Kukkiva grilli

Joskus kaksi samaan aikaan ajankohtaista asiaa yhdistyvät hauskalla tavalla. Sopivien sattumien kautta grillikin voi alkaa kukkimaan!

Kun sisääntuloa ilostuttamaan hankittu pikkupetunia-amppeli kopsahti noin kymmenettä kertaa päähän, oli aika miettiä kukkasille uutta paikkaa. Uuden kaasungrillin tieltä oli juuri jäänyt toimettomaksi sympaattinen hiiligrilli. Mökkikaupan mukana tullut grilli on mielestäni tosi mielenkiintoinen ja hauska. Se on selvästikkin itse tehty ja aivan liian kiva laitettavaksi metallinkeräykseen. Niinpä grillin uudeksi uljaaksi tehtäväksi muodostui kesäkukkien istutusastiana toimiminen.

Pikkupetuniaa (petunia calibracho) kutsutaan myös miljoonakelloksi ja japaninkelloksi. Se sietää tavallista petuniaa paremmin kuivahtamista, sadetta ja paahdetta. Sen kuivia kukkia ei myöskään tarvitse poistaa kuten isompikukkaisten petunioiden. Se kestää myös jonkin verran kylmää ja viihtyessään kukkii ylenpalttisesti pitkälle syksyyn.

Upea monivärinen kerrottukukkainen miljoonakelloamppelini on ostettu  Honkasen puutarhalta. Turtolan myymälässä oli myynnissä vaikka minkälaisia tosi kauniita ja isoja amppeleita. Kesäkukka-amppelit ovat puutarhan omaa tuotantoa. Laittaessani parkkipaikalla amppelia autoon pysähtyi viereemme auto, jonka kuski tiedusteli mistä kaunis amppelini on hankittu.

Kukkivasta grillistä tuli mielestäni tosi soma. Värikkäät ylisöpöt reunojen yli suorastaan pursuavat kukkaset ja koruton grilli ovat oikein sopiva pari.

Keijutuoli shampanjapullon korkista

Keijupuutarhat ja muut miniatyyripuutarhat ovat parin viime vuoden aikana olleet paljon esillä netissä ja lehdissä. Suloisten pikku asetelmien teko on tainnut lumota aika monta meistä puutarhaharrastajistakin. Minikokoisten esineiden ja sommitelmien teko on varsin rentouttavaa puuhaa. Pikkupuutarhojen tekemisessä luovuuden saa päästää täysin valloilleen!

Teimme Tampereen puutarhaseuran kerhoillassa maaliskuussa keijutuoleja, portteja ja hammastahnakoristeltuja lyhtyjä. Supermessuilla messuvieraat pääsivät tekemään niitä seuran DIY pajassa. Keijutuolit tehtiin shampanjapullon korkinsuojuksista. Ensimmäisen kuvan keijutuoli on Supermessujen  DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä.

Keijutuoli shampanjapullon korkista.
Tämän keijutuolin tein puutarhaseuran kerhoillassa. Istuinosa vähän repsottaa, mutta onneksi selkänoja on supersöpö!
Kerhoillassa teimme myös kivoja hammastahnakoristeltuja lyhtyjä. Kuviot tuputetaan hammastahnaan kastetulla superloninpalasella sabloonan läpi.
Edellisten kuvien alustana on tämä Nekalan kierrätyskeskuksesta löytämäni vanha Huonekasveja värikuvina kirja. Kirjan kuvat ovat aivan ihastuttavia!

Keijutuolin perusperiaate on yksinkertainen. Lapsetkin voivat tehdä omat keijukaistuolit pienellä avustuksella.

Tekemiseen tarvitset mielikuvituksen ja leikkimielen lisäksi:

  • Shampanjapullon korkinpällinen
  • pihdit (katkaisupihdit, pyöreäkärkiset korupihdit helpottavat työskentelyä)
  • metallilankaa (paksumpaa tukirakenteisiin ja ohuempaa helmien pujotteluun)
  • helmiä ja muita koristeita mielesi mukaan

Keijutuolin tekeminen:

  1. Katkaise korkinsuojan alaosassa oleva ympyränmuotoinen metallilanka. Tästä metallilangasta tehdään tuolin selkänoja.
  2. Pujottele katkaistu metallilanka pois neljän metallijalan lenkeistä. Metallijaloista muodostuu tuolin jalat.
  3. Kiinnitä poistamasi metallilangan toinen pää metallijalkaan. Kiinnittäminen onnistuu parhaiten kiertämällä lanka jalan ympärille pihtien avulla.
  4. Jos haluat selkänojaan helmiä pujottele ne tässä vaiheessa ja kiinnitä sen jälkeen myös metallilangan toinen pää viereiseen jalkaan. Selkänojan korkeuden voit säätää tässä vaiheessa.
  5. Koristele tuoli haluamallasi tavalla. Voit käyttää myös muita koristeita kuin helmiä. Myös luonnonmateriaalit sopivat tarkoitukseen loistavasti. Kokeile rohkeasti!
  6. Jos haluat voit kääntää tuolin jalkoja haluamaasi muotoon, vaikka barokkimaiselle kippuralle.
  7. Jos istuinosana toimiva korkki ei pysy kiinni, kiinnitä se viemällä metallilankaa istuinosan alta ristikkäisten jalkojen väliin (lanka istuinasan alle X-mallisesti).

 

Tämä tuoli on yksi lemppareistani! (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)
Helmien pujottelua selkänojaan. Tässä tuolissa on tosi kiva väriyhdistelmä. (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)
Todella upea ja elegantti pari! (Tuolit ovat Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemiä)
Voi miten söpö! (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)
Ja tämäkin on niin hieno! (Tuoli on Tampereen Supermessujen DIY pajaan osallistuneen messuvieraan tekemä)

Puutarhurin Majalla on ollut tosi kiva kevät! Keijupuutarhojen lisäksi on ollut monenlaista puutarhajuttua. Eilen Majan puodin popup käväisi Tampereella Kalkun koulun kevätriehassa. Tapahtumassa oli vaikka mitä kivaa ohjelmaa ja liikkeellä kaiken ikäisiä ihanan iloisia ihmisiä. Ja söpöjä koiriakin oli rapsuteltavana Suomen Karva-Kaverit ry:stä.

Tänään laitoimme siirtolapuutarhamökkiä kesäkuntoon. Kesävesi saadaan majalle ensi viikolla. Piha tulee olemaan koko kesän myllerryksen vallassa. Ruukkuistutukset ja kesäkukat paikkaavat onneksi perennapenkkien sekasortoa. Puutarhassa on kevätkukkia ja pikkuisia hiirenkorvia. Tulppaaninnuppujakin alkaa näkyä siellä täällä. Vadelmapensaat on leikattu ja varaston purku aloitettu. Pian päästään pystyttämään uutta vajaa!

Mukavaa ja satumaista kevättä!

Hakiparvekkeita ja keijupuutarhoja – Terveisiä Supermessuilta!

Puutarhaharrastajat ovat päässeet messuilemaan jo ainakin Helsingissä, Turussa ja Seinäjoella. Nyt viikonloppuna olivat vuorossa Tampereen Supermessut. Supermessut kokoavat yhteen puutarhamessujen lisäksi kotimaanmatkailun, käsitöiden, keräilyn ja musiikkiaarteiden näytteilleasettajia.

Oma messupäiväni olikin vähän tavanomaista jännittävämpi, sillä lupauduin Tampereen Puutarhaseuran DIY Keijupuutarhapajan apuohjaajaksi. Ja voi että miten kivoja keijutuoleja, aitoja ja portteja näppärissä käsissä syntyikään! Puutarhaseura piti messuilla päivittäin maksuttomia DIY pajoja. Keijupuutarhan lisäksi messuvieraat pääsivät askartelemaan hammastahnakoristeltuja lyhtyjä ja koulimaan pikkuisia taimia. Kirjoittelen keijupuutarhapajasta vielä oman pienen postauksenkin.

Ihana keijutuoli shampanjapullon korkista. Aidat on tehty jäätelötikuista. Nämä kauniit keijupuutarhan somisteet valmistuivat Tampereen puutarhaseuran DIY pajaan osallistuneitten äidin ja tyttären yhteistyönä. <3

Messujen puutarhanäytteilleasettajien tarjonta oli aika tavanomainen ja tuttu edellisiltä vuosilta: grillejä, puutarhakalusteita, puutarhakoneita, pelargoneja, pioneja ja puutarhahanskoja. Paljon oli melko löyhästi puutarhaan- ja pihaan liittyviä juttujakin taas esillä. Toki näitäkin mukaan mahtuu, kunhan pääpaino pysyy puutarhassa.

