Yhden pussin siemenet ripotellaan kannen päälle.
Siemenet kastellaan suihkuttamalla. 2-3 päivän kuluttua vesi kaadetaan pois ja vaihdetaan tuoreeseen. Siemenet pidetään suihkuttelemalla kosteina, kunnes itujen juuret ovat kehittyneet ja ne ylettyvät ala-astiassa olevaan veteen. Omia itujani ei tarvinnut kastella aloitussuihkuttelun jälkeen lainkaan. Astiassa oli niin paljon vettä, että se otti ritilään kiinni ja siemenet pysyivät kosteina.
Sato on valmista korjattavaksi vajaan viikon kuluttua.
Iltapalaksi pastasalaattia, kananmunaa ja itse idätettyjä vihanneskrasseja. 🙂
Tanssiiko teistä kukaan muu taimitangoa? Sen askelet ovat yksinkertaiset ja ne menevät jotakuinkin seuraavasti. Taimi kurkottelee sorjaa varttaan auringonvaloon päin ja puutarhuri kääntää sitä 180 astetta. Taimi kääntyy taas ikkunaan päin ja puutarhuri pyöräyttää pottia puoliympyrän verran. Taivutus ja pyörähdys vuorottelevat, kunnes pitkänhuiskeaksi kalvakkaaksi honkkeliksi kasvanut taimi on valmis siirrettäväksi pihalle auringon ja tuulen tanssitettavaksi.
Aikaisin kylvettävien kasvien haasteena on riittävä valonsaanti. Kasveille hyödyllisintä valoa ovat sinisen ja punaisen värin aallonpituudet. Nuoret taimet tarvitsevat enemmän sinistä valoa ja kukkivat kasvit punaista. Kasvit tarvitsevat valoa noin 12 tuntia päivässä. Kasvilamppu kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle kasvia. LED lamput ovat energiatehokkaita ja turvallisia, sillä ne eivät lämpiä kuten hehkulamput ja halogeenit.
Varsinaisten kasvilamppujen jälkeen kasveille parhaita valonlähteitä ovat energiansäästölamput ja loisteputkilamput. Tavalliset hehkulamput ja halogeenit eivät sen sijaan sovi kasvien lisävaloksi.
Netistä löytyy paljon yksityiskohtaistakin tietoa kasvien valaistuksesta. Jos valon aallonpituuden spektrit eivät innosta, lukaise Meillä kotona -sivuston aloittelijallekin sopiva artikkeli kasvivalaistuksesta. Suosittelen tutustumaan myös Saaristopuutarha blogin parin vuoden takaiseen kasvilamppu vertailupostaukseen. Saaristopuutarha blogi on muutenkin varsin mainiota luettavaa.
Hankintalistallani on jo pitkään ollut kasvilamppu. En kuitenkaan ole saanut päätettyä millaisen valaisimen tarvitsisin. Ensihätiin viritin chilintaimille lukuvalaisimen, jossa oli tavallinen päivänvalolamppu. Taimet tuntuivat kuitenkin kaipaavan kipeästi lisävaloa.
Niinpä taimitangoon kyllästyneenä ostin Prisman lamppuosastolta Airamin LED kasvilampun. Pidin 15 euron hintaakin melko kohtuullisena. Lampun käyttökustannuksetkaan eivät päätä huimaa. Lampun teho on 10W, joten sen kuluttaman sähkön hinnaksi tulee vain muutama sentti päivässä. Lampun käyttöiäksi luvataan 15000 tuntia. Jos lasketaan, että lamppu on minulla käytössä 12 tuntia päivässä kolmena kuukautena vuodessa, on lampun odotettavissa oleva elinikä lähes 14 vuotta!
Kun taimet eivät enää tarvitse lisävaloa voi valaisimeen vaihtaa takaisin tavallisen lampun. Näin päästään myös erillisen taimivalaisimen säilytysongelmilta. Isoa taimialaahan tämä lamppu ei riitä valaisemaan. Suuremmille taimimäärille täytyy olla useampi lamppu tai isompi kasvivalaisin.
Chilit tuntuivat piristyvän silminnähden uudesta lampusta. Ja kun lampun värilämpötila on puutarhurinkin silmälle miellyttävän puhtaan valkoinen (4000K), voin vain todeta, että ei lainkaan pöllömpi hankinta. Eli jos kotoa löytyy sopiva valaisin, voi Airamin kasvilampulla saada melko edullisesti varsin toimivan kasvivalaisimen.
