Kesäkurpitsa kompostiin

Viime vuoden kesäkurpitsan kasvatukseni meni pahemman kerran pieleen. Suunnitelma oli yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen: siemenet multaan, terhakkaat taimet isompiin ruukkuihin, taimet karaistuksen kautta majan kompostiin, sadonkorjuu ja herkullisia täytettyjä zucchineja nauttimaan. Edelliskesän viljelypalstan hienon sadon ollessa vielä tuoreessa muistissa epäonnistuminen ei käynyt edes mielessä.

Toissakesän satoa viljelypalstalta.

Mutta täytyisihän sitä jo puutarhaharrastuksen tässä vaiheessa tietää, että vuodet eivät ole veljeksiä ja niin edelleen. Ensinnäkin laitoin siemenet itämään liian aikaisin ja taimista tuli pitkiä ikkunan valoa kohti kurkottavia hontteroita. Karaisuvaihe sitävastoin onnistui hyvin. Taimia kuljetettiin parvekkeelle ja takaisin, suojattiin kovalta auringonvalolta ja varjeltiin kylmyydeltä. Ja minkä takia? Että saataisiin maistuvaa ruokaa kotiloille! Niin siinä nimittäin kävi, että lehtokotilot popsivat kompostiin istuttamani taimet.

Niinkuin jo kurkkupostauksessa kerroin, niin tänä vuonna turvauduin valmiisiin taimiin. Etsiskelin Prisman taimihyllystä kesäkurpitsoja ja kasvihuonekurkkuja. Silmiini osui vain avomaankurkkuja. Olin jo luovuttamassa, kun samalla hyllyllä ollut rouva kertoi minulle mistä lavasta löytyy kasvihuonekurkkuja. Myös hän etsi kesäkurpitsoja ja yhdessä yritimme niitä löytää. Löysimme monenlaisia kurpitsan taimia. Yksi taimista vaikutti kesäkurpitsalta. Latinankielisiä nimiä sen paremmin tuntematta emme kuitenkaan voineet varmistua oliko kyseessä kesäkurpitsa vai tavallinen kurpitsa. Taimi päätyi kuitenkin ostoskoriini ja Herra Puutarhurin Maja totesi, että tavallisesta kurpitsastahan voisi kaivertaa Halloween lyhdyn. Kotona taas googlettelin ostostani ja kyllähän tuo Partenon lajike kesäkurpitsa taitaa olla.

Kurpitsat ja kesäkurpitsat pitävät ravinteikkaasta maasta. Vuoden tai vaikka kaksikin tekeentynyt kompostimulta sopii tarkoitukseen mainiosti, kunhan lisää siihen vähän esimerkiksi kanankakkaa lisätyppeä tuomaan. Istutin taimen suoraan pari vuotta vanhaan kompostiin. Syksyllä kesäkurpitsan tehtyä satonsa levittelen kompostimullan perennojen ja pensaiden juurille. Komposti, johon taimen istutin sijaitsee ihan palstan perimmäisessä nurkassa. Kompostikehikko alkaa olla lahoamispisteessä ja varmaan tämän kesän jälkeen hommansa hoidettuaan saa väistyä uuden tieltä. Poistin tästä nurkasta viime vuonna villiintyneen vadelmapusikon ja tällä hetkellä nurkka näyttää aika kamalalta. Vuohenputkea, voikukkaa, ylöskaivettuja juuria ja pari sekaista kompostikasaa kevytpressun päällä. Seuraavassa kuvassa koko kaamea totuus tuosta rytöläjästä. Merkitsin kompostin kuvaan nuolella.

Kaivoin kompostiin pienen kuopan  ja laitoin siihen tavallista multaa, jotta pienen taimen herkät juuret eivät vahingoittuisi vahvasta kompostimullasta. Istutin taimen keskelle kompostia, kesäkurpitsathan kasvavat yllättävän leveiksi.

Vähän vettä, suojaharso päälle ja sitten vain toivotetaan pikkuiselle onnea matkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *