Katsokaas mitä posti toi! Majan avaimia koristaa nyt ihan uusi itse suunniteltu ja Huttaroon toteuttama avaimenperä. Huttaroo on kahden naisen yritys, joka valmistaa tunteisiin vetoavista hetkistä mukana kannettavia esineitä, kuten koruja ja avaimenperiä. Mietitäänpä hetki. Kuvastaako oma Huttaroo koruni tunteisiin vetoavaa hetkeä? Voi, kyllä! Se hetki, kun vierailin ensimmäisen kerran siirtolapuutarhassa ja astuin ensimmäisen kerran puutarhurin majan sisäpihalle. Tai se jännitystä ja suurta odotusta täynnä oleva hetki, kun klikkasimme “lähetä” painiketta netissä perustaessamme Puutarhurin Maja yrityksen.
Sauli Niinistöllä on myös oma Huttaroo korunsa. Ja ihanaisella Mira Luodilla oli Huttaroo koru Provinssirockin esiintymisessään! Tottakai Puutarhurin Majan täytyi hankkia omansa. Tilaaminen Huttaroon nettisvuilta on helppoa. Tilausta tehdessä Huttaroolle ladataan tiedosto vaikkapa piirustuksesta otetusta valokuvasta tai kuvankäsittelyohjelmalla tehdystä kuvasta. Huttaroon naiset muokkaavat kuvan ja tekevät siitä korun. Korun voi teettää esimerkiksi lapsen piirustukseta. Tai ihan mistä vaan, ainoastaan mielikuvitus on rajana.
Huttaroo on Etelä-Pohjanmaan murretta ja tarkoittaa askartelua, näpertelyä ja puuhastelua, jota leimaa paneutuminen valmistuvaan tuotokseen tarkkuudella ja suurella sydämellä. Puutarhanhoitohan kuulostaa ihan huttaroinnilta! Hauska nimi yrityksellä. Ja mitä muuta voisi odottaakkaan, kun itse yrittäjätkin ovat hauskoja. Minulla on ilo tuntea molemmat Huttaroon äidit, Kati ja Anna. Huttaroo-Kati on kälyni ja olen ihan mahdottoman ylpeä hänestä! Katilla on muuten kaksi ihanaa kierrätyshenkistä puutarhaa. Ehkä tekin pääsette blogini kautta joskus tutustumaan niihin.
Majan avaimiin ja Huttaroohon liittyy myös tarina viime kesältä. Maja maalattiin alkukesällä kahden naisen voimin. Sain maalausprojektiin kaverikseni Huttaroo-Katin. Ja voin kertoa, että siltä naiselta hommat sujuu! Valmista siis syntyi ja yöhämärässä otimme vielä viimeiset kuvat lopputuloksesta ennen kotiinlähtöä. Mökin ovi laitettiin kiinni, jotta kuvat näyttäisivät paremmilta. Juuri maalattu mökki näyttää hyvältä ja maalarit ovat varsin tyytyväisiä aikaansaannokseensa. Kaikki on hienosti. Kunnes. Ovi lukossa. Avaimet sisällä ja kaksi väsynyttä ja maalintahraista työmiestä oven ulkopuolella.
Ei hätää. Vara-avain löytyy kotoa. Paitsi että kotiavainkin on mökissä. Ja mökin ovi edelleen lukossa. Ei. Voi. Olla. Totta. Olin juuri muutamaa minuuttia aiemmin mainostanut pitäväni mökin avaimia aina klipsulla kiinni farkkujen vyölenkissä. Työfarkut olivat kuitenkin vaihtuneet toisiin housuihin ja avaimet olivat jo laukussa. Ja laukku lukkojen takana. Voi rähmä! Onneksi puhelin ei ollut sisällä ja saimme soitettua huoltoyhtiölle linja-autopysäkiltä. Kerrostalon alaovella parhaisiinsa pukeutuneet ja kauniisti meikatut viikonlopun juhlijat päästivät nuhjuiset maalarit sisälle. Tovi odottelua tuulikaapissa ja huoltoyhtiön työntekijä tuli avaamaan meille asunnon oven. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Päivästä jäi muistoksi hauska tarina ja komea maalipinta mökkiin.
Huttaroo seuraavaan kertaan!