Purjoa, Rakkaani!

Puutarhaharrastajan perheenjäsenten hermoja koetellaan keväisin. Ei riitä, että joutuu katselemaan kevään höpsähdyttämää ja innoissaan täpisevää asuinkumppania sekä kuuntelemaan vuorokaudet ympäriinsä puhetta, jonka sanavarasto tuntuu supistuneen pelkästään puutarhaa koskeviin aiheisiin. Sillä lisäksi puutarha valloittaa koko kodin! Puolison hermojen kestävyys punnitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun keittiönpöydällä olevaan viimeiseen, taimien saartamaan tyhjään kohtaan asetellaan maljakollinen tulppaaneja. Minkäs sille voi, jos keittiön ikkuna on juuri sopivasti etelään päin. Muutaman kuukauden voi aivan hyvin syödä olohuoneessa.

Meillä taimien ja kevätkukkien lisäksi pöydällä pyörii myös kaksi kissaa. Kieltämättä jossain vaiheessa alkaa omaankin silmään näyttää hieman, hmm… no epäkäytönnölliseltä. Onneksi herra Puutarhurin Maja ymmärtää, että harrastus on rakas ja rönsyilee siirtolapuutarhan ja parvekkeen ulkopuolellekkin.

Ehkä hieman omaatuntoanikin rauhoitellakseni tiedustelin herralta viime vuonna olisiko hänellä mielessä jotain, mitä hän haluaisi minun kasvattavan. Herneet ovat kestosuosikki, mutta viime vuonna toiveena oli myös purjo. Purjo on tosi hidaskasvuinen ja se vaatii pitkän, 2-3 kuukauden esikasvatusajan. Viime vuonna purjon kasvatuksen aikaikkuna oli jo mennyt, mutta tänä vuonna muistin toiveen ja päätin kokeilla purjosipulin kasvatusta. Lähdin etsimään tietoa netistä ja kokosin myös teille pienen tietopaketin purjon kasvatuksesta.

Kuva: Pixabay

Purjosipuli (Allium porrum) on sipulinsukuinen kasvis. Purjo on Yrjön kanssa saanut hieman epäkiitollisen aseman puhekielisenä synonyyminä. Nimen loasta huolimatta Purjo on varsin mainio kasvis. Sen maku on muita sipuleita miedompi ja se onkin hyvin monikäyttöinen. Sen voi käyttää ruoanlaittoon kokonaan. Mullan alla kasvanut valkoinen osa sopii keittoihin, patoihin ja raakana vaikka salaatteihin. Vihreä osa on lähinnä keittojen ja liemien maustamiseen. Meillä purjoa käytetään useimmin tonnikalapiirakkaan ja munakkaisiin. Jotkin lähteet kertoivat, että purjo on myös urheilijoiden suosiossa, koska siitä saa nopeasti energiaa. Väite kuulostaa hieman hassulta, mutta kertokaahan ihmeessä urheilijat, popsitteko purjoa?

Purjontaimet kasvavat aluksi hassusti kaksinkerroin.

Kuten jo tulikin ilmi, purjo vaatii pitkän esikasvatuksen. Siemenet kannattaa kylvää viimeistään maaliskuun alussa. Purjon siemenet ovat pikkuruisia ja ostamassani pussissa niitä oli ihan hurjan paljon! Siemenet kylvetään joko hajakylvönä tai yksittäin. Minä laitoin siemenet turvebriketeihin, koska niitä sattui olemaan kotona valmiiksi. Siemenet itävät noin 2 viikon kuluttua kylvöstä.

Koulitut taimet. Taustalla lisää taimia kirsikkatomaattirasiassa.

Noin kymmensenttiset taimet koulitaan omiin astioihin tai 2-3 ryhmiin. Koulinnan yhteydessä taimet latvotaan. Löysin myös Eilistä & paistoa -blogista hauskan rullapotin, jolla purjon taimia voi kasvattaa paljon pienessä tilassa. Facebookissa joku kertoi tekevänsä rullapotin multapussin pohjasta. Kun pussin vielä rei’ittää pohjasta voi kastelun hoitaa kätevästi kaatamalla vettä astiaan, jossa rulla on. Taimien lannoittaminen aloitetaan, kun taimissa on 2-3 lehteä. Ulos purjot voi istuttaa touko- kesäkuun vaihteessa. Taimet lannoitetaan pari päivää ennen istuttamista, jotta ravinteet riittävät juurtumisen ajan. Taimet istutetaan noin 10 cm välein ja riviväli on noin 40 cm. Taimet latvotaan myös ulosistutuksen yhteydessä. Kasvualustan täytyy olla runsasmultainen ja syvä. Purjo vaatii myös runsaasti ravinteita ja viihtyy hyvin kalkitussa maassa. Purjosatoa pääsee toivottavasti nauttimaan lokakuun alussa.

Pienet purjontaimeni näyttävät vielä kovin honteloilta, mutta eivätköhän ne vielä vankistu kevään mittaan! Miten teidän läheiset suhtautuvat kevään kasvavaan taimimäärään? Tai onko perheenjäsenesi jopa sinua innokkampi esikasvattaja!

