Kolme kuukautta puutarhablogin kirjoitusta takana – Kirja arvonta! (Arvonta on päättynyt)

Hortensian kukinto

Aloittaessani Puutarhurin Maja puutarhablogin kolme kuukautta sitten jännitin sitä, että tuleeko kukaan lukemaan blogiani. Samaan aikaan jännitin ehkä vielä enemmän sitä, että joku tuleekin lukemaan blogiani! No, joku tuli lukemaan blogiani ja sitten toinen ja kohta teitä lukijoita olikin jo kokonainen joukko. Välillä omat kuvat ovat tuntuneet suttuisilta ja teksti vähintäänkin kököltä muihin blogeihin verrattuna. Matkan varrella olen kuitenkin oppinut, että itseään ja omaa blogia ei kannata verrata liikaa muihin. Jokainen blogi ja jokainen puutarha on omanlaisensa. Ja mielestäni juuri siksi puutarhat ja puutarhablogit ovatkin niin viehättäviä!

Puutarhurin Maja -blogissa pääset tutustumaan siirtolapuutarhan salaisuuksiin. Blogissa on vielä ollut kovin vähän kuvia mökin sisältä. Näitä odottaville voin luvata: sisäkuvia, tuunauksia ja remppaa on kyllä tulossa! Keväällä käynnistyy kiva vajaprojekti. Kirjoituksia siirtolapuutarhamökin hankkimisesta, säännöistä ja kustannuksista on myös luvassa.

Paras puutarhablogi TOP20 lista.

Eilen huomasin, että blogini oli komiasti noussut blogit.fi blogilistan puutarhablogien TOP-20 listan peränpitäjäksi. Aivan huikeaa! Mahtava aloitus alkaneelle viikolle. Tämän täytyy olla minun 15 minuuttia julkisuudessa hetkeni. Kiitos kuuluu teille kaikille ihanat lukijat!

Olen saanut blogit.fi -sivuston kautta mukavasti lukijoita blogiini. Tykkään käydä sivuilla katsomassa muiden uusimmat blogikirjoitukset ja listalle lisätyt uudet puutarhablogit.

Muistathan lisätä oman puutarhablogisi myös Puutarhurin Majan puutarhablogihakemistoon. Hakemistoon ovat tervetulleita myös blogit, joissa on puutarhajuttujen lisäksi muutakin sisältöä. Eli blogin ei tarvitse olla pelkkä puutarhablogi. Sivustomme ulkoasu on uudistumassa seuraavien viikkojen aikana ja sivustolle on suunnitteilla kaikenlaista kivaa. Ota yhteyttä, jos haluat tehdä jotain sisältöä sivustolle.

Suomalaisia unelmapuutarhoja kirja

Juhlistaakseni tätä ikimuistoista hetkeä arvon teille yhden lempipuutarhakirjoistani, Johanna Vireahon ja Sari Tammikarin kirjoittaman Suomalaisia Unelmapuutarhoja. En tietenkään luovu omasta kappaleestani, vaan tilasin tämän kirjan jo aiemmin kesällä antikvaari.fi nettiantikvariaatista, samalla kun tilasin itselleni Stiina Kiiverin Mökki ja Pelakuu kirjan. Kirja on siis käyetty, mutta täysin uudenveroinen. Tarkoituksenani oli arpoa kirja myöhemmin syksyllä, mutta koska nyt on niin hieno syy arpoa laitetaan kirja samantien arvontaan.

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

  1. Kirjoita tämän postauksen alle vapaamuotoinen kommentti.
  2. Osallistumisaikaa on tämän viikon sunnuntaihin 10.9.2017 klo 23:59 asti.
  3. Jos voittajaa ei saada kiinni viikon sisällä arvonnasta, kirja arvotaan uudelleen.
  4. Puutarhurin Majan Facebook -sivusta saa tykätä, Instagramia seurata, liittyä lukijaksi blogit.fi:ssä tai Bloggerissa! Nämä ovat vapaaehtoisia ja eivät ole edellytys arvontaan osallistumiselle.
  5. Palkinto postitetaan vain EU-alueelle.

Onnea arvontaan!

91 vastausta artikkeliin “Kolme kuukautta puutarhablogin kirjoitusta takana – Kirja arvonta! (Arvonta on päättynyt)”

  1. Onnittelut! Hieno alku sinulla. Asumme maalla. Minua kiehtoo suunnattatomasti siirtolapuutarhaelämä. Niin erillaista ja yhteisöllistä. Valoisia, idyllisiä kuvia sinulla. ( instassa ja blogit.fi kautta seuraan)

  2. Onnittelut hienosta saavutuksesta! Mukana ihanan kirjan arvonnassa 🙂

  3. Hyvin on lähtenyt blogisi että tuo hakemisto liikkeelle ja niille Onnea!

    Mukana arvonnassa, seurailenkin jo noilla kanavilla.