Kevään esikasvatukset ovat lähteneet hyvin maltillisesti käyntiin. Pienoiskasvihuoneen suojissa majailee tällä hetkellä ainoastaan 7 pientä chilikääpiötä. Lumikin roolista näyttää kilpailevan kaksi harmaata vihreäsilmäistä neitoa. Keittiön pöydällä oleva pienoiskasvihuone on kissojen mielestä tosi mielenkiintoinen. Niin kuin tietysti kaikki muukin. Sellaista tavaraa ei ole vielä meidän kotiin kannettu, mikä ei olisi näitä pieniä uteliaita olentoja kiinnostanut. Auki olevista ilmastointiluukuista täytyy käydä haistelemassa outoja hajuja ja kasvihuoneen päällä lampun paisteessa on myös mukava ottaa nokoset.
Kokeilin ensimmäistä kertaa kylvää siemenet turvebriketeihin. Lisäsin kokeen jännitystä laittamalla yhden siemenen verrokiksi tavalliseen taimimultaan. Kylvin siemenet ystävänpäivänä 14.2. ja kaikki siemenet olivat itäneet viime perjantaina 23.2. Tällä hetkellä taimimultaan istutettu chilintaimi saattaa olla aavistuksen suurempi kuin briketeissä kasvavat veljensä.
Turvebriketit ovat kuivia ja ne on puristettu tiiviiksi ja pieniksi. Briketti kastellaan vedellä ja annetaan turvota täyteen mittaansa ennen siementen kylvöä. Briketit imivät aluksi huonosti vettä. Kaadoin vettä reilusti pienoiskasvihuoneen alustalle ja annoin brikettien imeä veden rauhassa. Turpoaminen kesti mielestäni yllättävän kauan, noin 20 minuuttia. Laitoin jokaiseen brikettiin vain yhden siemenen. useammankin voisi laittaa ja kuolia pienet taimet myöhemmin isompiin astioihin.
Ennen itämistä kastelin brikettejä hieman harvemmin, kuin taimimullassa kasvavaa siementä. Turve pidättää kosteutta paremmin kuin laiha taimimulta. Taimettumisen jälkeen chilit ovat olleet janoisempia briketeissäkin. Märkien turvebrikettien haju saattaa tuntua aika erikoiselta. Minulle tuo haju on varsin kotoinen ja tuo mieleen aumallisen mukavia muistoja ajalta jolloin työskentelin voimalaitoksen laboratoriossa.
Pohjasta alkaa näkyä juuria. Pitäisiköhän kääpiöt laittaa jo omiin ruukkuihin? Turvebriketin voi istuttaa myös suoraan maahan. Chilin kohdalla se ei tietenkään onnistu, mutta ehkä jotkin esikasvatettavat kukat voisi istuttaa pieninä taimina suoraan kasvupaikalleen.
Kokeilu oli ihan hauska ja turvebrikettien käyttö helppoa. Brikettejä mahtuu pienoiskasvihuoneeseenkin monta vieri viereen. Suurin hyöty näissä on mielestäni helppo kuljettaminen ja varastointi. Briketit vievät todella vähän tilaa kuivina. Jatkossakin varmaan käytän näitä isojen siementen kylvöön. Kurkku ja kesäkurpitsa voisivat ainakin olla turvebrikettikylvöjen kokeilulistalla. Pienemmät siemenet taidan yhä kylvää normaalisti taimimultaan.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-advertisement
1 year
Set by the GDPR Cookie Consent plugin, this cookie is used to record the user consent for the cookies in the "Advertisement" category .
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
CookieLawInfoConsent
1 year
Records the default button state of the corresponding category & the status of CCPA. It works only in coordination with the primary cookie.
elementor
never
This cookie is used by the website's WordPress theme. It allows the website owner to implement or change the website's content in real-time.
PHPSESSID
session
This cookie is native to PHP applications. The cookie is used to store and identify a users' unique session ID for the purpose of managing user session on the website. The cookie is a session cookies and is deleted when all the browser windows are closed.
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Cookie
Duration
Description
sb
2 years
This cookie is used by Facebook to control its functionalities, collect language settings and share pages.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Cookie
Duration
Description
_gat
1 minute
This cookie is installed by Google Universal Analytics to restrain request rate and thus limit the collection of data on high traffic sites.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_S5MDDGVTKP
2 years
This cookie is installed by Google Analytics.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
Cookie
Duration
Description
anj
3 months
AppNexus sets the anj cookie that contains data stating whether a cookie ID is synced with partners.
fr
3 months
Facebook sets this cookie to show relevant advertisements to users by tracking user behaviour across the web, on sites that have Facebook pixel or Facebook social plugin.
uuid2
3 months
The uuid2 cookie is set by AppNexus and records information that helps in differentiating between devices and browsers. This information is used to pick out ads delivered by the platform and assess the ad performance and its attribute payment.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC
session
YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.
yt-remote-connected-devices
never
YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video.
yt-remote-device-id
never
YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video.
yt.innertube::nextId
never
This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen.
yt.innertube::requests
never
This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen.
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.