Minä ja puutarha – kymmenen faktaa

Puutarhablogeissa kiertää taas uusi kiva haaste. Haasteen on pannut alulle Saman Otavan alla blogi. Haasteessa pysähdytään miettimään vastauksia kymmeneen puutarha-aiheiseen kysymykseen.  Tässä omat vastaukseni. Mitä sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

1. Ensimmäiset puutarhamuistoni

Luonto, kasvit ja eläimet olivat minulle hyvin tärkeitä jo lapsuudessa.  Useimmat lapsuuteni puutarhamuistoista liittyvät mummoloideni pihapiiriin ja keskellä metsää sijainneeseen mökkipuutarhaamme. Muistojani löydät blogikirjoituksestani  Mumman puutarhassa – lapsuuteni puutarhamuistot.

2. Vahvuuteni puutarhurina

Yksi asia mikä minua on aina viehättänyt suuresti puutarhanhoidossa, on puutarhojen ja puutarhurien erilaisuus! Puutarhanhoidossa voi hyödyntää mitä erilaisimpia vahvuuksia, ja oikeita tapoja harrastuksen toteuttamiselle on juuri yhtä monta kuin on puutarhureitakin.

Omasta mielestäni vahvuuteni puutarhanhoidossa ovat luovuus ja into uuden oppimiseen ja kokeilemiseen. Koen suunnatonta riemua saadessani päästää mielikuvitukseni valloilleen ja suunnitella sekä toteuttaa uusia juttuja. Keskeneräisten projektien keskellä on ihanaa pysähtyä hetkisen, tarkastella mitä kaikkea ihanan ihmeellistä luonnossa tapahtuu ja iloita pienistä kauniista asioista.

3. Haasteeni puutarhurina

Olen melko suurpiirteinen ja huoleton puutarhuri. Tästä syystä esimerkiksi viherpeukaloni huonekasvien suhteen on täysin keskellä kämmentä. Unohdan kastella ruukkukukkia säännöllisesti myös pihalla ja parvekkeella. Puutarhani uudet kasvit saavat usein istutuksen jälkeen pärjätä ihan omillaan. Kokeilin juuri siementen idätystä talouspaperilla, mutta hommasta ei tullut mitään, koska paperi pääsi koko ajan kuivumaan. En myöskään lähes koskaan kirjoita istuttamieni kasvien ja sipulien nimiä ylös. Seuraavana vuonna koitan sitten muistella mitä missäkin mahtaa kasvaa. Nurmikkoni toinen pääväri vihreän lisäksi on voikukankeltainen. Muutama rikkakasvi kukkapenkissäkään ei hetkauta mielenrauhaani. Tyyliini sopiikin paremmin luonnollinen, hieman rönsyilevä puutarha.

Toinen haasteeni on kärsimättömyys. Kun innostun jostain asiasta, haluaisin toteuttaa sen välittömästi. Se, ettei toteutusta varten löydy tarvittavia välineitä tai materiaaleja, ei useinkaan estä aloitusta. No, voitte varmaan arvata, että lopputulos ei aina ole ihan suunnitelman mukainen. Toisaalta, joskus tulos saattaa yllättäen olla jopa parempi!

4. Unelmieni puutarha

Tämä on niin ihana aihe! Unelmieni puutarha on englantilaisen cottage gardenin tyylinen rönsyilevä, hallitun villi ja romanttinen mökkipuutarha. Puutarhassa on sadunomainen tunnelma ja se on täynnä ihania sormustinkukkia, ruusuja, punahattuja, hortensioita, pioneja, syreenejä ja monenlaisia köynnöksiä. Ruukuissa on koristeheiniä ja ikkunoilla pelargoneita. Istutusten lomassa on polveilevia hiekkapolkuja ja liuskekivillä päällystettyjä oleskelualueita. Sammaloitunut kiviaita ja tiilimuuri tietenkin. Ja vielä puutarhan halki kulkeva soliseva puro kaarisiltoineen tai pieni lummelampi! Päivätee juodaan kauniista kukkakupeista omenapuun alle katetussa pöydässä. Puutarhassa on myös kaunis keittiöpuutarha, paljon hyönteisiä, perhosia ja eläimiä. Kasvihuoneen portailla makoilee kissa ja onnellisen puutarhurin jaloissa pyörii muutama Welsh corgi.

5. Puutarhakirja pöydälläni

Rakastan puutarhakirjoja ja selailen vanhojakin kirjoja läpi uudelleen ja uudelleen. Tällä hetkellä luen Mari Mörön Kukkanuottasilla kirjaa. Ja voi ihme miten joku osaakin pukea puutarhahöpsön mielenmaiseman niin hyvin sanoiksi. Erittäin viihdyttävää luettavaa!

6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani

Keväällä tietenkin tulppaanit! Kaunislehtiset kuunliljat ovat yksi luottokasveistani. Köynnöksistä villiviini ja köynnöshortensia. Kukista nyt ainakin iirikset, pionit, jalopähkämö ja poimulehti. Kesäkukista ehdottomasti pelargoni ja ensimmäisenä keväällä orvokki. Siemenistä kasvatettavista kukista kylvän joka vuonna ihanaa kosmoskukkaa ja pirteää kehäkukkaa.

7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani

Innostuin hyötyviljelystä vasta muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen kasvattanut joka kesä vähintään kesäkurpitsaa, herneitä ja perunaa. Pidän myös helposta ja maistuvasta mangoldista. Se on lisäksi aika kauniskin. Nykyinen parvekkeemme sopii loistavasti kurkun kasvattamiseen ja tykkään kurkusta, joten luulen, että myös se tulee löytymään vihannesvalikoimastamme tulevinakin vuosina.

8. Paras puutarhavinkkini

Älä ota puutarhanhoitoa liian vakavasti. Nauti suunnittelusta ja tekemisestä. Pysähdy myös ihastelemaan ja lepäämään. Löydä omat juttusi ja ilon aiheesi sekä oma tapasi tehdä. Jaa ilot ja surut toisten puutarhaihmisten kanssa.

9. Lempipuutarhatyökaluni

Lempityökaluni on ihan rehti lapio. Ja kottikärryt. Jos sanko luetaan puutarhatyökaluksi, niin se on myös ihan pakko mainita. Pienistä käsityökaluista kädessä on useimmin käsihara. Siirtolapuutarhurina olen oppinut arvostamaan myös heiluriharaa, jolla on tosi kätevä harata palstan edustalla kulkevan tien rikkaruohot. Siinä tulikin mainittua jo aika monta suosikkia. Mutta jos yksi pitää valita, niin se on se lapio. Haravan kanssa minut taas tapaa hyvin harvoin.

10. Mottoni

On vain kaksi tapaa elää elämäänsä.
 Joko niin kuin mikään ei olisi ihmeellistä.
Tai niin kuin kaikki olisi ihmeellistä
.”
Albert Einstein

Tee itse altakastelulaatikko kasvusäkille!

Parvekeviljely on mukavaa puuhaa ja parhaimmillaan parveke onkin kasvihuoneen veroinen kasvatuspaikka. Vaikka parvekkeen olosuhteet olisivatkin optimaaliset on parvekeviljelyssä omat haasteensa. Kaikki käytettävä kasvualusta täytyy tuoda sekä viedä pois parvekkeelta kerrostalon porraskäytävän ja sisätilojen kautta. Multaa ei voi tietenkään tuoda parvekkeelle määrättömästi, joten kasvien multatila jää pakostakin aika pieneksi. Jos ei ole niin onnellinen, että sattuu omistamaan kesäsateen tavoittaman kattoterassin, täytyy kaikki kasvien tarvitsema vesi kantaa sisältä. Ja koska kasvit kasvavat parvekkeella ruukuissa tai muissa pienhköissä astioissa joutuu kastelun eteen näkemään aika paljon vaivaa puhumattakaan lomamatkojen aikaisen kastelun järjestämisestä.

Valmiit kasvusäkit ovat osoittautuneet tosi käteviksi parvekeviljelyssä. Kasvusäkeissä on valmiina vihanneksille sopiva turvemulta ja lannoitteet. Erityisen mukavaa on se, että kasvukauden loputtua multa on helppo kantaa pois parvekkeelta samassa säkissä, eikä parveke sotkeennu mullan kanssa touhutessa. Käytetyn kasvusäkin sisällön käytän maanparannusaineena siirtolapuutarhamökilläni.

Minulla on ollut nyt jo kolme kesää käytössä itse tekemäni altakastelulaatikko kasvusäkille. Laatikko on todella kätevä, sillä kasvien juurruttua ne pärjäävät yksin useamman päivän ilman kastelua! Olen aiemminkin blogissa kertonut altakastelulaatikosta ja nyt ajattelin kirjoittaa teille seikkaperäisemmät ohjeet laatikon tekemiseen! Tekeminen ei ole vaikeaa, haastavin osa on laatikon kannen reikien tekeminen.

Kasvusäkki tulee sängynaluslaatikosta tehdyn vesisäiliön päälle. Laatikon kannen läpi tulee kaksi juomapullosta tehtyä mullalla täytettyä putkea, jotka kuljettavat veden kasvien juurille vesitilasta. Laatikon reunassa on veden täyttöä helpottava suppilo. Sängynaluslaatikoita saa usein muutamalla eurolla mm. tori.fi :stä. Kaupassa laatikot maksavat 10 – 20 €. Varmista, että laatikon kansi on tarpeeksi tukeva, kasvusäkki on melko painava!

Altakastelulaatikko kasvusäkille

Laatikon tekemiseen tarvitset:

  • n. 70 x 50 cm kokoisen sängynaluslaatikon (omani on tilavuudeltaan 46 litraa)
  • 2 kpl 1,5 litran juomapulloja
  • tyhjentyneen saumurilankarullan muovisen kartion tai muun suppiloksi sopivan esineen (esim. juomapullosta leikattu suuosa)
  • sakset /sahan (porakoneen)
  1. Leikkaa juomapulloista pois pohjat ja suuaukot. Ohut vesipullo on helpohko leikata ihan tavallisilla saksilla. Paksumpi pullo on tarkoitukseen parempi, mutta sen käsittely vaatii sahaa.
  2. Leikkaa lisäksi pullojen pohjapuolelta muutama kolmion mallinen alue pois. Näistä aukoista vesi pääsee imeytymään pulloihin laitettettavaan multaan.

 

  1. Tee sängynaluslaatikon kanteen sopivankokoiset reiät pulloille. Reikien tekeminen saattaa olla hieman haastavaa. Muovit ovat erilaisia, joten kokeile mikä väline sopii parhaiten sinun laatikollesi. Esimerkiksi kuviosaha tai pelkkä metallisahan terä saattavat olla sopivia.
    Itse tein reiät Dremelillä.  Muutaman apureiän poraaminen porakoneella saattaa auttaa reiän teossa. (Poraa reikiä tasaisin välein ympyrän kaarelle ja sahaa reikien välit.)  Ei haittaa vaikka rei’istä tulisi hieman liian isot tai epämääräisen muotoiset, sillä ne jäävät piiloon säkin alle.  Tärkeintä on, että pullot mahtuvat niistä läpi.
  2. Tee kannen yhteen kulmaan reikä suppiloa varten. Tämä on jo varmaan helpompi homma, kun olet löytänyt sopivan työmenetelmän isompien reikien kanssa. 🙂

No niin, nyt laatikko on valmis! Seuraavaksi on vuorossa kasvusäkin asettaminen laatikon päälle. Olen kokeillut monenlaisia tapoja ja seuraava on mielestäni siistein ja helpoin:

 

  1. Aseta kasvusäkki maahan päällipuoli maata vasten.
  2. Aseta kansi säkin päälle ja piirrä tussilla reikien paikat säkkiin. Tee X malliset viillot reikien kohtaan. Viillot ovat siistimmät ja multaa ei pääse valumaan niin helposti kannen päälle tai vesitilaan.
  3. Aseta pullot viiltoihin ja täytä ne tiiviisti kasvusäkin mullalla. LISÄYS 27.2.2019 Urban Farming antoi kommenteissa loistavan vinkin. Putkissa voi käyttää mullan sijasta imukangasta, joka imee veden säiliöstä johtaa veden multaan. Kangas haaroitetaan molemmista päistä ja rullaan pötköksi. Haarat leviävät hyvin vesialtaan pohjalla ja mullassa.
  4. Aseta laatikko kannen päälle. HUOM! Koko laatikko on yhä ylösalaisin siten, että kasvusäkki on alimmaisena.
  5.  Pyöräytä koko laatikko säkkeineen oikein päin. Tässä vaiheessa kaverista lisäkäsineen on apua.
  6. Aseta suppilo sille tehtyyn reikään
  7. Täytä laatikko vedellä
  8. Kastele istutettuja taimia reilun viikon ajan juurelle, jotta ne ehtivät juurtua kunnolla. Tämän jälkeen voit siirtyä kastelemaan taimia pelkästään altakastelutilan kautta.

 

Tykkään käyttää rakenteluissani kierrätettyjä tarvikkeita. Laatikkoa rakentaessa kannattaa käyttää mielikuvitusta ja katsoa mitä tarvikkeita itsellä olisi valmiina. Vastaavan laatikon voisi tehdä myös muunlaisesta muovilaatikosta ja kannen siihen vaikkapa vesivanerin palasta. Kasteluputket valmistuisivat esimerkiksi salaojaputken pätkistä. Altakastelulaatikko sopii mainiosti myös kasvihuoneeseen!

Kauan eläköön kuningatar! Eli miten pelargonin talvetus onnistui aloittelijalta

 

Meillä on majaillut koko talven kuninkaallinen! Vieraamme Dronning Ingrid eli kuningatar Ingrid on Tanskalainen Mårbacka-tyyppinen vanhanajan pelargoni. Hänet  tunnetaan myös nimellä “Tanskan Mårbacka”.  Koska en omista viileää ja valoisaa lasikuistia tai viherhuonetta, kellarista puhumattakaan, kuningatar Ingrid talvehtii kerrostaloasuntomme keittiön pöydällä.

Dronning Ingrid Syyskuussa juuri sisälle saapuneena. Kukkien vaaleanpunainen sävy on mielestäni tosi kaunis.
Ingrid oli mukana myös meidän syksyisessä kuvaustuokiossa, jossa valokuvaaja Lotta Polviander otti meistä kuvia tänne Puutarhurin Maja -sivustolle. Blogitekstin ensimmäinen kuva on myös Lotan ottama.

Pelargonit ovat olleet jo pitkään osa kesäidylliäni. Olen heikkona varsinkin vaaleanpunaisiin pelargoneihin. Ja joka syksy tuntuu yhtä ikävältä heittää pelargonit kompostiin, kun tietää että ne voisivat ilahduttaa minua myös seuraavana kesänä. Olenkin jo kauan aikaa haaveillut saavani joskus sopivan paikan, jossa voisin kokeilla pelargonien talvettamista. Täytyy tunnustaa, että pelargonien talvetus on ajatuksissani vaikuttanut vaikealta ja hieman pelottavaltakin tehtävältä. Ja samalla kuitenkin niin kutkuttavan mielenkiintoiselta asialta.

Lokakuun lopussa pelargonini näytti tältä.

Paras talvetuspaikka pelargonille on viileä (+5 – +10 C) ja valoisa. Esimerkiksi rintamamiestalon puolilämmin lasitettu kuisti sopii tarkoitukseen mainiosti. Pelargoneja voi talvettaa myös pimeässä kellarissa tai autotallissa. Tällöin lämpötila voi olla alhaisempi, kunhan ei mennä pakkasen puolelle. Pimeässä talvehtivia pelargoneja ei kastella kuin muutaman kerran talven aikana.

Perehtyessäni asiaan lähemmin sain oppia, että talvetus on aivan mahdollista myös tavallisessa huoneenlämmössä! Tällöinkin olisi suositeltavaa, että huoneenlämpö olisi alle 20 C. Nyrkkisääntönä talvettamisessa on, mitä lämpimämpi paikka, sen enemmän pelargonit tarvitsevat valoa ja vettä. Ylikastelua täytyy kuitenkin varoa. On hyvä tarkistaa, että pelargonit eivät ole liian märkiä, kun ne ottaa syksyllä sisätiloihin. Talvehtivan pelargonin saa varmimmin tapettua liikaan kasteluun.Parhaiten huoneenlämmössä talvehtimisen kestävät lukemani mukaan perinteiset maatiaislajikkeet, kuten juurikin Mårbacka.

Ja näin surkealta näyttää huoneenlämmössä talvehtinut pelargoni pitkän talven jälkeen helmikuun alussa.
Lähempää katsottuna näyttääkin jo paljon paremmalta. Uusia lehtiä alkaa pikkuhiljaa tulla kuolleiden tilalle!
Pieniä terveen vihreitä lehtiä.

Pelargonini ulkomuoto on melko ränsistynyt. Ei lainkaan kuninkaallinen. Pian aion vaihtaa sille mullan, sekä leikata kuolleet oksat pois. Pitkää kasvustoa voi myös typistää ja ottaa pistokkaita talteen. Tällöin kasvista pitäisi tulla myös tuuheampi. Usean lähteen mukaan leikkausta ja mullanvaihtoa ei pitäisi tehdä samaan aikaan, ettei kasvi rasitu liikaa. Toinen puoli taas kertoi, että ne voi hyvin tehdä myös samaan aikaan. Vaikka ensimmäinen talvettamani pelargonini näyttääkin surkealta on se sentään selvinnyt hengissä tähän asti. Toivon, että tuleva kevät, lisääntyvä valo ja mullan vaihto saavat sen kukoistamaan. Kauan eläköön kuningatar Ingrid!

Hyvää joulua!

Ihanaa joulunaikaa myös sinulle! Muutaman päivän loma syksyn ja joulun kiireiden jälkeen on tuntunut tosi hienolta. Sain askarreltua jo tovin keskeneräisenä olleen käpyhyasintinkin valmiiksi. Olen ihastellut käpyhyasinttejä pitkin syksyä blogeissa ja somessa. Käpyhyasintit ja muut käpykoristeet taitavatkin olla tämän joulun tonttuovi. Kiva etteivät tonttuovetkaan jääneet yhden joulun hitiksi, vaan niitä on näkynyt myös tänä vuonna.

Kävyt hyasinttiin keräsin jo aiemmin syksyllä. Märät kävyt kuivuivat uunissa ja aukenivat mukavan muhkeiksi. Hyasinttiin ostamani spray-maali ei toiminut toivomallani tavalla. Jouduin maalaamaan kävyt pihalla ja luulen, että ulkoilma oli liian kylmä maalille. Lopulta kävyt saivat kivan violetin värin ihan tavallisesta purkkimaalista. Maalatut kävyt kiinnitin kuumaliimalla harjanvarresta katkaistuihin keppeihin. Parhaita ovat pienet täysin auenneet kävyt. Ruukkuun laitoin täytteeksi rutistettua voimapaperia. Ruukun voisi tietenkin täyttää myös vaikka pienillä kivillä tai hiekalla. Pinnalle tuli vielä kerros sammalta ja kanelitangoista tehty pieni koriste.

Valmis hyasinttiasetelma näyttää tosi kivalta. Hyasintit näyttävät äkkiä katsottuna jopa ihan aidoilta. Yksi juttu näistä kuitenkin puuttuu ja se on hyasintin tuttu tuoksu. Käpyhyasinteistä saavat nauttia myös allergiset ja pienten lasten vanhemmat. Ja tietysti myös kukkia metsästävien kissapetojen omistajat.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Syksyn kukkasipulit

 

Hiphei! Täällä ollaan ja blogiakaan ei ole täysin unohdettu, vaikka elokuu hurahtikin ohitse ilman ainuttakaan blogikirjoitusta. Puutarhurin Majan kulisseissa suunnitellaan ja rakennetaan syksyn ja tulevan talven aikana ihan uusia kivoja juttuja teidänkin iloksi. Tämän vuoksi blogi päivittyy jonkin aikaa hieman verkkaisempaan tahtiin.

Siirtolapuutarhassammekin tapahtuu isoja juttuja. Meillä on alkamassa teiden ja vesijohtoverkoston perusparannushanke. Ehdimme onneksi saada vietyä palstalta kaikki puretun varaston laudat ja muut jätteet jäteasemalle ennen kuin tiet suljettiin. Ja aivan uskomattoman paljon purkutavaraa tulikin yhdestä pienestä varastosta!

Tilasin tämän syksyn sipulit Pölkinvuoren kasvimaailmalta. Pölkinvuoren Kasvimaailma sijaitsee Urjalassa rauhallisella ja kauniilla metsäisellä paikalla. Olimme heinäkuussa mukana myyntipöydällä Pölkinvuoren satokauden avajaiset tapahtumassa. Pölkinvuori on perustettu vasta pari vuotta sitten, mutta jo nyt näkee, että paikasta tulee jotain todella hienoa! Paikkaa on rakennettu ammattitaidolla ja ennen kaikkea rakkaudella. Pölkinvuorella on mm. luontopolku, kukkasipulipuisto, kahvila itsetehdyin herkuin ja avomaaviljelykset, joilta voi ostaa vihanneksia suoraan maasta.  Aika ihanaa, vai mitä!

Tulppaani Ollioules. Kuva: Pölkinvuoren Kasvimaailma
Tulppaani Purple Flag. Kuva: Pölkinvuoren kasvimaailma

Ostoskoriin poimin olemassa olevaan värimaailmaan sopivat Darwin hybridi -tulppaanit ‘Ollioules’ ja ‘Purple Flag’. Keväistä varjopuutarhaa sulostuttamaan ostin valkoisia ‘White Lion’ narsisseja. Ajattelin, että nämä sopisivat kauniisti mm. kotkansiipien kanssa.

Pölkinvuoren kasvimaailman nettikaupasta ostettujen sipulien tuotoilla rahoitetaan kukkasipulipuiston rakentamista. Pölkinvuoren sipulit ovat toki kalliimpia kuin esimerkiksi Lidlin kukkasipulit, mutta halusin samalla tukea tätä hienoa projektia. Pölkinvuoren kukkasipulit ovat myös hyvälaatuisia, isoja ja tuoreita.

Narsissi White Lion. Kuva: Pölkinvuoren Kasvimaailma

Mutta mitäs kummaa, tänä syksynä ei sipulimopo keuli! Näiden sipulien lisäksi aion nimittäin enää hankkia muutaman hyasintin sipulin. Ensimmäistä kertaa kokeilemani hyasintit pääsivät yllättämään minut kauneudellaan viime keväänä. Ja se tuoksukin oli aivan ihana!

 

Riippapelargonit ikkunalla

Helle näyttää sopivan toisille vallan mainiosti. Ikkunalaatikoiden pelargonit nauttivat lämmöstä ja kukkivat mökin seinustalla todella komeasti. Pelargonit ovat siitäkin ihania, että niiden jatkuvasta kastelemisesta ei tarvitse stressata kuumillakaan ilmoilla. Pelargonit eivät pistä pahaksi pientä kuivahtamista. Ihanteellisia mökin kesäkukkia siis! Tänä vuonna mökin laatikoissa on riippapelargoneja. Laatikoihin päätyi hieman jännä porukka. Seinustalla on nimittäin neljää eri väristä pelargonia. Värikimara ei ollut suunniteltu, tarkoitus oli hankkia vaaleanpunaisia pelargoneja kaikkiin laatikoihin, mutta kaupassa ei ollut laatikoihin tarpeeksi yhtä, kahta tai edes kolmea väriä. Sekoituksesta tuli lopulta tosi hauskan näköinen.

Lisäsin keväällä molemmille ikkunoille yhden istutuslaatikon. Seinustalla on nyt yhteensä neljä pitkää laatikkoa. Kyllä kannatti! Muutos on mielestäni todella onnistunut. Mitä kuuluu kesäkukille postuksesta voit katsoa, miltä seinusta näytti viime kesänä. Viime kesän laatikot olivat kivan rönsyileviä, mutta pidän tämän kesän istutuksien väreistä ja runsaudesta enemmän.

Tänä vuonna laatikoita riittää ikkunan reunasta reunaan.
Laatikoissa on yhteensä neljää eri väriä riippapelargoneja.
Näkymä ikkunasta ulos.

Oven viereisiin ikkunalaatikoihin laitoin jalopelargoneja. Nämä olivatkin minulle ihan uusi tuttavuus. Todella kauniita!

Hellettä ja metsämansikoita

Huh hellettä! Puutarhan kaivuu ja purkutyöt on jätetty suosiolla myöhäisempään ajankohtaan, kun jo kesäkukkien ja vihannesten kastelukin tuntuu isolta ponnistukselta. Mökissäkin on sisällä 41 astetta lämmintä. Parvella varmaan vieläkin enemmän. Näin lämpimällä on parasta keskittyä vain kevyen kesäiseen puuhasteluun ja kesän fiilistelyyn.

Lämmin ja kuiva seinusta on metsämansikoiden mieleen.

