Jouluinen valotaulu kasvitaulusta

Puodille tuli jouluksi Sköna Tingin erilaisia kuusi aiheisia tuotteita: kangaskasseja, toffeeta, postikortteja ja 18 x 24 cm kokoisia kasvitauluja. Näistä kuusitauluista muodoistuikin paljon hauskempi juttu kun osasin kuvitellakkaan. Varastopuodilla eräs asiakas nimittäin keksi, että tauluun voisi lisätä pienen LED-valosarjan, jolloin kuuseen saisi tuikkivat kynttilät. Aivan loistava idea! Innostuin ideasta ja aloin heti kokeillla valotaulun tekemistä. Nyt ovat olleet pinnalla erilaiset kangasvalotaulut ja tämä on kiva, vähän uudenlainen versio niistä.

Taulun tekemiseen ei tarvita mitään erikoisia työkaluja tai materiaaleja.

Tarvikkeet:

Sköna Tingin pienet kasvitaulut ovat sellofaanipussissa. Annoin taulun olla pussissa ja suunnittelin valojen paikat piirtämällä ne pussiin tussilla. Seuraavaksi tein naulalla reiät pussin läpi merkkien kohtiin.

Seuraava vaihe oli projektin isoin, mutta ei vaikea sekään. Teippasin valosarjan valot taulun taakse reikien kohdalle. Tässä on eduksi, jos valosarjan valot ovat suhteellisen lähekkäin toisiaan. Käyttämäni valosarjan johto oli ohutta ja hyvin taipuisaa, joten teippauksessa ja asetttelussa ei ollut suurempia haasteita.

Lopuksi muodostin valosarjan patterikotelolle ripustuslenkin teippaamalla johdon kiinni kotelon sivuun. Ripustin taulun seinälle Sköna Tingin messingin värisellä klipsulla. Patterikotelon sai hyvin roikkumaan klipsusta taulun taakse.

Taulusta tuli tosi kaunis. Aloin miettiä mihin muihin tauluihin valosarja voisi sopia. Esimerkiksi pallerokaktus ainakin saisi ihan uutta säihkettä piikkeihinsä valoista! Tai hortensian kukkien keskustat.

Kiitos vielä mahtavasta ideasta sen keksineelle asiakkaalle!

 

Keijutuoli shampanjapullon korkista

Keijupuutarhat ja muut miniatyyripuutarhat ovat parin viime vuoden aikana olleet paljon esillä netissä ja lehdissä. Suloisten pikku asetelmien teko on tainnut lumota aika monta meistä puutarhaharrastajistakin. Minikokoisten esineiden ja sommitelmien teko on varsin rentouttavaa puuhaa. Pikkupuutarhojen tekemisessä luovuuden saa päästää täysin valloilleen!

Teimme Tampereen puutarhaseuran kerhoillassa maaliskuussa keijutuoleja, portteja ja hammastahnakoristeltuja lyhtyjä. Supermessuilla messuvieraat pääsivät tekemään niitä seuran DIY pajassa. Keijutuolit tehtiin shampanjapullon korkinsuojuksista. Ensimmäisen kuvan keijutuoli on Supermessujen  DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä.

Keijutuoli shampanjapullon korkista.
Tämän keijutuolin tein puutarhaseuran kerhoillassa. Istuinosa vähän repsottaa, mutta onneksi selkänoja on supersöpö!
Kerhoillassa teimme myös kivoja hammastahnakoristeltuja lyhtyjä. Kuviot tuputetaan hammastahnaan kastetulla superloninpalasella sabloonan läpi.
Edellisten kuvien alustana on tämä Nekalan kierrätyskeskuksesta löytämäni vanha Huonekasveja värikuvina kirja. Kirjan kuvat ovat aivan ihastuttavia!

Keijutuolin perusperiaate on yksinkertainen. Lapsetkin voivat tehdä omat keijukaistuolit pienellä avustuksella.