  4. Tämä sivusto on ollut aivan huippulöytö, seuraan jatkossakin ♥

    1. Kiitos Anneli! Ja mukava, että myös sinun blogisi on Puutarhurin Majan hakemistossa mukana. Matkajuttusi ovat kivoja ja mielenkiinnolla odotan myös uusia kirjapostauksiasi.

  5. Onnea onnea <3 Tämä on kyllä kiva blogi, joten ei ihme, että on nopeasti noussut listalle <3 Arvonnassa mukana. Hyvän oloinen kirja <3

    1. Kiitos Maatiaiskananen! Ja hienoa, että myös sinun kiva blogisi löytyy Puutarhurin majan blogihakemistosta. Ihanan ahkerasti jaksat päivittää blogiasi. On kiva kun tietää, että blogissasi on aina tuoretta mukavaa luettavaa!

  6. Itsekin olen miettinyt puutarhablogin aloittamista – ihan vaan opetellakseni uusia taitoja ja tietenkin tallentaakseni tunnelmia ja kuvia puutarhastani. Sadonkorjuukiireet vaan päällä, taitaa jäädä loppusyksyn ja talveen opettelu.

     

  7. Pääsinkin heti mainion blogisi seuraajaksi ja lukijaksi, kun satut olemaan siirtolapuutarhahengenheimolainen ja vieläpä puutarhamaakuntakin on sama. Tuo esittelmäsi kirja on mainio haaveiluluettava talvi-illoiksi. Eli osallistun arvontaan. Ja osoitteet olivatkin jo tiedossa. Aurinkoisten päivien jatkoa!

    1. Kiitos Rouva.Myttynen! Sinä oletkin tainnut olla mukana melkein alusta asti. Blogistasi on ollut tosi kiva lukea siirtolapuutarhamuistelmiasi ja katsella vanhoja puutarhakuvia. Aurinkoisia päiviä myös sinulle!

  8. Wau, onnea! Blogisi on ihana!
    Osallistun myös arvontaan! Hyvää syksyä!

  9. Tuo kirja on ihana, olen joskus lainannut sen kirjastosta mutta omana minulla ei sitä ole. Arvonnassa siis mukana
    Ompas mukavaa, että blogisi on saanut heti alkuunsa paljon lukijoita. Ihan parhautta tässä bloggailussa onkin blogikamut ja syntyvät keskustelut ja tapaamiset! Toivottavasti nähtäisiin mekin joskus

    1. Voi, juuri näin Mama’s garden, moneen mukavaan puutarhaihmiseen olen jo nyt tutustunut virtuaalisesti! Ja olisipas hauskaa nähdä joskus ihan livenäkin. Mukava kun sinunkin kiva blogi on blogihakemistossamme. Sitä blogisi hienon betonimaton tekoa täytyy kyllä kokeilla. 🙂

  10. Olen erittäin ilahtunut blogisi suosiosta! Toivottavasti sen erittäin pienimuotoinen nosto Siirtolapuutarhaliiton sivulla on tuonut edes muutaman lukijan. 🙂
    Minua ei tarvitse lisätä arvontalistalle, halusin vain kertoa mielipiteeni. Kirja löytyy jo kotihyllystä…

    1. Kiitos Tina! Varmasti oli apua, Siirtolapuutarhaliiton sivuilta tulee kävijöitä blogiini joka päivä! Ja uskon, että moni vakilukija on löytänyt blogini sitä kautta. Ja olen myös itse löytänyt listalta kivoja blogeja. 🙂 Harmittavan moni kiva blogi ei vain näytä enää päivittyvän.

  11. Voi mahoton, en ole ikinä lukenut yhtään blogia. Vieläkö siihenkin joutuu opettelemaan . Tämä puutarha-some on kovin koukuttavaa. Vielä puoli vuotta sitten en tiennyt tämmöisiä juttuja olevankaan. Ja mukana arvonnassa, tottakai.

    1. No mutta tervetuloa lukijaksi Anne! Kohta sinulla onkin jo oma puutarhablogi. 🙂 Samaa mieltä tuosta koukuttavuudesta. Liityin ihan vähän aikaa sitten Instagramiin ja se on tosi koukuttava! Ihania puutarhakuvia suorastaan tulvii omaan puhelimeen.

    1. Kiitos Varpuslintu! Kirjoitit tosi kivasti Puutarhurin Majasta taannoin blogissasi. Sitäkin kautta on tullut lukijoita mukaan. Ja saimme sinulta hienoja ajatuksia blogihakemistoon, esimerkiksi näkyvillä olevat avainsanat on aivan loisto idea! 🙂

  12. Onnittelut! Hyvä aloitus sinulla 🙂

    Mukana arvonnassa.

     

  13. Odotan mielenkiinnolla kuvia mökin sisältä ja muita tuunauksia.

  14. Yritän opetella kuvaamaan sisälläkin. Tähän mennessä kaikki ottamani mökin sisäkuvat ovat olleet aivan liian pimeitä. Mulla on yksi pieni tuunausprojekti tehtynä, pitäisi vain ehtiä katsoa kuvat ja kirjoittaa juttu. Toinen tuunaus on tulossa kirppikseltä ostamistani auton lumiketjuista. 😀 Onnea arvontaan Ansu!