Mansikat kuuluvat ihan olennaisena osana Suomen kesään. Meillä ei ole puutarhassa istutettuja mansikoita, mutta majan hiekkaisella seinustalla kasvaa muutamia metsämansikoita. Metsämansikka eli ahomansikka (Fragaria vesca) kasvaa luonnossakin kuivilla, aukeilla ja aurinkoisilla paikoilla. Nämä ovat aivan mahdottoman söpöjä!  Aika monen muunkin kivoihin kesämuistoihin kuuluvat varmaan heinänkorteen pujotetut metsämansikat.

Muutamia taimia on levinnyt myös kukkapenkkeihin. Kuvan oikeassa alareunassa tarha-alpin juurella piilottelee yksi mansikantaimi.
Ja tässä vähän lähempää.
Vain pikkurillinpään kokoisia ja ihanan kesäisiä!

Mukavaa helleviikkoa!

Siirtolapuutarhamökkini Pop-up puoti

Myös Nekalan siirtolapuutarha osallistui sunnuntain Avoimet Puutarhat tapahtumaan. Siirtolapuutarhallamme oli järjestetty tänäkin vuonna monenlaista kivaa. Alueelle oli järjestetty ohjelmaa aikuisille ja lapsille. Vieraat pääsivät tutustumaan pariinkymmeneen siirtolapuutarhapalstaan ja mökkiin sekä tekemään löytöjä siirtolapuutarhureiden kirppiksillä.  Mukana oli myös useampi pop-up ravintola ja kahvila.

Minäkin osallistuin tapahtumaan  pystyttämällä omalle siirtolapuutarhamökilleni yhden päivän pop-up puodin. Tavaroiden kuljetuksessa ja esillelaitossa oli melkoinen homma, mutta kyllä kannatti! Oli ihanaa kuulla parilta asiakkaalta, että he olivat tulleet paikan päälle ihan minun puotini takia. Oli kiva kuulla kävijöiden ajatuksia puodista ja tuotteista. Monta juttutuokiota syntyi myös siirtolapuutarhamökkeilystä ja puutarhanhoidosta. Päivä oli niin kiva, että ehdottomasti haluaisin laittaa puodin majalle toistekkin. Pieni harmitus on tietenkin se, että ollessaan itse näytteilleasettaja ei pääse tutustumaan muihin ihaniin puutarhoihin.

Sköna Ting kasvitaulut ja postikortit vanhan kirjoituspöydän päällä.

Sköna Tingin kasvitauluaiheiset tuotteet ja Miljögardenin kuluneet laatikot järjestelin puutarhurin työpöydälle. Pöytä on löytö Ilmajoelta. Se on vanha Muuramen kirjoituspöytä, luultavasti 1920- tai -30 luvulta. Tämä kaunokainen on yksi lempihuonekaluistani.

Majan keittiön pöydälle tulikin aika runsaasti tavaraa. On kuppia, karkkia, pyykkipoikaa, dödöä, puutarhahanskaa ja sateenvarjoa. No laitetaan ensikerralla esille vähän selkeämmin.

Garden Girl puutarhatarvikkeet.
Garden Girlit lipaston päällä
Burgon & Ballin Flora & Fauna ja Sophie Conran tuotteita.
Burgon & Ballin Flora & Fauna ja Sophie Conran tuotteita.
Nova Melinan käsintehdyt suloiset pussukat ja avainkaulanauhat.
Nova Melinan käsintehdyt suloiset pussukat ja avainkaulanauhat.
Miljögardenin puutarhakoristeita: patsaita, ruosteisia ruukkuja ja ruusuruukkuja.
Uuden vajan ruukutuspöydän siirsin sisääntulopolun päähän. Pöydällä oli esillä sammakkopatsaat ja ruukkuja. Nämä patsaat olivat yksi suosituimmista tuotteista.

Lisään tähän loppuun vielä yhden kuvan perinteisestä Apuva!-hetkestä. Tarkistin puhelimesta ja kuva on otettu lauantaina klo 15.30. Tässä vaiheessa mietin, että en millään ehdi saada kaikkea valmiiksi. Huomatkaa kuvan etualalla olevat jokaisen soman puodin  varustukseen kuuluvat jiirisaha ja alumiinitikkaat. Lulullakin on vielä virttynyt huppari päällä, kassi kaulassa eikä lainkaan housuja tai hametta! Ette varmaan ole vielä edes tavanneet Lulua. Hän on minun sovitusnukkeni. 🙂

Kurjenmiekat ja muut kesäkuun kukkijat

Edellisestä käynnistäni siirtolapuutarhalla ehti kulua melkein viikko. Eilen lauantaina mökillä olikin vastassa ihana näky, kun moni kukka oli alkanut kukkimaan viikon aikana! Kirkaan pinkit kukkansa avannut valamonruusu näkyi jo kaukaa. Mökkipolun varressa kukkivat violetit kurjenmiekat. Ukkolaukkojen kukinta alkaa olla ohi ja jäljellä ovat hauskan näköiset pallerot siemenkotineen.

Viime kesänä varjopuutarhan seinustalle istutetut köynnöshortensiatkin ovat avaamassa vielä varsin vaatimattomia kukkiaan. Muutaman vuoden kuluttua tuosta köynnöshortensiaritiliköstä tulee vielä tosi upea!

