Talvilomaamme Puerto de la Cruzissa sisältyi myös kaksi mielenkiintoista puutarhakohdetta. Toinen näistä oli historiallinen englantilainen puutarha Jardin de Orquideas de Sitio Litre. Huvila ja puutarha ovat yksityisessä omistuksessa. On hienoa, että omistajat ovat halunneet avata puutarhan myös yleisölle. Sisäänpääsy puutarhaan maksoi muutaman euron.
Sisäänkäynniltä mukaamme saadusta esitteestä saimme lukea puutarhan historiasta yllättäen ihan suomen kielellä. Esitteessä kerrottiin, että 1730 rakennettu huvila ja puutarha olivat alunperin luostarin käytössä. Kauppias Arhcibald Little osti huvilan vuonna 1774 ja suunnitteli puutarhan, joka on säilynyt lähes alkuperäisenä 240 vuoden ajan.
Puutarhan juhlissa ja perheen vieraina ovat viettäneet aikaansa monet kuuluisuudetkin. Agatha Christie vietti tyttärensä kanssa lomaa Puerto de la Cruzissa erottuaan miehestään vuonna 1927. Hänen sanotaan ispiroituneen saaren puutarhoista niin paljon, että hän sijoitti The Mysterious Mr Quin romaaninsa tapahtumat Puerto de la Cruziin.
Puutarha oli jaoteltu kivoihin huonemaisiin tiloihin. Karppilampi, orkideakäytävä, lintuhäkit, erilaiset katokset ja suojaiset levähdyspaikat rytmittivät puutarhaa. Ennakko-odotukseni tästä puutarhasta olivat liian korkealla. Puutarhaa kutsutaan orkideapuutarhaksi ja kuvittelin näkeväni siellä valtavasti orkideoja. Niitä oli kuitenkin melko vähän ja esillelaitto ei ollut kovin kaunis. Orkideojen muoviset istutuspurkit pilkistelivät sieltä täältä ja kokonaisuus ei ollut kovin aidon näköinen.
Puutarhasta huokui kaiken kaikkiaan pieni hoitamattomuus. En nähnyt tässä puutarhassa lainkaan puutarhureita, kun taas esimerkiksi Loro Parquen puutarhaa ja kasvitieteellistää puutarhaa hoiti useampi puutarhuri. Voi olla, että tämä oli vain talvikauden ongelma. Kokonaisuus oli kuitenkin varsin mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen. Kesäaikaan puutarha on luultavasti todella kaunis. Olisin niin halunnut pitää tästä puutarhasta enemmän ja uskon, että olisin ollut varsin viehättynyt puutarhasta ilman enakko-odotuksiani. Pelkästään orkideojen takia puutarhaan ei välttämättä kannata lähteä, mutta muutoin kohde on vierailemisen arvoinen.