Kokedamoja oli esillä useammallakin osastolla. Nämä yleiskoristelualueella olevat kokedamat taisivat olla Tamperelaisen kukkakauppa Opuntian tekemiä.
Pionien Koti on varmasti yksi odotetuimpia näytteilleasettajia puutarhamessuilla.
Mehikasveja ja pelargoneja.
Suomen niittysiemenellä oli monenlaisiin paikkoihin sopivia niittyseoksia myynnissä.

Harmi, että monella pienemmällä puutarha-alan yrittäjällä, oma puutarhaverkkopuotini mukaanlukien, ei ole resursseja lähteä mukaan näille suuremmille messuille. Tästä syystä olinkin tosi iloinen Tamperelaisen Omatarhurin Popup-kaupasta. Mielestäni oli mainio idea yhdistää useampi yrittäjä saman osaston alle. Messuvieras sai kerätä tuotteita osastolta ja maksaa ne yhdelle kassalle. Helppoa ja mukavaa sekä asiakkaalle, että näytteilleasettajille!

Erityisen ilahduttavaa oli nähdä omatarhurin Popupissa mukana kaksi NY yritystä. NY- Vuosi yrittäjänä ohjelmassa opiskelijat voivat perustaa ihan oikean toimivan yrityksen. Popupissa olivat mukana Sammalsoppi NY kokedamoja tekemässä sekä Luonnotar kosmetiikka NY esittelemässä käsintehtyä kehäkukkavoidetta.

HAKI-telineparvekkeet olivat näyttävän näköinen rakennelma. Tämän telineen toisellakin puolella oli parvekkeita.
Yläkerran parvekkeella taitaa olla juhlat tulossa.
Terassipihalla kasvatetaan pikkuisia puitakin.

messujen yleiskoristelut olivat tänä vuonna varsin onnistuneet. Keltainen kuubalaishenkinen puutarhahuone ihastutti pirtein värein ja hauskoin ideoin. Messuille oli myös rakennettu HAKI-telineiden tasoille parvekkeita. Jokaisella parvekkeella oli oma teemansa ja lattiatasossa oli tietenkin terassipihat. Rakennelma oli tosi näyttävä ja mielenkiintoinen, mutta ylemmät parvekkeet olivat vähän huonosti nähtävissä.

Kaunis yksityiskohta yleiskoristeluista.
Ihana tapetti ja turkoosi hylly yleiskoristelualueen puutarhahuoneessa.
Nuo myyrähanskat näyttävät aika pelottavilta suloisten keijujen ja ihanan värisen kehäkukkavoiteen rinnalla. 🙂

Ostin messuilta ainoastaan Luonnotar kehäkukkavoiteen ja käsityömessuosastolta Gepetton suloiset vanerikeijut. Gepetto on muuten Suomalainen yritys ja tekee tuotteet tässä ihan Tampereen kupeessa Kangasalla.

Herra Puutarhurin Maja löysi netistä kuvan tuollaisista myyrähanskoista jo jokin aika sitten. Messuilla ihmettelimme niitä Hanska Heikin osastolla. Palattuani kierrokselta Puutarhaseuran osastolle kuulin, että hanskakauppias oli tuonut muutaman parin myyräkäsineitä seuran jäsenille testattavaksi. Sain yhden parin hanskoja kokeiluun. Hauska nähdä ovatko nämä käytössä kuinka kätevät.

Maltoin mieleni enkä ostanut vielä lainkaan kukkia. Sisällä ei ole niille paikkaa ja pihalla eivät vielä pärjää. Voisikohan kesäkuulle saada taimi- ja kukkamessut?

Mukavaa viikkoa!

 

Potageri – Puutarhasuunnitelma

Tein viime syksynä Ahlmanin pihasuunnittelukurssilla suunnitelman siirtolapuutarhapalstalleni. Kirjoitin muutaman postauksen viime vuoden puolella puutarhasuunnitelmastani (Millainen on cottage gardenPuutarhan tilat alkavat hahmottua, Varjopuutarha ja sivupiha sekä Oleskelualueet ja vaja) Äskettäin muistin, että yksi osa suunnitelmasta on vielä kokonaan esittelemättä! Palstan perälle on nimittäin tulossa kaunis keittiöpuutarha, potageri.

Villiintynyt tatar.
Huh! Toivottavasti tästä näkymästä päästään ensi kesänä eroon.