Sisäpihan puolella on paikoin tosi sekaista. Varastoa on alettu purkaa, osa istutusaluista odottelee uudistusta ja erilaisia kasoja ja läjiä löytyy ympäri puutarhaa. Mutta kauniita kukkasia ja yksityiskohtiakin löytyy kunhan malttaa katsella hieman lähempää. Akileijat ja tummakurjenpolvi kukkivat herkin kukin ja kurottelevat pitkiä kukkavarsiaan yltäkylläisesti kukkivien pionien vieressä.

Jalopähkömökin on availemassa kukkiaan. Pitkin puutarhaa kasvaa kauniita päivänkakkaroita. Rönsyleinikki on vallannut kuivuudesta kärsivän nurmikon ja hoitamattomat alueet. Mökin nurkalla kasvava suuri raunioyrtti on kimalaisten suuressa suosiossa. Piikikkäässä kukkakasvustossa parveilevien pölyttäjien takia palstan kulmassa sijaitsevalle vesipisteelle on syytä kiertää toista kautta.

Ruskoliljat ovat juuri nyt kauneimmillaan. Tarha-alpi on vasta aloittelemassa kukintaansa. Puutarhasta löytyy myös muutama keltavioletti kurjenmiekka. Olisivatkohan tarhakurjenmiekkoja?

Vanhan varaston nurkalla röyhyää tatar viimeistä kesää.  Pienelle palstalle sopimaton tatar joutuu lähtemään. Siitä eroon pääseminen saataakin olla hieman hankalaa.

Voittaja on arvottu!

Blogin 1-vuotisarvonnan voittaja on selvillä! Arvontapostaukseen tuli 62 vastausta, joiden joukosta arvoin random.org generaattorilla voittajan. Flora & Fauna pikkutarjottimen ja mukin voitti nimimerkki Elise H. Paljon onnea!

Puutarhapostauksia on tullut blogiini kovin harvakseltaan kevään ja alkukesän aikana. Olemme rakentaneet mökille vajaa ja varsinaiset puutarhatyöt ovat vielä saaneet jäädä odottelemaan omaa vuoroaan. Onneksi parin viikon kuluttua alkaa kesäloma ja pääsen viettämään aikaa siirtolapuutarhalle vaikka joka päivä! Ihanaa!

Mukavaa tulevaa viikonloppua!

Blogi täyttää yhden vuoden, arvonta!

Viime vuoden kesäkuun alussa kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni Puutarhurin Maja blogiin. Oikeastaan en ollut sitä ennen kirjoittanut juuri mitään muutakaan internettiin. Tervetuloa Puutarhurin Majalle postauksessa kirjoitin:

“Toivon, että tätä blogia kirjoittamalla saan tallennettua puutarhani muuttumista ja puutarhaprojektejani teidän ja omaksi ilokseni. Toivon löytäväni blogini ja Puutarhurin Maja -sivuston kautta samanhenkisiä puutarhaharrastajia, joiden kanssa voin vaihtaa kuulumisia, tietoa ja ideoita sekä viettää mukavaa aikaa.”

Nyt tasan vuotta myöhemmin voin ilokseni todeta, että nuo silloin esittämäni toiveet ovat toteutuneet! Vuoden aikana olen ottanut satoja tai jopa tuhansia valokuvia, ollut mukana mielenkiintoisissa puutarhaprojekteissa, ihastellut muiden puutarhajuttuja ja tutustunut moneen uuteen puutarhaihmiseen.

Ensimmäisen ja toisenkin blogikirjoituksen kirjoittaminen jännitti ihan vietävästi. Mietin myös keksinkö tarpeeksi aiheita kirjoituksiin. Nyt postausten julkaiseminen ei enää jännitä ja aiheitakin riittää enemmän kuin aikaa niistä kirjoittamiseen.

Blogin kirjoittaminen ja kaikki siihen liittyvä on ollut tosi mukavaa puuhaa. Ja iso kiitos siitä kuuluu myös sinulle blogini lukija! On ollut kiva huomata, että myös vanhoja blogipostauksia luetaan ahkerasti. Viime päivinä lukukertoja ovat saaneet erityisen paljon kurkkupostaukset.

Burgon & Ball Flora & Fauna tarjotin
Kuva: Burgon & Ball

Kiitokseksi ajattelin laittaa käyntiin synttäriarvonnan! Arvonnan palkinto löytyy tietenkin Puutarhurin Majan puodista. Puotiin saapui juuri uutena merkkinä englantilainen Burgon & Ball, jonka tuotteista valitsin palkinnoksi voittajalle Flora ja Fauna sarjan ihanan tarjottimen ja mukin. Tarjotin ja muki löytyvät jo verkkopuodista, muut tuotteet tulevat myyntiin verkkokauppaan tulevana viikonloppuna.

Arvonnan säännöt ovat tutut:

  • Voit osallistua arvontaan kommentoimalla vapaamuotoisesti tätä postausta.
  • Arvonta-aika on sunnuntaihin 10.6.2018 klo 23.59 asti.
  • Palkinto postitetaan voittajalle EU:n alueelle.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja onnea arvontaan!