Tekemiseen tarvitset mielikuvituksen ja leikkimielen lisäksi:

  • Shampanjapullon korkinpällinen
  • pihdit (katkaisupihdit, pyöreäkärkiset korupihdit helpottavat työskentelyä)
  • metallilankaa (paksumpaa tukirakenteisiin ja ohuempaa helmien pujotteluun)
  • helmiä ja muita koristeita mielesi mukaan

Keijutuolin tekeminen:

  1. Katkaise korkinsuojan alaosassa oleva ympyränmuotoinen metallilanka. Tästä metallilangasta tehdään tuolin selkänoja.
  2. Pujottele katkaistu metallilanka pois neljän metallijalan lenkeistä. Metallijaloista muodostuu tuolin jalat.
  3. Kiinnitä poistamasi metallilangan toinen pää metallijalkaan. Kiinnittäminen onnistuu parhaiten kiertämällä lanka jalan ympärille pihtien avulla.
  4. Jos haluat selkänojaan helmiä pujottele ne tässä vaiheessa ja kiinnitä sen jälkeen myös metallilangan toinen pää viereiseen jalkaan. Selkänojan korkeuden voit säätää tässä vaiheessa.
  5. Koristele tuoli haluamallasi tavalla. Voit käyttää myös muita koristeita kuin helmiä. Myös luonnonmateriaalit sopivat tarkoitukseen loistavasti. Kokeile rohkeasti!
  6. Jos haluat voit kääntää tuolin jalkoja haluamaasi muotoon, vaikka barokkimaiselle kippuralle.
  7. Jos istuinosana toimiva korkki ei pysy kiinni, kiinnitä se viemällä metallilankaa istuinosan alta ristikkäisten jalkojen väliin (lanka istuinasan alle X-mallisesti).

 

Tämä tuoli on yksi lemppareistani! (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)
Helmien pujottelua selkänojaan. Tässä tuolissa on tosi kiva väriyhdistelmä. (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)
Todella upea ja elegantti pari! (Tuolit ovat Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemiä)
Voi miten söpö! (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)
Ja tämäkin on niin hieno! (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)

Puutarhurin Majalla on ollut tosi kiva kevät! Keijupuutarhojen lisäksi on ollut monenlaista puutarhajuttua. Eilen Majan puodin popup käväisi Tampereella Kalkun koulun kevätriehassa. Tapahtumassa oli vaikka mitä kivaa ohjelmaa ja liikkeellä kaiken ikäisiä ihanan iloisia ihmisiä. Ja söpöjä koiriakin oli rapsuteltavana Suomen Karva-Kaverit ry:stä.

Tänään laitoimme siirtolapuutarhamökkiä kesäkuntoon. Kesävesi saadaan majalle ensi viikolla. Piha tulee olemaan koko kesän myllerryksen vallassa. Ruukkuistutukset ja kesäkukat paikkaavat onneksi perennapenkkien sekasortoa. Puutarhassa on kevätkukkia ja pikkuisia hiirenkorvia. Tulppaaninnuppujakin alkaa näkyä siellä täällä. Vadelmapensaat on leikattu ja varaston purku aloitettu. Pian päästään pystyttämään uutta vajaa!

Mukavaa ja satumaista kevättä!

Joulutunnelmaa siirtolapuutarhamökillä

Puin siirtolapuutarhamökkini jouluasuun jo aiemmin syksyllä kun otin kuvia Parhaat Kotiblogit lehden joulunumeroon. Tässä teille kuvia Puutarhurin Majan joulutunnelmasta!

Joulutontut
Minulla on vain muutamia varsinaisia joulukoristeita. Tämä tonttupari on tuonut joulutunnelmaa meille jo monena jouluna.
Kauneimpia joulukoristeteita ovat mielestäni kukat, kynttilät ja joulun herkut.
Joulutunnelmaa puutarhurin pöydällä.
Puutarhurin Maja
Puutarhurin Maja talviasussa.
Syyskuussa kun otin näitä kuvia, ei ollut vielä tietoakaan lumesta ja talvisesta tunnelmasta. Siispä tein tekolunta suolasta ja raastin päälle vielä valkoista kynttilää. Hieman kyllä nauratti, mutta kuvista tuli oikein kivoja.
Tätä asetelmaa esittelinkin teille jo aiemmin ”Saunajakkaran syksy” postauksessa.
Tämä mökin mukana tullut kori on aivan ihana pohja oven vaihtuville asetelmille.
Tuikkulyhdyn miniatyyriasetelma, johon laitoin pikkuisen joulukissan.
Toiseen lyhtyyn tuli pieni metsäinen asetelma.
Ja kolmannessa on rakas muisto äitini Maija-tädistä, soma bambikoriste 1950-luvulta.
Hyvä ruoka ja herkut kuuluvat tietysti jouluun!
…ja makoisat nokoset herkuttelun päälle.