Vanha huonokuntoinen puutarhavaja ja villiintynyt tatar sekä muu ryteikkö saavat tehdä tilaa kukkivalle hyötypuutarhalle. Potagerin pohjan aion tehdä peittämällä tasoitetun pohjamaan mustalla muovilla jonka päälle laitan pikkukiviä, hiekkaa tai kivituhkaa. Toivon, että tämä riittää estämään tatarin kasvun.

Puutarhasuunnitelma siirtolapuutarhapalstalle.
Keittiöpuutarha sijoittuu aivan palstan perälle. Potageriin on varattu paikka kasvihuoneelle.

Potagerin kasvit tulevat pääosin viljelylavoihin ja ruukkuihin. Haaveilen punatiilistä muuratusta kasvilavasta, jossa olisi vanhoista ikkunoista tehty kansi. Potagerin aidaksi aion kasvattaa iisoppiaidan. Puutarhasuunnittelukurssin vetäjä kertoi meille iisopista. Se muodostaa kauniita tuuheita pensasmaisia kasvustoja ja on kiva vaihtoehto meillä huonosti talvehtivalle laventelille. Iisoppi on syötävä ja sen kukat tuoksuvat voimakkaasti. Iisoppi sopii loistavasti cottage gardenin ja potagerin maailmaan. Iisoppiaidan rajaaman sisäänkäynnin molemmin puolin tulee köynnösobeliskit. Kärhöt sopisivat tähän paikkaan todella kauniisti.

Potager suunnitelma.
Iisoppiaidan rajaama potageri alue päällystetään pienillä kivillä tai kivituhkalla. Vasemmassa reunassa on tila komposteille. Potagerin kasvit tulevat ruukkuihin ja viljelylavoihin. Oikeaan reunaan tulee turveharkoin rajatulle alueelle mongolian vaahtera, pensasmustikoita ja atsalea.

Potageriin on varattu paikka myös kasvihuoneelle. Siirtolapuutarhapalstalleni saa rakentaa vain kaksi rakennelmaa mökin lisäksi. Koska palstalleni tulee varasto on paikka enää yhdelle rakennelmalle. Haluasin puutarhaani pihakeittiön, pergolan ja kasvihuoneen, mutta voin valita näistä vain yhden. Kasvihuone sopisi täydellisesti potageriini, mutta niin sopisi myös katettu kesäkeittiökin oleskelualueen yhteyteen. Luulen, että mietin valintaani vielä tulevan vuoden. Ensi kesänä en kuitenkaan vielä ehdi niitä toteuttaa.

Potageriin nurkassa on paikka komposteille. Yhteen kompostiin aion istuttaa tuttuun tapaan kesäkurpitsan. Potagerin vastakkaisessa nurkassa on paikka puulle. Tällä hetkellä suunnitelmani on istuttaa siihen mongolianvaahtera. Puun juurelle suunnittelin atsaleaa ja kahta pensasmustikkaa sekä muita happamen maan kasveja. Puu ja pensaat tulisivat muuta maan pintaa hieman korkeammalle turveharkkojen rajaamalle alueelle. Potagerin pitkälle sivulle, palstaa rajaamaan laitan luultavasti vadelma-aitaa.

Keittiöpuutarhaan tulee kasveja myös ruukkuihin. Tarkoituksena on yhdistää syötäviä kasveja ja koristekasveja. Monet kauniit kasvit ovat myös syötäviä. Esimerkiksi pelargonistakin on olemassa syötäviä lajikkeita!
Kompostiin tulee tietenkin kesäkurpitsa.

En millään malttaisi odottaa, että pääsemme purkamaan vajaa ja aloittamaan palstan uudistustöitä. Ensi kesänä ei kaikki tule valmiiksi, se on selvää. Mutta uskon, että syksyllä ollaan iso askelel lähempänä unelmieni cottage garden puutarhaa!

Pellavasydän ja Käpykranssi kirja

Pellavasydän ja käpykranssi kirja

 Voitin Pihakuiskaajan matkassa blogin arvonnasta Tiina Rinteen kirjoittaman Pellavasydän ja Käpykranssi kirjan. Kirjassa on ohjeita luonnonmateriaaleista tehtyihin koristeisiin. Askarteluissa on käytetty esimerkiksi sammalta, oksia, kukkia, käpyjä ja kierrätysmetallia. Selailin sen läpi ja kirja vaikuttaa vallan ihanalta! Anneli oli laittanut kirjan mukaan vielä kauniin vaaleanpunasävyisen postikortinkin. Kiitos Anneli!