  15. Laitoinkin jos kommenttia aiemminkin, mutta laitampa uudelleen 😉   Laitoin blogiini haasteen Sinulle <3 yritin katsoa, ettet ole siihen jo osallistunut 😉

    1. Kyllä tänne kommentteja mahtuu. Apua miten jännittävää! Tämä on ihan ensimmäinen kerta, kun saan blogihaasteen. 🙂 Otan haasteen vastaan.

      Kiitos muuten hienosta ideasta tehdä blogihakemistolle kuvake, jonka voi laittaa halutessaan omaan blogiin! Herra Puutarhurin Maja teki kivan kuvakkeen ja siitä neljä eri väriversiota. Ne tulevat hakemistosivulle ladattaviksi samalla kun sivuston ulkoasu tässä syyskuun aikana uudistuu.

      1. Käynkin sitten ottamassa teidän tekemän kuvakkeen, kun se sivustolle tulee <3  Tuo hakemistosivu on loistava idea <3

    1. Kiitos Tiiu! Ja mukava, että sinäkin olet lisännyt ihanan hyväntuulisen blogisi hakemistoomme. Hakemiston ulkoasu päivittyy syyskuun aikana ja samalla myös blogin hakemistoon lisääminen yksinkertaistuu. Toivottavasti saamme sen myötä lisää blogeja hakemistoon. Hyvää loppuviikkoa myös sinulle!

  16. Tuo hakemisto on kyllä hyvä idea. Täytyy omanikin sinne jossain välissä lisätä. Osallistun mielelläni myös arvontaan. Uusia puutarhakirjoja mahtuu hyllyyn aina lisää 😀

    1. Kiitos Reetta! Totta, puutarhakirjoja ei luultavasti voi olla koskaan liikaa. Ainakaan minulla ei ole vielä tullut raja vastaan. Jos hyllyyn ei mahdu uutta kirjaa on hylly liian pieni. 🙂

  17. Onnea sinulle Blogisi sijoituksesta. On ollut mielenkiintoista käydä lukemassa juttujasi ja kuvat ovat kyllä mielestäni myös hyviä. Onnea jatkossakin! Mukana arvonnassa

    Inkeri puutarhurintytar.blogi.net

  18. Onnea blogille 🙂 Siitä se lähtee. Hieno saavutus näin lyhyessä ajassa 🙂

  19. Paljon onnea blogillesi! Hieno saavutus 🙂 Mukana arvonnassa 🙂

  20. Kävin kesällä ekaa kertaa avoimissa puutarhoissa Nekalan siirtolapuutarhassa ja ihastuin täysin! Melkein jo tein kauppoja omasta palstasta mutta kun asuu maalla niin ei ole järkeä. Paljon kivoja juttuja blogissasi, jatkan ehdottomasti lukemista ja tietty mukana arvonnassa.

    1. Tervetuloa lukijaksi Riina! Minulla kävi ihan samoin! Ihastuin vuonna 2015 avoimissa puutarhoissa Nekalan siirtolapuutarhaan ja mökki oli hankittava jo samana syksynä. Kirjoittelin tästä blogiinikin Palanen paratiisia postauksessa.

      Onneksi siirtolapuutarhoista voi nauttia vaikka ei omaa mökkiä hankkisikkaan. Alueillahan saa kuljeskella ihastelemassa muulloinkin kuin avoimien puutarhojen päivinä. Kenenkään pihaan ei toki saa mennä ilman lupaa. 🙂

  21. Paljon onnea! Tämä kirja olisi täydellinen lahja äidille. 🙂

  22. Mukana arvonnassa. Syksyllä on paras aika puutarhakirjoille, ikään kuin kesä jatkuisi pidempään kun ideoi ja suunnittelee jo tulevaa  kasvukautta. Tai ihan vain ihailee muiden osaamista ja taitoa, itse kun en ole ihan mahdottoman suuri viherpeukalo.. tosin yritystä on sitäkin enemmän. Ja karttuuhan ne taidot kun rohkeasti kokeilee.

    1. Aivan. Eihän sitä voi oppia, jos ei edes yritä. Ja puutarhanhoitoa voi onneksi jokainen toteuttaa ihan omalla tavallaan. Syksyllä ja talvella ehtii puutarhakirjoijin ja lehtiin paneutua paremmin kuin kesällä. Onnea arvontaan, vintagentti!

  23. Mukana. Jospa tästä kirjasta saisi vinkkejä ensin kesään ja innostuisi laittelemaan taas kukkapenkkejä.

  24. Onnea isosti! Jo muutama aukeama kertoo, että onpa kauniita kuvia tuossa kirjassa.

  25. Minäkin löysin vihdoin blogiisi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuo mainitsemasi tuunaukset pitää sisällään 🙂 Terveisin ikuinen tuunaaja. Mukana ihanassa arvonnassa.

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuvan suurin sallittu koko: 1 Mt. Sallitut liitetyypit: kuvatiedosto. Drop files here