Mitä kuuluu kesäkukille?

Edellisessä postauksessa kerroin parvekkeemme kasvihuonekurkkujen kuulumisia. Tehdäänpäs pikainen katsaus myös siirtolapuutarhamökin kesäkukkien kuulumisista. Suunnittelin tekeväni kukkaistutuksista runsaita ja monilajisia keväisen Prahan matkamme kukkaistutusten innoittamana. Lopputulos ei ollut ihan sitä mitä ajattelin, mutta täytyy myöntää että näin loppukesästä pelargonilaatikot näyttävät upeilta.

Siirtolapuutarhamökin kesäkukat
Pelargonikesäkukkalaatikoita on yhteensä kolme. Kaksi sisääntulopolun varressa ikkunalla ja yksi etupihan ikkunalla.
Riippapelargonit
Tämä istutus on kaikkein onnistunein. Riippapelargonit pääsevät ostoslistalle myös ensi kesänä. Tavallinen pelargoni on alkanut kukkia kunnolla vasta ihan hiljattain. Molemmissa on valtavasti nuppuja.
Kukkalaatikko
Tämä on edellistä pienempi laatikko. Siihen ei riittänyt kahta riippapelargonia ja kokonaisuus on toispuoleinen. Muistiin ensi vuodelle: riippapelargonit kaikkien laatikoiden päihin.
riippapelargoni pinkki.
Uusia kukkia on tulossa vielä runsaasti.
Kuivahtanut siniviuhka.
Liian pieni ruukku yhdistettynä unohtuneeseen kasteluun. Tuloksena kuivahtanut siniviuhka.

Sitten niihin epäonnistumisiin. Amppelissa roikkuneen siniviuhkan kastelu unohtui  muutaman kerran. Paahteisella seinustalla liian pienessä ruukussa kasvanut kukkahan ei siitä tykännyt. Koska siniviuhka on kuitenkin kiva ja moka oli puutarhurin saatan kokeilla sitä ensi kesänä paremmilla konsteilla. Alumiinikattiloihin istutetut pelargonit olivat tuhoontuomittu yritys, jota ei kannata kokeilla uudestaan. Kivan näköisiä hetken aikaa, mutta koska kattiloiden pohjissa ei ollut reikiä kukat käytännössä hukkuivat veteen. Niistä en viitsinyt ottaa edes kuvia.

Verenpisara laatikossa.
Ex tempore yhdistelmä suikeroalpi ja verenpisara näyttivät kivoilta, kunnes suikeroalpi alkoi kukkia. Verenpisara menee kuitenkin jatkoon ensi kesälle. Pitää miettiä sille sopivampi kaveri.
Puutarhurin Maja puulaatikko tekstillä.
Ikean puulaatikosta tuunattu ”omenalaatikko”.

Miten teidän kesäkukat jaksaa näin loppukesästä? Löytyikö uusia suosikkeja tai pahoja pettymyksiä?

Hyvää elokuun alkua!

2 vastausta artikkeliin “Mitä kuuluu kesäkukille?”

  1. Näyttävät kauniilta, kyllä kesäkukkien istuttaminen palkitsee. Täällä ei kesäkukilla juhlita, pari ruukkua ei näytä juuri miltään suurella pihalla, mutta onneksi kukkapenkkien perennat kukoistavat. Olen riipinyt penkeistä suikeroalpia ja nyt vasta tajusin, että sitä voisi laittaa kesäkukkaistutuksiin. Hyvä vinkki.

  2. Kiitos. 🙂 Itsekkin olen laittanut kesäkukkia lähinnä sisääntulon läheisyyteen, siinä niistä on eniten iloa. Joskus näin kesäkukkamyymälässä suikeroalpia amppeliin istutettuna. Maahumala on myös kiva lisä kesäkukkaistutuksiin.

Kommenttisi piristävät päivääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuvan suurin sallittu koko: 1 Mt. Sallitut liitetyypit: kuvatiedosto. Drop files here