Olemme lähdössä joulun viettoon Etelä-Pohjanmaalle ja meillä on kissat ensimmäistä kertaa mukana. Tänä jouluna siis jännitetään joulupukin vierailun lisäksi sitä miten reissu noiden höpsöjen kanssa menee. 🙂

Toivotan teille kaikille oikein mukavaa ja tunnelmallista joulunaikaa!

Kivat omenalaatikot omalla tekstillä – DIY

Kauppojen lehtihyllyt alkavat täyttyä ihanista joululehdistä. Enpä olisi viime jouluna uskonut olevani vuoden kuluttua mukana yhdessä niistä!  Parhaat Kotiblogit lehden joulunumerossa on tekemäni juttu ”Talven taikaa siirtolapuutarhassa”.

Koska pääsin tekemään juttua näin upeaan ajankohtaan halusin mukaan tietenkin hyppysellisen Suomen juhlavuotta.  Tuunasin jo viime kesänä hauskan omenalaatikon Ikean puuvalmiista varastolaatikosta Puutarhurin Maja -tekstillä. Majalla oli työkalulaatikoina kaksi pienempää laatikkoa ja keksin, että koristelen ne Suomen juhlavuoteen sopiviksi. Laatikoista tuli mielestäni oikein kivat ja niistä jää mukava muisto 100-vuotiaan Suomen juhlavuodesta.

Ikean Knagglig -laatikot ovat käsittelemätöntä mäntyä, joten ne on helppo käsitellä mieleisekseen vaikka vahalla, maalilla tai petsillä. Laatikot ovat mielestäni myös sopivan rouhean näköisiä ja vielä rouheampaa luukkia haluava voi käsitellä laatikkoa kovakouraisesti esimerkiksi vasaralla. Laatikoiden valmistukseen on käytetty höylättyä puuta, joten niitä voi oikeasti käyttää vaikka missä tarkoituksessa.  Tuunaukseen menee jonkin verran aikaa, mutta vaikeaa se ei ole. Pienet epätäydellisyydet kuuluvat tässä tapauksessa asiaan!

1. Tuunaukseen tarvitset puulaatikon, spray-maalia, läpinäkyvää muovia ja tussin sapluunaa varten, kirurgin veitsen, maalarinteippiä ja vahaa tai maalia laatikon pintakäsittelyyn sekä sanomalehtiä tai muovia suojaukseen.

2. Tee teksti tekstinkäsittelyohjelmalla ja printtaa tavalliselle paperille. Piirrä teksti tussilla vahvalle läpinäkyvälle muoville.
3. Leikkaa teksti pois sapluunasta terävällä kirurgin veitsellä.

4. Aseta sapluuna kohdilleen ja maalaa sen läpi spray-maalilla.
5. Maalin kuivuttua poista sapluuna ja käsittele laatikon osat vahalla. Jos maalaat laatikon tee se ennen tekstin maalaamista.

6. Kokoa.
7. Valmista tuli!

Yhdistin kahta eri väristä puuhavaa saadakseni laatikoihin vanhan oloisen pinnan. Kaunis sinivalkoinen Arabian voipytty on saatu Herra Puutarhurin Majan tädiltä.
Tonttujakin alkaa jo liikkua. 🙂

Mukavaa marraskuuta!

Lyhdyt lampunkuvuista – DIY

Muistatteko vielä kukkatuolin kirppikseltä? Samalla kierrätyskeskusreissulla löytyi myös kaksi vanhaa lampunkupua. Kuvuissa on kauniit etsatut kuviot ja soma piparkakkureunus yläaukon ympärillä. Kuin tilauksesta toiselta kirppikseltä löytyivät Ikean patterikäyttöiset led-valosarjat. Sitten tarvittiinkin vain pala hopeanväristä koruketjua, ohutta metallilankaa sekä kaksi pientä soikeaa rengasta ketjun kiinnitykseen. Muutama minuutti näpertelyä, valot lyhdyn sisälle ja kierrätyslyhdyt olivat valmiit.