Pellavasydän ja käpykranssi kirjan takakansi

Pihakuiskaajan matkassa blogissa on muuten kirjasta hyvä esittelykin. Jouluksi en luultavasti ehdi kirjan ideoista mitään toteuttaa, mutta kevätkoristeista silmiini pisti koivunoksista tehty kranssi ja sen erilaiset variaatiot sekä hauska hernekranssi. Uskoisin, että tämän kirjan pariin tulee palattua vielä useampaankin kertaan.

Linnuille havukranssi.
Kranssiin on kiinnitetty itse tehdyt talikakut linnuille.
Risukranssi
Tämä yksinkertainen koivunoksista tehty kranssi oli mielestäni tosi kiva.
Hernekranssi.
Ja tämäkin on hauska idea. Kranssi herneistä.

Tykkäsin erityisesti siitä, että kirjaan kerätty ohjeita kaikkien vuodenaikojen materiaaleista. Nämä kukkaseppeleet ja juhannuskranssikin näyttävät tosi kivoilta. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi tehnyt kukkaseppeleen.

Kukkaseppeleitä.
Monenlaisia kukkaseppeleitä.
Ihana juhannuskranssi. Eihän juhannukseen ole enää kuin 7 kuukautta. 😉

Mukavaa viikkoa kaikille!

Millainen on cottage garden?

Olen ollut siirtolapuutarhuri nyt kaksi kesää. Ensimmäisen kesän yritin parhaani mukaan välttää tekemästä mitään isoja muutoksia ja katsella rauhassa mitä palstallani kasvaa. Onnistuinkin tässä ihan hyvin. Tänä kesänä kun oli aika kääriä hihat ja ryhtyä tosissaan hommiin hoksasin, että jonkinlainen yleissuunnitelma olisi erittäin hyvä olla olemassa.

Ilmoittauduin kesällä Ahlmanin opiston järjestämälle pihasuunnittelukurssille. Harmikseni olen tähän mennessä ehtinyt osallistua vain kurssin ensimmäiselle kerralle. Kurssipäivä oli tosi lupaava ja ajattelin, että marraskuussa olisin jo aika pitkällä suunnitelmani kanssa. Jatko ei mennytkään niin lupaavasti, sillä olen joutunut jättämään kaksi viimeisintä  kertaa väliin päällekkäisten menojen vuoksi. Kurssin opettaja on lähettänyt sähköpostilla hyvät materiaalit kurssipäivistä, joten ihan täysin en ole jäänyt paitsi menetetyistä kurssipäivistä. Onneksi sain tässä välissä myös uudelle vajalle rakennusluvan, joten kiinteiden rakennelmien paikat on sentään lyöty lukkoon.

Ensi viikonloppuna on kaksi perättäistä kurssipäivää ja niihin sentään pääsen osallistumaan! Puutarhasuunnitelmani on tällä hetkellä, öh.. sanoisinko vaiheessa. Ja tässä kohtaa päästäänkin postaukseni syvimpään ytimeen. Nimittäin ajattelin kysyä, josko te voisitte hieman auttaa minua suunnitelman teossa? Mietin ensin, että kehtaanko pyytää apua. Mutta juuri tätähän puutarhablogimaailma on parhaimmillaan, ideoiden ja tiedon jakamista, mukavaa jutustelua, yhdessä ihastelua ja ihmettelyä ystävällisessä hengessä.

Niinkuin otsikkokin jo lupasi, homman nimi on cottage garden. Haaveissani Puutarhurin Majaa ympäröi englantilaistyylinen hallitun villi cottage garden puutarha. Enää puuttuu vain suunnitelma ja toteutus. Olisin todella kiitollinen jos kertoisit mitä sinulle tulee mieleen cottage garden -tyylistä? Olisi mukava kuulla varsinkin mitkä Suomessa viihtyvistä kasveista sinun mielestäsi sopivat cottage gardeniin. Entä mitkä kasviyhdistelmät, värit tai materiaalit? Kommentteihin voit muuten jättää kuviakin!

Jätän tarkoituksella kertomatta puutarhaani koskevat rajoitukset, joita esimerkiksi sijainti siirtolapuutarhassa asettaa, jotta keskustelu saa rönsytä täysin vapaasti! Odotan enemmän kuin innoissani kommenttejanne. 😀

7 ihanaa Instagram tiliä

Parhaat puutarha instagram-tilit.