Yksinäisiä eriparisia lampunkupuja kannattaa pelastaa kirppiksiltä. Niistä voi keksiä kaikenlaista kivaa. Läpinäkyvien kupujen sisälle voisi rakentaa vaikka pienen jouluisen maiseman lumisadepallojen tyyliin tai laittaa kuvun sisälle ilmakasvin.

Lyhtyyn tarvitaan vanha lampunkupu, patterikäyttöiset led-valot, pala ketjua ja metallilankaa.
Lyhtyyn tarvitaan vanha lampunkupu, patterikäyttöiset led-valot, pala ketjua ja metallilankaa.
DIY lyhty lampunkuvusta
Valmis DIY lyhty.
Lasilyhdyt.
Lyhdyistä oli muuten aika vaikea ottaa valokuvia. Kauniita etsattuja kuvioita ei oikein saanut ikuistettua kuviin.

Satumainen kierrätyspuutarha

Aina silloin tällöin pääsee vierailemaan puutarhassa, joka tekee jollain tavalla suuren vaikutuksen. Pääsin tutustumaan Litukan siirtolapuutarhassa juuri tällaiseen puutarhaan. Tämän ihanan kierrätyshenkisen puutarhan portit olivat avoinna viime sunnuntaina Litukan siirtolapuutarhan Päivä Puutarhassa -tapahtumassa. Jo siirtolapuutarhan soratiellä kävellessäni kohti puutarhaa huomasin, että nyt ollaan ihan erityisen puutarhan lähellä. Tien varressa ohikulkijoita ilahduttivat mm. eläinhahmoiksi maalatut kivet, portin pielessä päivystävä pöllö ja vanhaan lyhtyyn rakennettu häkkikanala. Hauska yksityiskohta oli myös vanhan ikkunanpokan yksi peiliksi muutettu ikkunaruutu. Peilistä voi ohikulkija ohimennen tarkistaa, että kuontalo ja hymy ovat kohdillaan.

Puutarhurin tutun taitelijan Maija Palon maalaaman karhuportin takaa paljastuikin satumainen puutarha. Tunnelmallisiin huonemaisiin tiloihin jakautunut puutarha oli täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Monet ideat perustuivat tavaran mielikuvitukselliseen uudelleenkäyttöön. Sain luvan ottaa kuvia blogiini, mutta kuuntelin niin ihastuneena ja tarkkaavaisena puutarhurin kertomia tarinoita esineistä, asetelmista ja taideteoksista, että kuvaaminen unohtui melkein kokonaan. Onneksi muistin napata edes muutaman kuvan.

Puutarhuri muuten kertoi, että portin maalannut taiteilija Maija Palo on juuri tehnyt mielenkiintoisen ”Elämän ovet” tilataideteoksen F.E. Sillanpään elämästä. Taideteoksessa eri vuosikymmeniltä olevat ovet kertovat Sillanpään elämästä. Tilataideteokseen voi tutustua Sillanpään lapsuudenmaisemissa Hämeenkyrössä vielä 17.9.2017 asti. Ajattelin itse mennä katsomaan taideteoksen, jos vain millään ehdin. Tykkään vanhoista ovista. Niillä olisi varmasti satoja tarinoita kerrottavanaan.

Vanhoja esineitä on käytetty uudelleen puutarhassa.
Vanhan kelkan päällä kasvavat tomaatit ja muut taimet. Oikealla vanhassa lyhdyssä häkkikanala ja kanalan pihalla muutama vapaa kana.
Ympäristötaidetta siirtolapuutarhassa.
Solmioista tehdyn teoksen takana oli ajatuksia herättävä tarina.

Korkeasta portista astuttiin vanhan omenapuun oksiston suojaan ihan oikeaan satumetsään. Tämä solmioista koostuva installaatio kiinnitti heti huomioni. Se oli jo sellaisenaan upea, mutta kuullessani tarinan sen takana taideteos todella heräsi eloon. Puutarhuri oli löytänyt pussillisen hylättyjä kravatteja. Ehkä jo tästä maailmasta pois lähteneen vanhan miehen omaiset olivat siivonneet jäämistöä ja heittäneet vanhanaikaiset kravatit pois. Millainen mies oli ollut? Millaisen elämän hän oli elänyt ja keitä siihen oli kuulunut?

Musta solmio oli luultavasti nähnyt monet läheisten hautajaiset, sen vieressä roikkuva oranssi oli ehkä ollut kaulassa parhaan ystävän häissä ja pankin logollinen kravatti oli toiminut työkravattina. Oliko joku solmioista ollut miehen omissa häissä tai ensimmäisen lapsen kastajaisissa? Punainen ainakin oli varmaan nähnyt useammat hauskat pikkujoulut. Koskettava ja ajatuksia herättävä asetelma.

EDIT 10.10.2017 Lisään tähän Satumaisen puutarhan puutarhurin Eijan kommentteihin jättämän kivan viestin, jossa hän kertoo Solmio -installaatiosta:

”Hei Minna,
Kiitos! Olet kirjoittanut mukavan jutun siirtolapuutarhapalstastani. Kiva, jos viihdyit Bajkassa. Tervetuloa toistekin!
Omenapuussa istuva Pääministeri, satumetsän asukkaat ja muut palstani eläimet ovat päässeet turvaan ulkovarastoon tulevan talven viimoilta. Solmioista koostuvan installaation nimi on Hurmio ja se on omistettu edesmenneen isäni ikäluokan miehille (naisia unohtamatta), jotka olivat rakentamassa aikanaan tätä yhteiskuntaa. Kuten kerroitkin solmiot kertovat yhden ihmisen elämäntarinan. Työ sopii mielestäni Suomi 100 -teemaan. Tosin tein sen jo muutama vuosi sitten.
Lentävä perunamaa tuotti satoa 44 kpl pieniä herkkupaloja. Kylmyyden ja sateiden vuoksi tomaatit, kurkut ja kesäkurpitsat hädin tuskin pysyivät hengissä, äärettömän pieni sato.
Idearikasta talvea kaikille puutarhureille! Ensi kesänä pääsemme jälleen toteuttamaan unelmiamme omilla palstoillamme. terveisin Eija”

Satumetsän asukkailla riittää puuhailtavaa. Filosofi mietiskelee kannonkolossa. Nuorempi on tulossa kysymään häneltä neuvoa.
Satumetsän asukkaita puutarhassa.
Bambeilla on menossa invalidien kokous. Monet ovat menettäneet korvansa, onneksi pupu toimii tulkkina. Oikealla kultakorvaisten kerho. Mitähän siellä supistaan?
Apina tuumailee ja miettii satumetsän menoa.
Hauskoja ideoita puutarhaan. Köynnösritilä raudoitusverkosta.
Lisko kurkistaa ikkunasta. Puutarhassa oli monia hauskoja yksityiskohtia. Köynnösritilä on tehty raudoitusverkosta.

Puutarhassa oli todella kaunis kierrätyspuusta valmistettu aita. Se taisi olla puutarhurin naapurin vanhan varaston puretuista laudoista. Lautoja oli kaikissa sateenkaaren väreissä. Kaikki sulassa sovussa keskenään. Valitettavasti en hoksannut ottaa aidasta kuvaa. Puutarhassa oli myös kierrätyspuusta tehty räsymatto-polku. Polussa oli poikittain aseteltuja eri värisiä lautoja. Tästäkään en näköjään ottanut kuvaa.

Kierrätysmateriaalista valmistettuja esineitä oli vaikka kuinka paljon. Marjapensaille oli tehty tuet vanhoista työpöydän rungoista, isoon rikkinäiseen pulloon oli kasvatettu minipuutarha ja jopa pergola oli tehty täysin kierrätysmateriaalista.

Ympäristötaidetta.
Siirtolapuutarhojen perustajille omistettu asetelma omenapuussa.

Tämän asetelman puutarhuri oli tehnyt kunnianosoituksena siirtolapuutarhojen perustajille. Näiden ihmisten ansiosta me saamme tänään nauttia omista pikku puutarhoistamme ja mökeistämme.

Jäin miettimään tätä puutarhaa ja puutarhuria pitkäksi aikaa vierailun jälkeenkin. Tämä oli ehkä inspiroivin ja ajatuksia herättävin puutarha, jossa olen koskaan käynyt. Puutarhassa mielikuvituksen voi päästää valloilleen, hassutella ja satuilla sydämensä kyllyydestä!