Höpsähdin ihan täysillä Instagramiin tänä syksynä. Täytyy tunnustaa, että vielä kesällä en edes oikeastaan tiennyt mikä se on. Nyt tuntuu tosi hölmöltä, että aiemmin kuvittelin Instagramissa olevan lähinnä nuorten naisten selfieitä ja laukkukuvia. Tämä täysin vääräksi osoittautunut kuvitelmani on kai peräisin iltalehtien poiminnoista julkkisten Instagram-tileistä.

Avattuani oman Instagram-tilin (puutarhurinmaja) ja alettuani seurata muutamaa puutarha-aiheista tiliä löysin niiden seuraajista ja seurattavista aina vain lisää kiinnostavia tilejä. Tuotapikaa puhelimeni ruutu täyttyi ihanista puutarhakuvista! Mielestäni Instagramissa on sopivan matala julkaisukynnys ja kuvien postaaminen on ainakin minulle luontaisempaa kuin esimerkiksi Facebook-päivitysten tekeminen.

Ehkä teissä lukijoissani on mukana puutarhaharrastajia, jotka eivät ole vielä löytäneet Instagramia. Tilin perustaminen ja kuvien lähettäminen on helppoa. Kuvia voi katsella pöytäkoneellakin, mutta niitä voi lähettää vain mobiilisovelluksen kautta. EDIT Minna kertoi kommenteissa, että kuvia voi myös ladata pöytäkoneelta Gramblr sovelluksella. Kiitos Minna vinkistä! Kuvien käsittelyyn on olemassa omia sovelluksia (itse käytän snapseediä), mutta Instagramin omilla kuvankäsittelytyökaluillakin pärjää hienosti.

Kokosin tähän teille inspiraatioksi muutaman Instagram tilin, joista itse pidän erityisesti. Toivottavasti tekin nautitte näiden tilien kuvavirrasta!

gertrudsrum

Ruotsalaisella gertrudsrumilla on yli 7000 Instagram-seuraajaa. Tilin jokainen kuva on kaunis ja kuvien kokonaisuudesta syntyy ihana vintage-henkinen tunnelma. Kirpputorilöytöjä, kauniita asetelmia ja ihania kukkia. Juuri tällaista tyyliä haluan myös omalle majalleni.

santtu59

Valtavan kauniita kuvia ja upeita kekseliäitä vuodenajan mukaisia asetelmia. Santtu59 tili on yksinkertaisesti ihana! Tilin maisemakuvia katsellessa tekee mieli itsekkin matkustaa Imatralle katsomaan onko siellä todella noin kaunista.

lieppulee

Näitä kuvia katsellessa tulee aina niin iloiseksi. Lieppuleen tilillä on ihanan kotoinen ja värikäs tunnelma. Kuvissa seikkailevat somat maatuskat, polka dot-kuosi ja ihanat räsymatot. Lieppuleen räsymattolaituri on varmaan kaunein laituri, jonka olen nähnyt.

pihailopuutarhuri

Oletko koskaan miettinyt millaista puutarhurin työ oikeasti on? Pihailopuutarhurin tilillä pääset kurkistamaan iloisen puutarhurin työpäiviin. Tili on hyvä esimerkki siitä miten yritystilikin voi olla mielenkiintoinen.

karolinalansmansgarden

Karolinalansmansgarden on ruotsalaisen puutarhasuunnittelijan instagramtili. Kuvissa on valloittavan ihanaa englantilaisen cottage gardenin -tunnelmaa. Moni muukin on ihastunut tyyliin, sillä tilillä on hulppeat 23500 seuraajaa! Kuvista saa hyviä vinkkejä erilaisten kasvien yhdistämiseen ja vaikkapa ruukkupuutarhan tekoon.

kettuemo

Kettuemon kuvissa on iloista maalaistunnelmaa ja kauniisti sisustettu vanha talo. Talon tapetitkin ovat aivan ihania! Kuvissa vilahtelevat myös lampaat ja ehkä maailman suloisin oranssiraitainen kissa. Täällä minäkin viihtyisin.

tallimiehenpuoti

Tampereella tallipihalla sijaitseva Tallimiehenpuoti on ehkä söpöin puoti ikinä! Vanhan roosan värinen pikkumökki kätkee sisälleen ihania käsitöitä. Tallipihan miljööseen ja muihinkin pikkuputiikkeihin kannattaa tutustua myös paikanpäällä.

Joko sinä käytät Instagramia ja onko sinulla jotain tilisuosikkeja, jotka haluaisit jakaa meidän kanssamme?